Arvokisoissa menestyneiden helsinkiläisurheilijoiden palkitseminen
Periaatteet antavat mahdollisuuden myös harkinnanvaraiseen palkitsemiseen menestyksestä MM-tasolla sellaisissa kansainvälisen lajiliiton kilpailujärjestelmän alaisissa lajeissa yksilö- ja joukkueurheilun yleisessä sarjassa, joihin kansallinen lajiliitto on nimennyt urheilijat.
Palkittavan kotikunnan tulee olla Helsinki saavutuksen ja palkitsemisen aikaan. Urheilijalle tai joukkueelle voidaan myöntää vain yksi stipendi kalenterivuoden aikana ja stipendi myönnetään parhaan saavutuksen perusteella. Vuoden helsinkiläisurheilijaksi voidaan kuitenkin valita jo kansainvälisen urheilumenestyksen perusteella stipendillä palkittu urheilija.
Helsinkiläisurheilija voi saada olympialaisten tai paralympialaisten kultamitalista 10 000 euron suuruisen tunnustuksen. Stipendisummat muista menestyksistä ovat luettavissa kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalta (asiakohta 12).
Myönteinen lausunto seudun MAL-suunnitelmaluonnoksesta
Kaupunginhallitus antoi hyväksyvän lausunnon MAL2019-suunnitelmaluonnoksesta eli Helsingin seudun 14 kunnan maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteisestä suunnitelmasta.
Suunnitelmaluonnoksen valmistelusta ovat vastanneet tiiviissä yhteistyössä alueen kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Järvenpää, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Mäntsälä, Pornainen, Hyvinkää, Kirkkonummi, Vihti ja Sipoo sekä HSL, HSY, Uudenmaan liitto sekä valtion liikenne- ja ympäristöviranomaiset.
Suunnitelmaluonnoksessa tavoitellaan vähäpäästöistä, houkuttelevaa, elinvoimaista ja hyvinvoivaa seutua. Suunnitelma on myös seudun lakisääteinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja sitä koskee velvollisuus viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista.
Kaupunginhallituksen lausunto on luettavissa esityslistalta (asiakohta 15), jossa ovat luettavissa myös itse suunnitelmaluonnos sekä vaikutusten arviointiselostusluonnos.
Kaikki kaupunginhallituksen 14.1.2019 pidetyn kokouksen päätökset ovat luettavissa täällä.
Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
0505933426
paula.katajamaki@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Valtuustoryhmien neuvottelut luottamushenkilöpaikoista päättyneet16.4.2025 18:15:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuustoon on kuntavaaleissa valittu 85 jäsentä ja näille varajäsenet 1. kesäkuuta 2025 alkavaksi nelivuotiseksi toimikaudeksi. Vaalituloksen perusteella poliittiset ryhmät ovat käyneet neuvottelut luottamushenkilöpaikoista.
Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.
Kutsu medialle: Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta15.4.2025 09:20:55 EEST | Kutsu
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsinki Stadionin ajankohtaiskatsausta14.4.2025 17:24:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 14. huhtikuuta Helsinki Stadion Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Helsinki Stadion Oy on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme