Saksalaisen pörssiyhtiö Mutares AG:n omistama Donges Group ostaa teräsrakennevalmistaja Normekin
Myyjänä on Normek Group Oy, jonka omistavat Intera Fund I Ky sekä yksityiset osakkeenomistajat.
Normek valmistaa ja asentaa rakennusten teräsrunkorakenteita, terässiltoja sekä julkisivujen lasi- ja kevytelementtiratkaisuja. Yritys on toimittanut esimerkiksi Helsingin keskustakirjasto Oodin teräsrakenteet. Normek-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 65 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 250 henkilöä. Yrityksellä on tehtaat Oulussa, Naarajärvellä, Alavudella ja Alkkialla.
Donges Groupin liikevaihto nousee järjestelyn myötä 180 miljoonaan euroon vuodessa. Yhtiöllä on toimintaa Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Isossa-Britanniassa, Singaporessa, Dubaissa ja Intiassa. Yhtiön referenssikohteisiin kuuluu esimerkiksi Lontoon Wembleyn stadionin kattorakenteiden uudistaminen.
Donges Group on yksi Frankfurtin pörssissä listatun sijoitusyhtiö Mutares AG:n kymmenestä kohdeyrityksestä. Mutares on erikoistunut ostamaan ja kehittämään keskikokoisia yrityksiä ja sen asiantuntijat myös osallistuvat aktiivisesti kohdeyhtiöiden operatiiviseen toimintaan tiiviissä yhteistyössä kohdeyhtiöiden johdon kanssa. Se pyrkii kohdeyritystensä arvon kestävään ja pitkäjänteiseen kasvattamiseen. Yhtiön kohdeyritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2017 noin 900 miljoonaa euroa.
”Normek täydentää hienosti Donges Groupin tarjontaa ja osaamista vaativien teräsrakenteiden valmistajana. Samalla yrityskauppa on meille tärkeä strateginen avaus Pohjois-Euroopan markkinoille. Läsnäolo Pohjoismaissa avaa meille myös uusia investointimahdollisuuksia alueen markkinoilla”, Mutares AG:n toimitusjohtaja Robin Laik sanoo.
”Mutares on aktiivisesti kohdeyhtiöidensä kehittämiseen osallistuva omistaja, joka auttaa Normekia entisestään vahvistamaan asemaansa Suomen ja Ruotsin markkinoilla. Yritysosto avaa myös uusia mahdollisuuksia Normekin vuosikymmenten saatossa kertyneen osaamisen laajempaan hyödyntämiseen”, yrityskauppaa järjestellyt ja Mutaresin Pohjoismaiden toiminnoista vastaava johtaja Kari Nerg sanoo.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kari Nerg, Head of Mutares UK, Director, puh. +49 151 402 11520
Corinna Lumpp, Mutares AG, Manager Investor Relations Strategy, puh. +49 89 9292776-0
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mutares AG
Saksalaisen pörssiyhtiö Mutaresin omistaman Donges Groupin ja Ruukki Building Systemsin välinen yrityskauppa toteutui30.4.2020 17:01:00 EEST | Tiedote
Saksalaisen teollisen sijoitusyhtiö Mutaresin omistama vaativien silta-, katto- ja teräsrakenteiden valmistamiseen erikoistunut Donges Group ostaa SSAB:n tytäryhtiön Ruukki Constructionin Building Systems -liiketoiminnan. Heinäkuussa 2019 allekirjoitettu yrityskauppa sai huhtikuussa 2020 Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ehdollisen hyväksynnän. Yrityskaupan hyväksymisen ehtona Donges sitoutui myymään konserniin kuuluvan Normek Oy:n Oulun tuotantolaitoksen. Ruukki Building Systems on erikoistunut rakennusten runko- ja kuorirakenteiden sekä siltarakenteiden suunnitteluun, valmistukseen ja asennukseen. Sen pääkonttori on Helsingissä ja sen Suomessa sijaitsevat tuotantolaitokset ovat Peräseinäjoella ja Ylivieskassa. Lisäksi yhtiöllä on tuotantoa Puolassa ja Liettuassa. Ruukki Building Systemsin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 140 miljoonaa euroa ja sillä on noin 500 työntekijää. ”Ruukki Building Systems täydentää erinomaisesti Donges Groupin nykyistä tarjontaa ja osaamista vaativien te
Saksalaisen pörssiyhtiö Mutares AG:n omistama Donges Group ostaa Ruukki Building Systemsin19.7.2019 09:04:37 EEST | Tiedote
Saksalaisen teollisen sijoitusyhtiö Mutares AG:n omistama vaativien silta-, katto- ja teräsrakenteiden valmistamiseen erikoistunut Donges Group ostaa SSAB:n tytäryhtiön Ruukki Constructionin Building Systems -liiketoiminnan. Ruukki Building Systemsin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 130 miljoonaa euroa ja sillä on noin 500 työntekijää. Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2019 loppuun mennessä. Ruukki Building Systems on erikoistunut rakennusten runko- ja kuorirakenteiden sekä siltarakenteiden suunnitteluun, valmistukseen ja asennukseen. Sen pääkonttori on Helsingissä ja sillä on neljä tuotantolaitosta Suomessa, Puolassa ja Liettuassa. ”Ruukki Building Systems täydentää erinomaisesti Donges Groupin nykyistä tarjontaa ja osaamista vaativien teräsrakenteiden valmistajana. Samalla se vahvistaa edelleen yhtiön asemaa Pohjois- ja Itä-Euroopan markkinoilla. Kauppa on luontevaa jatkoa Donges Groupin laajentumiselle”, Mutares AG:n toimitusjohtaja
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme