
Jääkiekkoura vaihtui kryptovaluuttabisnekseen
Sijoitusalusta lohkoketjuteknologiaan on julkaistu
NorthCrypto Oy on julkaissut ensimmäisen palvelunsa, välityspalvelun kryptovaluutoille ja muille lohkoketjuteknologiaan perustuville tokeneille. Välityspalvelun kehityksen on mahdollistanut Euroopan aluekehitysrahastosta saatu kehitystuki, joka myönnettin Northcrypton kilpailukyvyn parantamiseksi ja kansainvälistymisen edistämiseksi.
Yrityksen tavoitteena onkin tuoda lohkoketjuteknologia kaikkien ihmisten saataville ensin Suomessa, mutta lähitulevaisuudessa myös muualla Euroopassa.”Tällä hetkellä tarjoamme palvelussamme virtuaalivaluuttoja Bitcoinia ja Litecoinia, mutta pyrimme aktiivisesti laajentamaan tarjontaa”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Ville Runola. ”Tarjottavien valuuttojen lisääminen on prosessi, jossa teemme oman arviomme valuutan tai tokenin käyttöeduista sekä selvitämme lainsäädännöllisiä asioita”, hän jatkaa.
Runolan arvion mukaan Eurooppa ja varsinkin Pohjoismaat ovat huomattavasti jäljessä lohkoketjuteknologian omaksumisessa verrattuna esimerkiksi Aasiaan tai Pohjois-Amerikkaan. ”Välityspalvelumme päämäärä onkin, että kaikilla on jatkossa tasapuolinen mahdollisuus sijoittaa tähän uuteen teknologiaan riippumatta tietoteknisestä osaamisesta tai tietämyksestä”, hän summaa.
EU-tuen tavoitteena myös tasavertaisuus
Yksi Euroopan aluekehitysrahaston tavoitteista on myös kehittää tasavertaisuutta. ”Tämä on meille Northcryptossa tärkeä arvo, mistä syystä haluammekin valtavirtaistaa lohkoketjuteknologian kaikille”, Runola toteaa ja muistuttaa samalla ”Myös lohkoketjuteknologia itsessään on täysin tasavertaista ja avointa. Hallitsevia tahoja ei ole, vaan toiminta perustuu hajautettuun, kaikkien luettavissa olevaan avoimeen lähdekoodiin ja julkiseen rekisteriin, lohkoketjuun.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Runola
NorthCrypto Oy
+358 400 618 319
ville@northcrypto.com
Linkit
Tietoja julkaisijasta
NorthCrypto Oy on kesällä 2018 perustettu turkulainen lohkoteknologiayritys. Sen taustalta löytyy avainhenkilöiden lisäksi monen kymmenen vuoden tietotekninen kokemus ja ammattitaito.
Lue koko tarina osoitteessa: northcrypto.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.