Perheellistyminen adoption kautta on iloinen asia
Suomessa ja maailmalla arvostetaan hyviä suomalaisia adoptiohakijoita, ja heitä tarvitaan lisää jo olemassa oleville kotia vailla oleville lapsille. Eilen 12.3. luovutettiin tulevan kansallisen lapsistrategian tausta-aineisto asiasta vastaaville ministereille ja Tänään 13.3. vietetään Adoptoitujen päivää. Adoptioperheet ry vaatii, että osaksi tulevaa lapsistrategiaa Suomeen luodaan adoptio-ohjelma. Se edesauttaisi sitä, että pysyvää kotia ja perhettä tarvitsevat lapset ja lasta toivovat vanhemmat kohtaisivat toisensa entistä paremmin.
Yhteiskunnalliset palvelut, jotka huomioivat hyvin adoptoidut ja heidän perheensä, ovat laadukkaita ja toimivia kaikille muillekin. Niissä on vielä kehitettävää, jotta riittävät ja oikea-aikaiset palvelut ovat kaikkien tarvitsevien saavutettavissa valtakunnallisesti. Tarvitsemme sekä lisää tukea kaikille adoption osapuolille, sillä adoptiolaissa mainittu oikeus tukeen koko adoption aikana ei vielä toteudu riittävästi ja tasapuolisesti.
Sillä, miten erilaisia perhemuotoja ja elämäntilanteita huomioidaan, on merkitystä. Merkitystä paitsi niiden adoption koskettamien - noin 30.000 adoptoitua ja heidän läheistään - myös niiden lasta toivovien aikuisten kannalta, jotka eivät harkitse adoptiota yhtenä mahdollisena perheellistymisen muotona vaikean ja monimutkaisen mielikuvan vuoksi.
Tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa adoptioperheet ovat tasa-arvoisessa asemassa muihin lapsiperheisiin nähden. Päämäärämme on vähentää perheiden asuinpaikkakunnasta riippuvaa eriarvoisuutta palveluiden suhteen.
- Tarjoamme oman asiantuntemuksemme kansallisen lapsistrategian valmisteluun ja haluamme olla vaikuttamassa siihen, että adoptio mainitaan lastensuojelulaissa. Adoptio on erinomainen tapa tulla perheeksi, toteaa puheenjohtaja Pauliina Pulkkinen.
#Adoptionilo-kampanja järjestetään jo kolmatta kertaa 11.–17.3.2019. Kampanja nostaa adoptioarjen hetkiä sosiaaliseen mediaan. Adoptiossa on kyse aina suuresta ilosta, vaikka pitkät odotusajat, raskaat alkuhetket ja vielä hankalammat teinivuodet valtaavat palstatilan mediassa ja välillä mielessäkin. Teemme työtä luodaksemme ilmapiiriä, jossa adoptiosta perheellistymisen muotona puhutaan positiiviseen ja iloiseen sävyyn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Toiminnanjohtaja Anu Uhtio, puh. 050 353 5952 (anu.uhtio@adoptioperheet.fi)
Puheenjohtaja Pauliina Pulkkinen, puh. 050 574 5288
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Adoptioperheet ry on adoption kokemusasiantuntija, joka tuottaa tietoa, tarjoaa vertaistukea ja vaikuttaa.
Olemme kotimaasta ja ulkomailta adoptoitujen, adoptiota harkitsevien, adoptioprosessissa mukana olevien ja kotimaasta ja ulkomailta adoptoineiden yhdistys. Pyrimme toiminnallamme tukemaan adoption koskettamia perheitä, ottamaan kantaa julkisuudessa käytävään adoptiokeskusteluun ja parantamaan adoptioperheiden yhteiskunnallista asemaa. Koordinoimme vertaistukeen ja adoption edistämiseen liittyviä toimintoja sekä vaikutamme sosiaalialan verkostoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Adoptioperheet ry
Jenny Nyman Adoptioperheiden toiminnanjohtajaksi6.2.2020 09:26:29 EET | Tiedote
Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Jenny Nyman. Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen toiminnan johtamisesta hallituksen ja rahoittajan linjausten mukaisesti. Nyman on aiemmin toiminut muun muassa kokoomuksen naisjärjestön pääsihteerinä ja Uudenmaan piirijärjestön toiminnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on teologian maisteri. Nyman aloittaa tehtävässä 17.2.2020.
Kansainvälisessä adoptiossa on kyse perheeksi tulemisesta10.1.2019 09:02:19 EET | Tiedote
Perussuomalaiset Nuoret vaativat kannanotossaan 9.1.2019, että kansainvälisen adoption tukeminen on lopetettava. Kannanotto perustuu virheellisiin taustaoletuksiin. Kannanotossa väitetään muun muassa, että kansainvälistä adoptiota perustellaan maailman hätää kärsivien auttamisella. Suomessa asia on juuri päinvastoin, eikä altruismia pidetä kestävänä motivaationa adoptiolle, jossa solmitaan lapsi-vanhempi-suhde loppuiäksi.
Tervetuloa Adoptioperheet ry:n DNA-seminaariin Helsinkiin 13.10.201810.10.2018 12:32:09 EEST | Kutsu
Adoptoidut eroavat tarpeessaan selvittää taustaansa ja perimäänsä, ja kiinnostus ottaa selvää voi aktivoitua erilaisissa elämänvaiheissa. Tekniikan kehityksen myötä vaihtoehdot ja mahdollisuudet kasvavat, mutta vastaan sattaa tulla myös eettisiä kysymyksiä ja yllätyksiä.
Kommentti: Pysyvät perhesuhteet tärkeitä, toimia tasa-arvon toteutumiseksi tarvitaan lisää23.8.2018 13:00:47 EEST | Tiedote
Adoptio on hyvä tapa tulla perheeksi. Tuleva perhevapaiden yhtenäistäminen on ensiaskelia kohti tasa-arvoisempaa perhepolitiikkaa Suomessa.
Adoptioperheet ry kiittää Suomen hallitusta lasten tasa-arvon mahdollistamisesta11.4.2018 20:35:23 EEST | Tiedote
Adoptioperheet ry esittää suuren kiitoksen Suomen hallituksen kehysriihen päätökselle nostaa adoptioperheiden perhevapaat yhtäläiseksi ns. normiperheiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme