Work goes happy: Ihminen, arvot ja työelämä. Entäpä raha?
Rahasta puhuminen terveyden yhteydessä on edelleen tabu, vaikka tiedetään taloudellisen hyvinvoinnin tuovan terveyttä. Bisneksessä aika on rahaa, mutta myös terveys on rahaa. Jos työntekijä ei ole hyvässä kunnossa, hän uupuu ja sairastuu sekä lopulta jää sairauslomalle. Siinä vaiheessa kenelläkään ei ole kivaa. Ei sairaalla työntekijällä, eikä työnantajalla, jolle työntekijän sairastaminen maksaa hyvin paljon.
- Terveys tulee tekemällä. Se ei tule ilmaiseksi, eikä ilman tekoja. Terveys on investointi. Terveyden sivutuotteena tulee myös rahaa, tietää liikuntaterapeutti Lauri Pyykkönen Golden Rainbow Oy:sta.
Liikunta ja raha
Liikunta ja raha sparraavat toinen toisiaan.
- Kun terveys on verbi ja terveyttä ylläpidetään liikunnan avulla, silloin myös raha astuu kuvaan monessakin mielessä. Jos työntekijät ovat terveempiä, siitä syntyy silkkaa säästöä työnantajalle, sanoo Pyykkönen.
Hän kertoo, että työeläkevakuutusyhtiö Varma on tehnyt poissaolokustannuslaskurin, jossa muun muassa voi todeta, kuinka paljon tulee kustannuksia työnantajalle esimerkiksi viidestä sairauspäivästä. Jos kyseessä on keskipalkkainen ihminen, viisi sairauspäivää maksaa keskimäärin 2 500 euroa.
- Hyvä kunto vähentää sairauspoissaoloja. Se on puhdasta matematiikkaa. Lasketaan, paljonko työnantaja sijoittaa työntekijöidensä liikuntaharrastuksiin vuodessa ja kuinka paljon sairauspoissaolot vähenevät panostamisen myötä, selvittää kokenut liikunnan ammattilainen Pyykkönen.
Hän kertoo esimerkkinä myös, että Pekka Niska on hyödyntänyt työntekijöiden hyväkuntoisuutta jo 30 vuoden ajan Kuntobonusten avulla. Yrityksessä tupakoinnin lopettamisesta napsahtaa tilille tonni, samoin työmatkapyöräilystä ja lenkkeilystä työntekijöiden on mahdollista kerryttää lisäansiota.
Raha ja arvot
Rahaan liittyy arvoja ainakin Pyykkösen yrityksessä ja elämässä yleensäkin.
- Millä arvoilla liiketoimintaa tehdään ja miten se näkyy yrityksen sekä työntekijöiden arjessa, hän kysyy.
Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa. Arvot määrittelevät esimerkiksi sen, tehdäänkö voittoa ihmisten kanssa vai heidän kustannuksellaan. Arvot määrittelevät myös, millaista laajempaa arvoa yritys kykenee tuottamaan. Se ei ole aina suoraan nähtävissä exceleistä.
- Nykyaikaisen yrityksen tavoitteeseen kuuluu tuottaa voittoa ja arvoa asiakkaille, työntekijöille, omistajille sekä yhteiskunnalle. Riiston ja kolonialismin aika on jäänyt historiaan. Kyse on arvopohjasta, jolle yrityksen toiminta sekä kulttuuri on rakennettu. Nämä asiat näkyvät tekojen kautta yrityksen päivittäisessä toiminnassa. Arvot ilmaisevat tekemistä. Uskon yrityksiin, jotka ymmärtävät arvopohjan merkityksen liiketoiminnalle. Ne menestyvän tulevaisuudessa.
Laurin pyramidi
Liikuntaterapeutti Pyykkösellä on hieman erilainen lähestymistapa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jossa otetaan huomioon myös miten rakkaus- ja raha-asiat jaksavat.
- Elämän perusasiat pitää olla kunnossa ja ennen kaikkea ihmissuhteet, mutta myös raha-asiat. Jos lähdet lenkille tai kuntoilet minkä verran hyvänsä, niin liikunnasta tulee vain hetken lohtu jos ulosottomies on kintereillä ja rakkaus puuttuu elämästä. Yksi työkaluistani on Laurin pyramidi, joka havainnollistaa kokonaisvaltaista hyvinvointia liikuntaa, ihmissuhteita, unelmia ja taloutta unohtamatta, Pyykkönen selvittää.
Hän toteaa, että suorituskeskeisessä yhteiskunnassa liikunnastakin on tehty suoritus, jota se ei missään nimessä saisi olla.
- Jos liikunta on suoritus, siitä tulee pakkopullaa ja liikkumisen ilo on vaarassa kadota. Liikunnan ilo ja onnistumiset nimenomaan edistävät hyvää henkistä vaurautta sekä auttavat liikunnallisen elämäntavan saavuttamisessa.
Liikuntaterapeutti Lauri Pyykkönen Golden Rainbow:sta esitelmöi klo 11.30-11.45, lavalla Ihminen ja työelämä.
Hänet tapaa myös osastolla 41
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Lauri Pyykkönen – toimitusjohtaja – Golden Rainbow Oy
040-2177 060
lauri.pyykkonen@goldenrainbow.fi
www.goldenrainbow.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Golden Rainbow Oy
Kutsu: Hyvänmielenilmaus järjestetään Ateneumissa 8.10.20217.10.2021 07:07:00 EEST | Kutsu
Hybriditilaisuus on tarkoitettu medialle sekä terveen työelämän kehittäjille.
Ilmiö: In house -liikuntakoutsi sparraa20.4.2021 07:07:00 EEST | Tiedote
Yritykset ovat oivaltaneet, että hyvinvointipalveluita tarjoavan valmentajan, koutsin, käyttö ostopalveluna on kustannustehokasta toimintaa. Hyvinvoivan henkilöstön työtehokkuus on aivan toista luokkaa kuin huonosti voivan.
Varmista paikkasi syksyn koulutuksessa!15.9.2020 07:07:00 EEST | Kutsu
Muistutuskutsu: Työelämätaidot 2020-luvulla aamupäivän tilaisuus to 17.9.2020 klo 8-12 Ateneumissa
Varmista paikkasi syksyn koulutuksessa!18.6.2020 07:07:00 EEST | Kutsu
Kutsu: Työelämätaidot 2020-luvulla aamupäivän tilaisuus to 17.9.2020 klo 8-12 Ateneumissa
2020-luvun työelämätaidot kiinnostivat Golden Rainbowin järjestämissä aamiaistilaisuuksissa9.12.2019 07:07:00 EET | Tiedote
Kimmo Siirainen, Jussi Ahokas, Heidi Pyykkönen, Anders Löfman, Mika Aaltonen, Mia Stellberg ja Hanno Möttölä - kukin huippuammattilainen ja edelläkävijä omalla sarallaan. Heiltä henkilöstöasioista vastaavat saivat ammentaa tuoreita näkemyksiä syksyn 2019 aikana Golden Rainbowin järjestämissä aamiaistilaisuuksissa.