Luontoliikunta palauttaa stressistä ja parantaa tuottavuutta
Liikunnasta on valitettavasti tullut monelle suoritus, mitä sen ei missään nimessä pitäisi olla. Sen sijaan pitäisi puhua enemmän rennosta liikkumisesta ja palautumisesta. Luonnossa liikkuminen on nyt trendikästä. Mikäpä sen parempi palautumisympäristö arjen stressistä on kuin metsä tai meren ranta, sanoo liikuntaterapeutti Lauri Pyykkönen Golden Rainbowsta, joka vie asiakkaansa heti ensitöikseen luontoon.
– Luonto ei vaadi mitään. Saat vaan olla, istua ja ihmetellä. Menemme asiakkaitteni kanssa metsään kävelemään ja juttelemaan avoimella mielellä, ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Ei saa olla kiire. Ikään kuin huomaamattaan luonto alkaa avata aisteja ja mieli alkaa rentoutua, tietää Pyykkönen.
Bisnes ja luonto
Voisi kuvitella, että business ja luonto eivät välttämättä kuulu samaan comboon. Pyykkösen kohdalla se ei ollenkaan pidä paikkaansa. Hän puhuu mielellään ’’terveyttä ja rahaa, molempia tarjolla" -teemasta liittyen esimerkiksi sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyyn.
Messuilla ja luentotilaisuuksissa Pyykkönen on sonnustautunut toisinaan hyvin istuvaan pukuun ja laittanut rintataskuunsa viidensadan euron setelin muistuttaakseen yleisöön rahan ja terveyden yhteydestä.
Voiko terveydestä puhua talouden tunnusluvuin?
– Liikevaihdon voi ymmärtää vaikkapa siten, että liike vaihtaa mielen stressaantuneesta rauhalliseen. Luonnossa kävellen ja puhuen ajatus menee pakostakin uusille urille. Tämä näkyy työn tuloksissa ja tuottavuudessa. Kun ajatus muuttuu, toiminta muuttuu, kun toiminta muuttuu, tulokset muuttuvat, tietää Pyykkönen.
Budjetista puhuttaessa voidaan ajatella paljonko ihmisellä on likviditeettiä eli henkisissä resursseja käytössä. Vai ollaanko jaksamisessa kalkkiviivoilla eli yritys on selvitystilassa ennen konkurssia.
ROI, sijoitetun pääoman tuottoasteen on oltava kunnossa. Sijoitetun pääoma pitää tuottaa, jotta nettovelkaantumisaste ei mene pakkasen puolelle. Eli kannattaa investoida työstä palautumiseen ja terveyteen sekä stressittömään mieleen. Näin syntyy pääomaa pään sisälle ja siten lisäkapasiteettia työhön, sanoo Pyykkönen.
Hän heittää oman menestysreseptin tiskiin.
– Luontoliikuntaan panostaminen on yrityksille kustannustehokas vaihtoehto huolehtia työntekijöiden palautumisesta ja terveydestä.
Kesäksi Lappiin
Tämän kesän ehdoton trendi on matkustaa Lappiin. Ympäristötietoinen keskiluokka ei halua kasvattaa hiilijalanjälkiään lentomatkailemalla.
Trendejä haisteleva Pyykkönen oli jo viime kesänä Kevolla luontoretkellä.
Kun työskentelee tiukasti bisneksessä, omasta terveydestä täytyy pitää huolta, jotta jaksaa. Arjessa voi hyödyntää luontoa ja lomilla myös.
– Jo muutaman päivän patikkaretki Lapissa uudistaa mieltä aivan hurjalla tavalla. Luonto tekee ihmisen positiivisella tavalla nöyräksi.
– Some-paastokin voi olla hyväksi, totta kai luuri voi kulkea rinkassa, ihan turvallisuussyistä. Kenttää voi olla tunturin laella, tietää vaellukseen tykästynyt mies.
Tilaa puhujaksi
Pyykkösen voi tilata puhujaksi esimerkiksi aamiaistilaisuuksiin, tyky- ja virkistyspäiviin. Energinen nuorimies, jolla on vankka kokemus omasta alastaan, antaa potkua myös kick off -tilaisuuksiin.
Luentojen fokus on työstä palautumisessa. Yhtenä osana Pyykkönen puhuu luonnon sekä metsän vaikutuksesta.
Tyypillinen Pyykkösen valmennettava on väsynyt keski-ikäinen henkilö, joka tiedostaa, että jotain tarvitsisi tehdä tai muuten hukka perii.
– Siitä on hyvä aloittaa ja tehdä alkutilanteen kartoitus Laurin pyramidin avulla.
Suomalaisella on luontainen kaipuu luontoon, mökeille ja ulos kesällä. Metsästä saa voimaa, hyvää energiaa ja tutkitusti stressi laskee. Luonto tarjoaa elämyksiä, jotka kannattelevat.
Syksyllä Pyykkönen tulee järjestämään aamiaistilaisuuksia hr-päättäjille, joissa hän ja eri alojen asiantuntijat kertovat 2020-luvun työhaasteista sekä ratkaisuista niihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Lauri Pyykkönen – toimitusjohtaja – Golden Rainbow Oy
040-2177 060
lauri.pyykkonen@goldenrainbow.fi
www.goldenrainbow.fi
Lauri Pyykkönenpersonal trainer
Hyvää oloa ja terveyttä
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Liikunta on nautinto, ei suoritus. Tavoitteena on liikkumalla tuottaa
itselle hyvää oloa. Ei kilpailua itseä tai muita vastaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Golden Rainbow Oy
Kutsu: Hyvänmielenilmaus järjestetään Ateneumissa 8.10.20217.10.2021 07:07:00 EEST | Kutsu
Hybriditilaisuus on tarkoitettu medialle sekä terveen työelämän kehittäjille.
Ilmiö: In house -liikuntakoutsi sparraa20.4.2021 07:07:00 EEST | Tiedote
Yritykset ovat oivaltaneet, että hyvinvointipalveluita tarjoavan valmentajan, koutsin, käyttö ostopalveluna on kustannustehokasta toimintaa. Hyvinvoivan henkilöstön työtehokkuus on aivan toista luokkaa kuin huonosti voivan.
Varmista paikkasi syksyn koulutuksessa!15.9.2020 07:07:00 EEST | Kutsu
Muistutuskutsu: Työelämätaidot 2020-luvulla aamupäivän tilaisuus to 17.9.2020 klo 8-12 Ateneumissa
Varmista paikkasi syksyn koulutuksessa!18.6.2020 07:07:00 EEST | Kutsu
Kutsu: Työelämätaidot 2020-luvulla aamupäivän tilaisuus to 17.9.2020 klo 8-12 Ateneumissa
2020-luvun työelämätaidot kiinnostivat Golden Rainbowin järjestämissä aamiaistilaisuuksissa9.12.2019 07:07:00 EET | Tiedote
Kimmo Siirainen, Jussi Ahokas, Heidi Pyykkönen, Anders Löfman, Mika Aaltonen, Mia Stellberg ja Hanno Möttölä - kukin huippuammattilainen ja edelläkävijä omalla sarallaan. Heiltä henkilöstöasioista vastaavat saivat ammentaa tuoreita näkemyksiä syksyn 2019 aikana Golden Rainbowin järjestämissä aamiaistilaisuuksissa.