Autokeskus Airport toimii aurinkosähköllä
”Oma henkilöstömme on seurannut mielenkiinnolla aurinkopaneelien nostamista ja asentamista. Fiilis tuntuu olevan, että nyt on työnantajakin entistä paremmin ajan hermolla”, autotalonjohtaja Tero Pulkkinen kuvailee tunnelmia. ”Tähän asti toimipaikan katto on ollut tavallaan hukkatilaa. Nyt siellä on melkein 15 aarin laajuudelta aurinkopaneeleita tuottamassa energiaa”, Pulkkinen jatkaa.
”Aloite aurinkopaneelien asentamiseen tuli Vantaan Energialta. Meillä ei ollut mitään sitä vastaan, että saamme oman aurinkovoimalan”, kiinteistöpäällikkö Pasi Kekkonen kertoo. Kekkonen vastaa toimitilan omistavan Aro-Yhtymän kiinteistöistä ja tietää, miten paljon sähköä ison autotalon toiminta vaatii. Autotalossa riittää valaistavia neliöitä, ja autojen huolto ja maalaus vaativat nekin oman osuutensa.
Pulkkinen muistuttaa Autokeskuksen sitoutuneen autoalan Green deal -sopimukseen. ”Autokeskus on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä Green deal -sopimuksen mukaisesti. Aurinkosähkön ohella konkreettisia tekoja ovat muun muassa kaasu-, hybridi- ja sähköautojen määrän lisääminen työsuhde- ja esittelyautoina sekä sähköautojen latauspisteiden lisärakentaminen.”
”Aurinkopaneelit tuottavat aurinkoisena kesäpäivänä merkittävän osan autotalon sähkönkulutuksesta mukaan lukien tilojen valaistuksen sekä autohuollon laitteistot ja nosturit – ja myös sähköautojen lataamiset”, tuotepäällikkö Eero Pyhäranta Vantaan Energialta kertoo. Aurinkosähköteho Autokeskus Airportin sähköpaneeleissa on 280 kWp. Pyhäranta arvoi, että aurinkosähköjärjestelmällä kesäpäivänä tuotettavalla energialla sähköautolla ajaa noin 9 000 kilometriä. Vuosituotannolla päästäänkin sähköautolla jo useamman kymmentä kertaa maapallon ympäri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero Pulkkinen, Autokeskus Oy autotalonjohtaja, p. 050 407 8339, tero.pulkkinen@autokeskus.fi
Eero Pyhäranta, Vantaan Energia Oy, 050 350 7361, eero.pyharanta@vantaanenergia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Autokeskus Oy, www.autokeskus.fi
Autokeskus Oy on suomalaisen, maamme merkittävimpiin autoalan toimijoihin kuuluvan Aro-Yhtymän, omistama täyden palvelun autokauppaketju. Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä (Konala), Vantaalla (Airport), Hämeenlinnassa, Tampereella, Raisiossa ja Turussa. Uusien henkilö- ja tavara-autojen valikoimiimme kuuluvat BMW,Citroën, Ford, Nissan, Peugeot ja ŠKODA. Näiden lisäksi Autokeskus on Fiatin, Alfa Romeon, Jeepin, Chryslerin, Dodgen ja MINIn valtuutettu huolto.
Uudet tuotteet, parhaat kauppapaikat ja uusimmat järjestelmät ovat vahvuuksiamme. Tärkein voimavaramme on osaava ja motivoitunut henkilöstömme. Toimipisteiden palveluita ovat mm. uusien ja käytettyjen autojen myynti, merkkihuollot omiin merkkeihin sekä perushuollot kaikkiin merkkeihin, vauriokorjaus kaikkiin automerkkeihin, kattava rengaspalvelu, varaosamyynti ja tarvikemyynti.
Vantaan Energia Oy, www.vantaanenergia.fi
Vantaan Energia on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä. Me tuotamme ja myymme sähköä sekä kaukolämpöä.
Vantaan Energian Aurinkosähkö on avaimet käteen paneelit ja asennus -paketti, jolla tuotat osan käyttämästäsi sähköstä itse, säästät sähkölaskussa ja teet ekoteon. Aurinkosähkö on täysin uusiutuvaa energiaa, joten se on ympäristöystävällinen vaihtoehto sähköntuotantoon
Energia-alalla on merkityksellinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Haluamme olla osa ratkaisua. Olemme kasvava kiertotalousenergiayhtiö, joka panostaa hiilineutraalien energiaratkaisujen löytämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Autokeskus Oy
Autokeskus Oy laajentaa Toyota-liiketoimintaansa Hyvinkäällä9.9.2022 08:30:00 EEST | Tiedote
Hyvinkäällä avautuu ensi keväänä Autokeskuksen uusi täyden palvelun autotalo, jossa myydään Toyota-autojen lisäksi vaihtoautoja ja jossa on myös huolto- ja korjauspalvelut. Uusi autotalo ei pelkästään kokoa palveluita saman katon alle ja laajenna valikoimaa, sillä Autokeskus on ensimmäisten jälleenmyyjien joukossa toteuttamassa Toyotan uudistettua myymäläkonseptia.
Autokeskus laajentaa Ford-myymäläänsä29.8.2019 10:14:23 EEST | Tiedote
Lehdistötiedote 29.8.2019. Autokeskus Oy laajentaa Hatanpäällä sijaitsevaa Ford-myymäläänsä ja keskittyy jatkossa BMW:n, Fordin ja Nissanin myyntiin ja huoltoon. Liiketoimintakaupan myötä Autokeskus Tampereen Škoda-liiketoiminta siirtyy Veljekset Laakkonen Oy:lle syyskuun alussa.
Autokeskus Raisio aloittaa Citroën-myynnin9.4.2018 12:26:12 EEST | Tiedote
Citroënin merkkiedustus siirtyy Turun talousalueella Veholta Autokeskukselle. Citroën-huolto aloittaa toimintansa Autokeskus Raisiossa ja Autokeskus Turussa heti. Citroën-myynti käynnistyy Autokeskus Raisiossa vielä huhtikuun aikana.
Autokeskus 24H Maratonin aikana auton voi tuoda huoltoon myös yöllä4.4.2018 08:19:35 EEST | Tiedote
Autokeskus Konala järjestää 6.-7.4.2018 Autokeskus 24H Maratonin. Tapahtuma alkaa perjantaina klo 16, ja sekä automyymälä että huolto ovat avoinna 24 tunnin ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme