Yli 19 000 asiakasta toi romuja ja vaarallisia jätteitä HSY:n keräysautoihin tänäkin vuonna – asukkaat löysivät tiensä myös Sortti-asemille

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti huhti–kesäkuussa jo perinteisen keräysautokierroksensa pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Kymmenen viikon aikana reilut 19 000 asukasta hyödynsi palvelua ja toi keräykseen metalli- ja sähkölaiteromua sekä vaarallista jätettä.
Asiakkaista noin 47 prosenttia oli helsinkiläisiä. Vantaalaisia ja espoolaisia oli kumpiakin noin neljännes ja Kirkkonummelta reilu yksi prosentti.
- Olemme suhteuttaneet pysähdyspäivien määrät kuntien asukasmäärien mukaan, ja asiakasmäärät kulkevat aika hyvin linjassa. Lisäksi Helsingissä on vähiten auton omistajia ja keskustassa ei ole Sortti-asemaa, joten lähelle tuotu palvelu on suosittu, toimintovastaava Maarit Kiviranta toteaa.
- Viime vuonna avattu Jorvaksen uusi Sortti-asema vähensi selvästi Kirkkonummen asiakasmäärää. Otamme tämän huomioon ensi vuonna ja uudistamme keräysauton reittiä kunnassa hieman ensi vuonna, Kiviranta suunnittelee.
Osa keräysautoasiakkaista ohjautui Sortti-asemille
Tänä vuonna HSY korosti viestinnässään, että keräysautopalvelu on suunnattu erityisesti autottomille ihmisille ja että peräkärrykuormalliset jätettä kannattaa viedä suoraan Sortti-asemille. Viestintä tuottikin tulosta: keräysautoille tuodun jätteen määrä laski hieman viime vuodesta metallia lukuun ottamatta. Kampanja-aikana Sortti-asemille tuotujen vastaavien jätteiden määrä nousi selvästi viime vuodesta.
- Otamme keräysautoilla kerättävät jätteet vastaan maksutta viidellä Sortti-asemallamme ympäri vuoden. Auto on välttämätön isompien määrien tuomiseen, mutta jätteitä ei siis tarvitse jättää kotinurkkiin odottamaan keräysautokierrosta, Kiviranta muistuttaa.
Vaarallista jätettä voi lisäksi maksutta viedä vaarallisen jätteen kontteihin, joita on noin 40 eri puolilla pääkaupunkiseutua. Paristoja, energiansäästölamppuja ja pieniä sähkölaitteita voi palauttaa myös niitä myyviin liikkeisiin.
Keräykseen tuotiin eniten sähkö- ja kylmälaitteita
Kaikkiaan asukkaat toivat autoille yhteensä noin 355 000 kiloa jätettä. Määrästä 45 prosenttia oli erilaisia kodin sähkö- ja kylmälaitteita, 32 prosenttia metalliromua ja loput vaarallista jätettä. Vaarallisesta jätteestä, jota tuotiin kokonaisuudessaan 75 000 kiloa, lähes 60 prosenttia oli maaleja, lakkoja ja liimoja. Niiden jälkeen eniten tuotiin lyijyakkuja, liuottimia, jäteöljyä ja paristoja.
Kerätyt romut ja vaaralliset jätteet kuljetettiin niitä käsitteleville yrityksille. Lajittelun ja käsittelyn jälkeen talteen otetut materiaalit kierrätetään uusiokäytössä tai hyödynnetään muilla tavoilla. Kierrätykseen kelpaamattomat vaaralliset aineet hävitetään asianmukaisesti omissa käsittelylaitoksissaan.
Keräysautopalvelu on asukkaille ilmainen ja sen tavoitteena on helpottaa kierrättämistä ja tuoda keräyspiste lähelle kotia. Keräysautojen mukana kulki ympäristöneuvoja opastamassa asukkaita autoissa kerättävistä jätteistä sekä yleisesti lajittelusta.
HSY:n keräysautot kiertävät keväisin. Syksyllä elokuusta alkaen vuorossa on Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen keräysautokierros, jossa kerätään kotitalouksissa tarpeettomaksi jäänyttä ehjää ja hyväkuntoista pientavaraa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
28.6.2019 asti toimintovastaava Maarit Kiviranta puh. 040 833 3254, maarit.kiviranta(at)hsy.fi
1.–3.7.2019 käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen, puh. 0400 609 493, marjut.mantynen(at)hsy.fi
Kuvat



Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Säilytä ruoka oikein ja säästä kesälläkin22.7.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Kesällä suunnitelmat voivat muuttua ja ruoka jäädä kaappeihin tavallista pidemmäksi aikaa lojumaan. Ruoan voi kuitenkin saada säilymään yllättävien menojen varalta ja välttää sen hävikiksi joutumisen yksinkertaisilla tavoilla. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa, kuinka saada kesän herkut säilymään pidempään ja säästää kauppalaskuissa kesälläkin.
Lajittelu kesäpiknikillä on nyt helpompaa17.7.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Kesäpäivän piknik puistossa tai rannalla on monen kesäperinne. Samalla kun nautitaan ulkoilmasta ja eväistä, syntyy väistämättä myös jätettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että jätteen lajittelu onnistuu helposti myös piknikroskille – erityisesti nyt, kun muovi- ja kartonkipakkausten lajitteluohjeet ovat muuttuneet entistä selkeämmiksi valtakunnallisten ohjeiden päivityksen myötä.
Näin pidät biojätteen siistinä ja hajuttomana14.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lämpimällä säällä biojätteen lajitteluun kannattaa kiinnittää hieman tavallista enemmän huomiota, jotta biojätepussin saa kestämään paremmin ja hajuhaitat pidettyä loitolla. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa helpot niksit biojätteen sujuvaan lajitteluun ja kompostointiin kesähelteillä.
HSY:n uusi hallitus on valittu27.6.2025 10:56:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous päätti 27.6.2025 kokouksessaan asettaa hallituksen ja tarkastuslautakunnan nelivuotiskaudeksi 2025 - 2029. Toimielinten kokoonpano määräytyy HSY:n perussopimuksen mukaisesti jäsenkuntien asukaslukujen ja kunnallisvaalien tuloksen perusteella. Kokoonpanossa on otettu huomioon myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Hallitus vastaa kuntayhtymän hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valmistelee ja panee täytäntöön yhtymäkokouksen päätökset ja valvoo kuntayhtymän etua. Hallitus edustaa kuntayhtymää työnantajana ja vastaa kuntayhtymän henkilöstöpolitiikasta, huolehtii kuntayhtymän toimintojen yhteensovittamisesta ja omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä vastaa kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Hallitus koostuu 14 varsinaisesta jäsenestä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenistä seitsemän on Helsingistä, kolme Espoosta, kolme Vantaalta ja yksi Kauniaisista. Hallituksen puheenjohtaja
Asukkaat toivat HSY:n Sortti-keräysautoihin yhteensä 156 000 kiloa jätettä26.6.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
HSY järjesti maalis–kesäkuussa Sortti-keräysautokierroksen, joka pysähtyi lähes 300 pysähdyspaikalla ympäri pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummea. Keräysautot vastaanottivat kierroksen aikana kotitalouksien vaarallista jätettä sekä metalli-, sähkölaite- ja elektroniikkaromua yhteensä 156 000 kiloa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme