Biokaasuun siirtyminen puolitti lasivillatehtaan päästöt alle 10 vuodessa
Maailman johtava lämmöneristeidenvalmistaja, Saint-Gobain-konserniin kuuluva ISOVER, otti vuonna 2010 suuren harppauksen kestävän kehityksen edistämisessä korvatessaan fossiilisen polttoaineen uusiutuvalla energianlähteellä, biokaasulla. Käytetyn biokaasun määrä vastaa noin 300 omakotitalon energiankulutusta ja kolmannesta koko lasivillatehtaan energiantarpeesta. Kaasu tulee tehtaalle putkea pitkin suoraan Forssan alueella sijaitsevasta Envor Group Oy:n biokaasulaitoksesta, joka tuottaa yli neljä miljoonaa kuutiota biokaasua vuodessa. Biokaasu on keskimäärin 60–70 % metaania (eli maakaasua) ja 30–40% hiilidioksidia.
Biokaasuun siirtymisen jälkeen Saint-Gobainin Forssan lasivillatehtaan hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet 19 600 tonnia 2010–2018. Käytännössä tämä tarkoittaa CO2-päästöjen vähentymistä puoleen aiemmasta.
– Me emme hae kiertotaloudesta ainoastaan nopeita kustannussäästöjä tai CO2-vähennyksiä, sillä lasivillaprosessin luonne vaatii tasalaatuisia materiaaleja ja tauotonta toimitusketjua. Näissä on onnistuttu hyvin niin kierrätyslasin kuin biokaasunkin toimituksissa, ja näen että avain siihen on ollut aito, pitkäaikainen yhteistyö kumppaneidemme kanssa, kommentoi Saint-Gobain ISOVERin Forssan tehtaan tehdaspäällikkö Olli Saarenko.
Saint-Gobain Finland Oy:n ja Envor Group Oy:n lisäksi teolliseen symbioosiin kuuluu elintarvikejätti HKScan Oyj, jonka Forssan lihajalostamon jätteistä biokaasu valmistetaan.
Malliesimerkki teollisesta symbioosista
Saint-Gobain Finland Oy:n, Envor Group Oy:n ja HKScan Oyj:n yhteistyö on nostettu malliesimerkiksi toimivasta teollisesta symbioosista SYMBI-hankkeessa, joka kuuluu Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavaan Interreg Europe -ohjelmaan. SYMBI-hanke edistää teollisia symbiooseja sekä kiertotaloutta aluekehittämisen ja kokemusten vaihdon avulla.
Hankkeen yleinen tavoite on vahvistaa alueiden kykyä kestävän talouden rakentamisessa sekä ympäristöön liittyvien haasteiden ja ilmastonmuutoksen hallinnassa. SYMBI-hanke toteutetaan seitsemässä maassa: Espanja, Puola, Italia, Slovenia, Kreikka, Unkari ja Suomi. Suomessa partnereina toimivat Hämeen liitto ja Hämeen ammattikorkeakoulu.
Kiertotalous on Forssassa jo arkipäivää
Forssassa nähtiin jo 1990-luvulla EU-säädösten myötä kierrätyksen ja jätteidenkäsittelyn mahdollisuudet, mikä johti sekä julkisten että yksityisten yritystoimintojen kehittymiseen. Biotalouden vahva osaamiskeskittymä on tuonut kuvioihin myös uusiutuvat energianlähteet. Keskellä viljan tuotannon keskusaluetta sijaitsevaa Forssan seutua voi pitää laajemminkin kiertotalouden malliesimerkkinä pitkälle viedyn teollisten symbioosiensa ansiosta.
Lähialueen pelloilta tuotetusta viljasta osa lähtee DuPontin Jokioisten tehtaalle, joka ottaa viljasta omiin tuotteisiinsa talteen entsyymejä. Tämän jälkeen vilja jatkaa matkaa läheiselle ST1:n bioetanolitehtaalle, jossa siitä valmistetaan etanolia. Prosessin vaatima energia tuotetaan polttamalla haketta ja viljan kuoria. Valmis etanoli sekoitetaan liikennepolttoaineisiin ja prosessin sivutuotteena syntyvä mäski eli valkuaisainerehu menee alueen sikatiloille, jotka tuottavat lihaa HKScanille.
HKScanin lihajalostamon tuotannosta syntyvät jätteet toimitetaan Envor Group Oy:lle, joka valmistaa niistä biokaasua, joka puolestaan tankataan autoihin tai hyödynnetään Saint-Gobainin lasivillatehtaalla prosessienergiana. Valmistusmateriaalina lasivillan tuotannossa Saint-Gobain käyttää Uusioaines Oy:n ja Envorin toimittamaa kierrätyslasia, jota yritykset saavat sekä keräyspisteistä että paikalliselta lasiosaajalta, Tambest Glass Solutionsilta. Lasivillan sidosaineena käytetään myös Envorin biokaasuprosessissa talteen otettua ammoniumsulfaattia. Forssan kiertotalousmalliin kytkeytyy lisäksi suuri määrä muita prosesseja ja teknologiaosaamista.
– Uusiutuvaa energiaa ja jätevirtoja tehokkaasti hyödyntävään kiertotalouteen kytkeytyminen on yritykselle tulevaisuudessa merkittävä kilpailuetu, toteaa Saint-Gobain Finlandin toimitusjohtaja Olli Nikula.
Lisätiedot:
Olli Nikula
Toimitusjohtaja, Saint-Gobain Finland Oy
olli.nikula@saint-gobain.com, p. 040 844 7194
Olli Saarenko
Tehdaspäällikkö (Forssa), Saint-Gobain ISOVER
olli.saarenko@saint-gobain.com, p. 040 542 9349
Lue lisää:
● Katso video Saint-Gobain Finland Oy:n, Envor Group Oy:n ja HKScan Oyj:n teollisesta symbioosista: https://www.youtube.com/watch?v=XoDKFsrQ75c
● Lue aiheesta lisää Interreg Europe -ohjelman sivuilta: https://www.interregeurope.eu/policylearning/good-practices/item/2437/from-food-production-to-glass-wool-production/
● Tutustu SYMBI-hankkeeseen: https://www.interregeurope.eu/symbi/
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Saint-Gobain Finland Oy
Strömberginkuja 2
00380 Helsinki
https://www.saint-gobain.fi/
Saint-Gobain suunnittelee, valmistaa ja toimittaa rakennusmateriaaleja, -tuotteita ja ratkaisuja, jotka lisäävät hyvinvointia yhteiskunnassa; parantamalla ihmisten päivittäistä elämänlaatua ja vastaten tulevien sukupolvien haasteisiin toimimalla vastuullisesti. Suomessa Saint-Gobain Finland Oy palvelee asiakkaitaan rakennustuotesektorin tunnetuilla tuotemerkeillä: Ecophon, Gyproc, ISOVER, PAM sekä Weber. Lue lisää toiminnastamme Suomessa: https://www.saint-gobain.fi/suomessa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.