
Eri uskontojen pyhä musiikki soi Sacred Music Helsinki -festivaalissa
Tapahtuman pääesiintyjänä on islamin mystistä suuntausta, suufilaista musiikkia esittävä yhtye Ibn Arabi Marokosta. Toinen ulkomainen esiintyjäkokoonpano on juutalaista ja venäläistä musiikkia esittävä nuorisokuoro Eva Pietarista. Mukana on myös aimo kattaus kristillistä sekä muiden uskontojen musiikkia kotimaasta sekä luentoja ja Pop up -tapahtuma, jossa vietetään päivää musiikin, tanssin ja ruoan parissa.
”Festivaalissa kuulemme ensimmäistä kertaa Helsingin Vanhassakirkossa samassa konsertissa musiikkia kolmesta eri uskonnosta: kristinuskosta, juutalaisuudesta ja islamista. Perjantaina 20.9. Vanhassakirkossa esiintyvät Lumen valo, nuorisokuoro Eva ja Ibn Arabi”, festivaalin taiteellinen johtaja Jukka Ahokas kertoo.
Festivaaliin kuuluu myös muutama ilmaiskonsertti, Dzveli pepela -lauluyhtye esiintyy Diakonissalaitoksen kirkossa 18.9. kello 18 ja Eero Hämeenniemen Hengellinen impromeditaatiokonsertti 18.9. kello 20. Pyhä musiikki valtaa helsinkiläiset kirkot 19.9., jolloin vietetään kansallista Kirkkomusiikin päivää. Lauantaina 21.9. Caisassa järjestetään Pop up -tapahtuma, jossa esiintyvät Oriental Tune, Wimme Saari, Trio Sahrami, Kamarikuoro SonorEnsemble ja Hanna Mannila Kathak Ensemble.
Sacred Music -festivaali on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton tapahtuma. Tapahtuman järjestää Helsingin seurakuntayhtymä yhdessä Helsingin kaupungin kulttuurikeskus Caisan kanssa.
Pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin Diakonissalaitos ja Marokon suurlähetystö. Muita yhteistyökumppaneita ovat Hakunilan kansainvälinen yhdistys, Resalat islamilainen yhdyskunta, Helsingin ortodoksinen seurakunta ja Helsingin evankelisluterilaisia seurakuntia.
Lisätietoja: Helsingin seurakunnat Jukka Ahokas, jukka.ahokas@evl.fi, p. 050 3780687, Kulttuurikeskus Caisa Kitari Mayele, kitari.mayele@hel.fi, p. 050 412 0481
https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutiset/pyhamusiikkisoisacredmusicfestivalhelsinki-tapahtumassa
Facebook-sivu: Sacred Music Festival Helsinki
Sacred Music Helsinki -festivaalin ohjelma
Maanantai 16.9.
Kello 18 Luento ja keskustelutilaisuus: Marokon Fezin Sacred Music -festivaalin perustaja etnologian, antropologian ja uskontotieteen tohtori Faouzi Skali, Kulttuurikeskus Caisa, Kaikukatu 4, vapaa pääsy.
Tiistai 17.9.
Kello 19 Konsertti, Ibn Arabi (Marokko), Caisa, maailman tunnetuimpia arabialais-andalusialainen suufi-musiikkia esittävä yhtye, liput 10,50/ 16,50
Keskiviikko 18.9.
Kello 18 Konsertti, Dzveli Pepela -lauluyhtye, Diakonissalaitoksen kirkko, Alppikatu 2, vapaa pääsy.
Kello 20 Hengellinen impromeditaatiokonsertti, Paavalin kirkko, Sammatintie 5, Eero Hämeenniemi, piano, vapaa pääsy
Torstai 19.9.
Kirkkomusiikin päivä
Konsertteja ja tapahtumia kirkoissa, Uspenskin katedraalissa ja kaupungilla.
Lisätietoja lähempänä tapahtumaa: www.helsinginseurakunnat.fi
Perjantai 20.9.
Kello 19 Uskontojen musiikit yhteiskonsertissa, Vanhakirkko, Lönnrotinkatu 6, Ibn Arabi-yhtye (Marokko), juutalainen nuorisokuoro Eva (Pietari), lauluyhtye Lumen Valo, liput 13,50/16,50
Lauantai 21.9.
YK:n Maailman Rauhanpäivä
Kello 12–17 Pop-up -tapahtuma Caisassa, Oriental Tune, Wimme Saari, Trio Sahrami ja Hanna Mannila Kathak Ensemble. Etnisiä ruokia ja Sacred Harp -laulutapahtuma.
Sunnuntai 22.9.
Kello 15 Kuorokonsertti, Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2, juutalainen nuorisokuoro Eva (Pietari), liput 13,50/16,50
Yhteyshenkilöt
Viestinnän asiantuntija Laura Koskelainen, laura.koskelainen@evl.fi, p. 09 2340 2580
Verkkotiedottaja Sirpa Patronen, sirpa.patronen@evl.fi, p. 09 2340 2609.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kirkko Helsingissä eli Helsingin seurakunnat muodostuu 17 suomenkielisestä ja kolmesta ruotsinkielisestä evankelis-luterilaisesta seurakunnasta. Pääkaupungissa 20:ssä seurakunnassamme on yhteensä noin 340 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.