Asunnottomuus on mahdollista poistaa
Oman asunnon menetys on iso, henkilökohtainen kriisi ja syyt siihen ovat moninaiset. Toimeentulon ongelmat, vuokravelat, luottotietojen menetys, parisuhdeongelmat ja työttömyys ovat tavallisimpia syitä. Kun taustalla lisäksi on vakava, hoitamaton päihde- tai mielenterveysongelma, ihmisellä ei ole voimaa ja kykyä hakea apua palveluverkostoista.
Naisten kokemukset asunnottomuudesta eroavat usein miesten kokemuksista. Naiset tuntevat turvattomuutta, syyllisyyttä ja häpeää sekä oman tilan puuttumisen kodittomuutena. Naiset saattavat jäädä väkivaltaiseen suhteeseen, koska vaihtoehtona on asunnottomuus ja vielä suurempi turvattomuus. Asunnottomat naiset altistuvat monenlaiselle hyväksikäytölle, ja kokemukset väkivallasta ovat yleisiä. Piiloasunnottomuus on yleistä erityisesti naisten keskuudessa. He majailevat usein sukulaisten ja tuttavien luona ja erityisesti pelko lasten menettämisestä estää avun pyytämisen arjen hallinnan ongelmiin. Asunnottomien naisten erityistarpeet tulee tunnistaa entistä paremmin ja heidän tulee päästä turvaan ilman ehtoja.
Asunto ensin
Suomi on ainoana EU-maana pystynyt vähentämään asunnottomuutta. Diakonissalaitos on ollut mukana kehittämässä suomalaista Asunto ensin -mallia, jonka avulla pitkäaikaisasunnottomuus on saatu laskuun. Suomessa erittäin merkittävässä roolissa on verkostoyhteistyö, jossa Asunto ensin- periaatteen mukaista asumista ja asumisen tukea yhdessä kehitetään ja osaamista jaetaan. Malli on saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Suomalaisessa mallissa asunto ei ole palkkio hyvästä käytöksestä ja kuntoutumisesta, vaan perusoikeus – ihmisarvon mitta. Oma asunto ja vuokrasuhde luovat turvan ja antavat yksityisyyden.
Asunnon lisäksi asukas tarvitsee riittävän tuen, että asuminen onnistuu. Oma nimetty vastuuohjaaja ja yhdessä laadittu asumisen tuen suunnitelma, yhteisöön kuuluminen ja siellä saatu vertaisten tuki sekä arjen mielekäs toiminta ovat sisältöinä. Ammattilaisten kunnioittava, tasavertainen asenne ja taito tukea jokaisesta löytyvää hyvää, synnyttävät luottamusta sekä omiin kykyihin että toisiin ihmisiin. Tavoitteena on, että asukkaamme ovat toimijoina yhteisöissämme ja kokemusasiantuntijuudella on yhä vahvempi rooli, kun palveluja kehitetään.
Asunto ensin -periaatteen mukainen asuminen on uudessa hallitusohjelmassakin todettu toimivaksi ja siitä halutaan pitää kiinni. Haasteita kuitenkin riittää. Pääkaupunkiseudulla ja muissa isoissa kaupungeissa syntyy uutta asunnottomuutta, joten ennaltaehkäisyyn tulee panostaa. Tarvitsemme lisää kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa.
Asunto ensin -työssä on suuri joukko ammattilaisia ja verkostoista saatava tuki erityisesti haastavissa tilanteissa on välttämätöntä. Auroran liikkuva avohoidon yksikkö on Helsingin psykiatrian jalkautuva moniammatillinen avohoitotyöryhmä, joka on hieno esimerkki toimivasta yhteistyöstä Asunto ensin -asumisyksiköissä. Näitä liikkuvia tiimejä tarvitsemme lisää. Tarvitsemme matalan kynnyksen päihde -ja mielenterveyspalveluita, jotka eivät sulje pois haastavasti käyttäytyviä asiakkaita.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, johon olemme yhdessä kehittäneet Asunto ensin -periaatteen mukaisen ratkaisun. Asunnottomuus on mahdollista kokonaan poistaa Suomesta.
Perinteistä Asunnottomien yötä vietetään torstaina 17.10.2019. Tänä vuonna tapahtumissa nostetaan esiin erityisesti asunnottomat naiset, jotka ovat haavoittuvassa asemassa. Diakonissalaitoksen Hoiva on mukana Helsingissä, Espoossa ja Järvenpäässä. https://www.hoiva.fi/2019/09/16/asunnottomienyo/
Lue lisää NEA-hankkeesta (naiserityisyys asunnottomuustyössä) https://www.hdl.fi/blog/2018/04/21/nea-naiserityisyys-asunnottomuustyossa/
Lue lisää Asunto ensin -mallista. https://asuntoensin.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Heli Alkila
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
050 502 7533, heli.alkila@hoiva.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on yhteiskunnallinen yritys. Olemme ikääntyneiden ja erityisryhmien asiantuntija. Pitkä historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnallemme asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Yhdessä Diakonissalaitoksen kanssa tuotamme vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaan elämää. Tavoitteemme on, että jokaisella on ihmisarvoinen elämä. www.hoiva.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Väärin toivuttu!23.11.2022 13:00:00 EET | Blogi
Opioidiriippuvuus on krooninen aivosairaus. Ymmärrys tästä on viime vuosina lisääntynyt kiitettävästi. Mutta sitten yksimielisyys tuntuukin loppuvan. Siihen, miten tähän sairauteen tulisi suhtautua, näyttää olevan yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, kirjoittaa Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisylilääkäri Outi Kuikanmäki.
Terveysneuvontapiste huumeita käyttäville henkilöille Wäylään Järvenpäähän14.10.2022 11:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) ja Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalvelut avaavat asumispalveluyksikkö Wäylässä Keusoten terveysneuvontapisteen 8. marraskuuta 2022. Terveysneuvontapiste on tarkoitettu suonensisäisiä huumeita käyttäville henkilöille.
Pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat lisää matalan kynnyksen palveluita5.5.2022 09:14:49 EEST | Tiedote
Vuosia työelämän ulkopuolella olevan päihderiippuvaisen henkilön on vaikea hakeutua takaisin työelämään, vaikka halua olisi. Kyvyt-hankkeessa on luotu opinto- ja työelämäpolkuja juuri heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville. Tarve matalan kynnyksen palveluille on suuri.
Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avataan syksyllä Mellunkylään11.4.2022 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisten asunnottomien tilanne kohentuu tulevana syksynä, kun Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avaa ovensa Mellunkylän Kurkimäessä, Itä-Helsingissä.
Opioidikorvaushoitoon pääsyä helpotettava1.12.2021 10:00:00 EET | Tiedote
Opioidikorvaushoidosta olisi hyötyä tuhansille suomalaisille ja siksi hoitoon pääsyn kynnystä tulisi madaltaa, toteavat Diakonissalaitoksen Hoivan asiantuntijat. Diakonissalaitoksen tarjoama opioidikorvaushoito täyttää tänä syksynä kaksikymmentä vuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme