Porvoon Kirjakeskus yhteistyöhön Camilla Aho Oy Ab:n kanssa
![kuva: Camilla Aho Oy Ab](/data/images/00004/879ac565-e5be-47e6-9260-c333891d57fb-w_720.jpg)
Logistiikan ulkoistamisen tavoitteena on tehostaa yrityksen logistista ketjua ja tuoda joustoa maahantuojan toimintaan. Kumppanuuden myötä Camilla Aho voi keskittyä olennaiseen eli laadukkaaseen asiakaspalveluun ja toiminnan kehittämiseen.
”Alkava yhteistyö on merkittävä askel yritykselleni. Sen myötä saamme lisää aikaa tärkeimpään eli asiakastyöhön. Erja Häkkisen mukaantulo yritykseemme ja sen myötä kasvanut kiinnostus toimintaamme kohtaan sai meidät kiirehtimään päätöksentekoa. Haluamme olla asiakkaidemme rinnalla juuri siellä missä meitä tarvitaan ja missä osaamisemme pääsee esille”, kertoo toimitusjohtaja Camilla Aho yhteistyön tavoitteista.
"Arvostamme suuresti Camilla Ahon tekemää työtä kosmetiikka-alalla ja olemme iloisia yhteistyöstä heidän kanssaan. Kirjakeskuksella on vankka kokemus logistiikasta, joten voimme taata asiakkaille laadukkaat ja nopeat toimitukset", iloitsee myyntijohtaja Pasi Heiskanen.
Camilla Ahon logistinen toiminta: lähetyslistat, tuotteiden kerääminen, pakkaaminen, lähettäminen ja tuotetilausten laskutus siirtyvät Porvoon Kirjakeskuksen hallinnoimiksi 7.1.2020 alkaen. Yritys vastaanottaa edelleen tilaukset itse.
Kosmetiikan, hoitotuotteiden ja -laitteiden sekä hoitolakalusteiden maahantuontiin keskittynyt Camilla Aho Oy Ab perustettiin vuonna 1980. Yrityksen päätuotteita ovat italialainen kosmetiikkasarja Diego dalla Palma Professional, RVB SKINLAB, sekä Diego dalla Palma Milano, jotka kattavat kaikki tuotteet ammattikäyttöön kauneushoitoloissa, kotihoitotuotteet, meikit, vartalonhoitotuotteet, hiustenhoitotuotteet sekä miesten päivittäiskosmetiikan.
Porvoon Kirjakeskus Oy on logistiikkakeskus, joka tarjoaa yrityksille jakelu-, varastointi- ja tilauspalveluita. Sen asiakkaita ovat muun muassa verkkokaupat ja kirjakustantajat. Porvoon Kirjakeskus on suomalainen perheyritys ja osa Booky Groupia, johon kuuluvat myös Booky.fi Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja Ostinato Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Porvoon Kirjakeskus Oy, yhteyspäällikkö Saija Karlsson, saija.karlsson@kirjakeskus.fi, puh. 040 140 7660
www.kirjakeskus.fi
Kuvat
![kuva: Camilla Aho Oy Ab](/data/images/00004/879ac565-e5be-47e6-9260-c333891d57fb-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Porvoon Kirjakeskus Oy on logistiikkakeskus, joka tarjoaa yrityksille jakelu-, varastointi- ja tilauspalveluita. Sen asiakkaita ovat muun muassa verkkokaupat.
Porvoon Kirjakeskus on suomalainen perheyritys ja osa Booky Groupia, johon kuuluvat myös Booky.fi Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja Ostinato Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Porvoon Kirjakeskus Oy
Kimmo Solehmainen Porvoon Kirjakeskuksen työnjohtajaksi27.6.2024 10:54:01 EEST | Tiedote
Kimmo Solehmainen on nimetty Porvoon Kirjakeskus Oy:n työnjohtajaksi. Solehmainen vastaa tehtävässään liiketoimintajohtaja Jaakko Hilkkeelle.
Porvoon Kirjakeskukselle Ekokompassi-sertifikaatti29.2.2024 08:59:00 EET | Tiedote
Porvoon Kirjakeskus Oy:lle on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti. Sertifikaatti on tunnustus tehdylle ympäristötyölle. Se kertoo, että logistiikkakeskuksessa keskitytään olennaiseen: juuri niihin asioihin, joilla on yhtiön toiminnassa suurin vaikutus ympäristöön.
NIMITYS: Jaakko Hilke Porvoon Kirjakeskuksen liiketoimintajohtajaksi11.1.2023 11:15:24 EET | Tiedote
Jaakko Hilke on nimetty Porvoon Kirjakeskus Oy:n liiketoimintajohtajaksi. Hilke aloittaa tehtävässään välittömästi.
Äitiyspakkaus lähtee maailmalle Porvoon Kirjakeskuksesta28.5.2020 10:21:23 EEST | Tiedote
Vuoden 2020 äitiyspakkaus lähtee maailmalle Porvoon Kirjakeskuksesta. Toimitukset on aloitettu ja ensimmäiset pakkaukset saapuvat tuoreille vanhemmille tällä viikolla. Äitiyspakkauksen toimituksesta vastaa Suomen kirjastopalvelu Oy, jonka logistiikkakumppani Porvoon Kirjakeskus on.
Ami Ripatti Porvoon Kirjakeskuksen logistiikkapäälliköksi23.4.2020 08:31:28 EEST | Tiedote
Ami Ripatti on nimitetty Porvoon Kirjakeskuksen logistiikkapäälliköksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään heti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme