![MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto](/data/images/00066/406b1628-2b10-487c-b622-65d921a02860-w_300_h_100.jpg)
VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON
![](/data/images/00746/860ab177-dddf-4e5d-ae0b-36e0577a8552-w_720.png)
”Kiitän luottamuksesta ja mahdollisuudesta tarttua MTL:n hallituksen johtoon. Mikael Jungner on tehnyt hienoa työtä edelliset neljä vuotta, ja tästä on todella hyvä jatkaa kokeneen ja osaavan hallituksen kanssa. Odotan innolla yhteistyötämme”, kertoo Anna Lehtisalo.
”Tulevan hallituksen kanssa tartumme muun muassa toimialan strategisen osaamisen kasvattamiseen sekä toimistojen kansainvälistymisen edistämiseen. Markkinoinnin toimiala on ollut viimeiset vuodet isojen muutosten äärellä; teknologian kehitys ja luovan alan disruption tahti kiihtyy entisestään. Sen takia onkin tärkeää, että pystymme liittona tarjoamaan jäsenillemme alan muutoksessa tukevia palveluita sekä ennen kaikkea verkoston, josta hankkia tietoa ja vertaistukea”, jatkaa Lehtisalo.
Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Panu Nordlund (hasan & partners, asiakkuusjohtaja).
Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Panu Laaksonen (Ida Fram, toimitusjohtaja), Jaakko Rantala (SEK, toimitusjohtaja), Linda Capelletti (Sherpa, toimitusjohtaja), Laura Mertano (Bob The Robot, varatoimitusjohtaja) ja Minna Toivola (IPG Mediabrands, operatiivinen johtaja).
Taru Nikulainen (Brunnen Communications), Taru Tujunen (Ellun Kanat) ja Maria Blomberg (Mainostoimisto Smoy) jatkavat hallituksessa.
Hallituksen varajäsenet ovat Anna Holtari (Dynamo & Son), Minttu Murtomäki (Näkemystehdas MBE) ja Pauli Aalto-Setälä (Dentsu Aegis Network).
MARKKINOINNIN, TEKNOLOGIAN JA LUOVUUDEN LIITTO MTL RY
Lisätietoja:
Anna Lehtisalo, 044 587 1663
Tarja Virmala, 0400 484 693
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja VirmalaToimitusjohtaja
Puh:0400484693tarja.virmala@mtl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto](/data/images/legacy/logos/a83722cd-f3f4-4cf4-adc4-6ef53e4d13bd-w_300_h_250.jpg)
Eteläranta 10
00130 HELSINKI
info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote
Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.
MTL ja Marketing Finland yhdistyvät entistä vahvemmaksi markkinoinnin ja viestinnän yhteisöksi22.10.2020 17:09:55 EEST | Tiedote
Marketing Finlandin ja Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL:n liittokokoukset ovat päättäneet toimintojen yhdistämisestä. Yhteenliittymässä syntyy entistä vahvempi markkinoinnin ja viestinnän yhteisö, joka toimii aktiivisesti myös kansainvälisesti. Toiminta jatkuu nimellä Marketing Finland ry.
Effie 2019 -shortlistalla 21 markkinointityötä18.12.2019 12:32:06 EET | Tiedote
Vuoden 2019 Effie Awards Finland -kilpailun tuomaristo nosti shortlistalle 21 markkinointityötä, joista kaksi oli kolmessa kategoriassa.
Finnish Comms Awardsin finalisteissa uusia nimiä6.5.2019 15:55:32 EEST | Tiedote
Mediatiedote 6.5.2019. Finnish Comms Awards -kilpailun loppusuoralle valittiin 41 viestintäkonsultoinnin asiakastyötä 17 eri toimistosta. Kilpailun kasvusta kertoo suuri kokonaan uusien osallistuneiden toimistojen määrä. Voittajat julkistetaan Finnish Comms Awards -gaalassa tiistaina 28. toukokuuta.
Effie 2018 -shortlistalla 24 tasokasta markkinointityötä22.11.2018 14:33:06 EET | Tiedote
Vuoden 2018 Effie Awards Finland -kilpailun shortlistalle nousi 24 markkinointityötä. Kilpailuun osallistuneiden töiden määrä ja laatu kertovat, että markkinoinnin osaamisen taso ja tavoitteellisuus nousevat vuosi vuodelta.