Kalevala Koru Oy

Kalevala Koru muokkaa jakeluverkostoaan vastaamaan kuluttajakäyttäytymisen muutosta

Jaa
Mediatiedote 20.1.2020. Kalevala Koru hakee kannattavaa kasvua seuraavien vuosien aikana niin kotimaasta kuin kansainvälisiltä markkinoilta. Yritys terävöittää tuotevalikoimaansa ja uudistaa jakeluaan palvelemaan paremmin tämän päivän kuluttajia.

Erikoiskaupan ollessa haastavassa murrostilanteessa Kalevala Koru uskoo vahvan brändinsä voimaan. Toukokuusta 2020 alkaen yritys keskittää toimintansa uudistuvan Kalevala-brändin alle ja luopuu samalla Lapponia Jewelry -tuotemerkin käytöstä. Muutoksen myötä nykyiset Lapponia-tuotteet siirtyvät Kalevala-brändin alle. Osana strategiaa yritys uudistaa myös jakeluverkostoaan: Jatkossa Kalevala-koruja saa noin 150:stä myyntipisteestä valtakunnallisesti. Jälleenmyyntiverkostoa karsitaan noin puoleen nykyisestä. Samalla panostetaan suoran kuluttajakaupan kasvattamiseen. 

Jakeluverkoston muokkaamisen tavoitteena on varmistaa, että kuluttaja kohtaa yhtenäisen Kalevala-brändin kaikkialla. ”Keskittämällä jakelu noin 150 myymälään pystymme varmistamaan sekä asiantuntevan palvelun, että kattavan tuotevalikoiman jälleenmyyntipisteissä, säilyttäen samalla valtakunnallisen saatavuuden tuotteillemme” – toteaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Kirsi Paakkari.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen on murroksessa: Verkko-ostamisen kasvaessa voimakkaasti, kivijalassa korostuvat entistä vahvemmin laadukas palvelu ja elämyksellisyys. ”Uuden jakelustrategiamme kulmakivenä on kohdata kuluttajat siellä, missä he liikkuvat ja tarjota heille yhtenäinen Kalevala-maailma, niin verkossa kuin fyysisissä pisteissä” – Paakkari jatkaa.

Kalevala Koru on yksi Suomen arvostetuimmista brändeistä ja Suomen rakastetuin korumerkki. Yrityksen kaikki korut valmistetaan Helsingissä omalla tehtaalla.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja yhteydenotot


Myyntijohtaja
Pekka Särkilahti
puh. 040 836 4396


Toimitusjohtaja
Kirsi Paakkari
puh. 050 382 2025

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kalevala Koru Oy
Kalevala Koru Oy
Hankasuontie 11 A
00390 Helsinki

https://www.kalevala.fi

Naisten perustama Kalevala Koru on jo 80 vuoden ajan ollut Suomen rakastetuin Koru. Kotimaisena käsityönä valmistetut korut edustavat ajatonta ja rohkeaa muotoilua ja juhlistavat jokaisessa meissä asuvaa kauneutta ja voimaa. Kaikki korut valmistetaan Kalevala Korun omassa tehtaassa Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy

RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation lanseeraus Kööpenhaminan muotiviikolla 5.8.20246.8.2024 12:00:56 EEST | Tiedote

Rolf Ekroth tuo lavatanssit ja suomalaisuuden syvimmän olemuksen Kööpenhaminan muotiviikoille. Lanseeraamme yhdessä RAKAS Rolf Ekroth x Kalevala -kollaboraation, johon sisältyy monikäyttöinen koru sekä huiveja. Korut on valmistettu kierrätyshopeasta suomalaisena käsityönä Kalevala Korun tehtaalla Helsingissä. RAKAS-koru toimii korvakoruna, huivikoruna ja monikäyttöisenä asusteena, jonka stailaamisessa vain mielikuvitus on rajana.

Kalevala Koru esittäytyy Kööpenhaminan muotiviikoilla yhdessä Rolf Ekrothin kanssa3.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Kalevala Koru on ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä mukana Kööpenhaminan muotiviikoilla. Uraauurtavan KALEVALA Pidetty -malliston second hand -korut ovat osa Rolf Ekrothin ja Kalevala Korun yhteismallistoa, joka lanseerataan muotiviikoilla 8. elokuuta. KALEVALA Pidetty -korujen ja Rolf Ekroth -yhteistyön esitteleminen Kööpenhaminan muotiviikoilla tukee Kalevala Korun kansainvälisen kasvun strategiaa tekemällä Suomen tunnetuinta korubrändiä tutuksi myös laajemmalle kansainväliselle yleisölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye