Sanna-Sisko Tohkasta Aito Median uusi avainpelaaja
Elokuvia ja tv-ohjelmia tuottava Aito Media Oy on nimittänyt Sanna-Sisko Tohkan (s. 1969), vastaavaksi tuottajaksi 27. tammikuuta lähtien. Hänestä tulee myös Aito Median johtotiimin jäsen.
Tohka siirtyy tehtäväänsä Nouhau Productions Oy:stä luovan johtajan paikalta, jossa hän vastasi Nouhau Productionsin ohjelmien kehitystyöstä ja sisällöstä. Hänen luomiaan tv-ilmiöitä ovat muun muassa Myyntimies Jethron useat kaudet sekä Venla-palkittu Lapin Sampo ja Kauppiaan rouva.
Tohka on tehnyt yli 20-vuotisen uran ohjaten ja käsikirjoittaen useita reality- ja lifestyle-ohjelmia, dokumentteja ja studiotuotantoja muun muassa Susamurussa ja MTV:llä.
"Mahtavaa saada joukkoomme kokenut ja kekseliäs sisältöosaaja, joka osaa ohjata tähtien vahvuuksia ja tehdä monipuolisia ohjelmia. Sanna-Sisko vahvistaa kykyämme tehdä yhä enemmän merkityksellisiä ja viihdyttäviä ohjelmia suomalaisille", sanoo Aito Median toimitusjohtaja Ilkka Hynninen.
"On upeaa päästä mukaan yhteen Suomen suurimmista tuotantoyhtiöistä, jossa on kuitenkin kodinomainen henki. Aito Median oma tuotekehitys on vahvaa ja kotimainen sisältö vetovoimaista. Siitä ja kyvystä lukea yleisöä syntyy menestys. Odotan innolla luovien päiden tuottoisia yhteentörmäyksiä, yhdessä huippujengin kanssa!" sanoo Sanna-Sisko Tohka.
Aito Median Oy:n nykyisiä tuotantoja ovat muun muassa Pirjo, Ei haukku haavaa tee, Ennätystehdas, Olet mitä syöt sekä Suomen huutokauppakeisari. Aito Media -konsernin liikevaihto oli viime tilikaudella noin 11 miljoonaa euroa, ja vakituista henkilöstöä oli 22.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Hynninen, toimitusjohtaja
p. 050 544 4722
ilkka.hynninen@aitomedia.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aito Media - aitomedia.fi
Aito Media Oy on yksi Suomen suurimmista tv-tuotantoyhtiöistä. Vuonna 2003 perustettu Aito Media on kehittänyt ja tuottanut yli 50 televisiosarjaa, ja yhtiön ohjelmia on näytetty yli 40 maassa. Aito Media tuottaa vuosittain yli 200 tuntia ohjelmistoa suomalaisille televisiokanaville ja kansainväliseen levitykseen. Yhtiö tuottaa niin dokumentaarisia sarjoja, draamaa, viihdettä kuin formaatteja. Aito Median ohjelmia ovat muun muassa Suomalainen menestysresepti, Au pairit, Rikkaat ja Rahattomat, Sinkut Paljaana, Suomen huutokauppakeisari, Olet mitä syöt, 10 suomalaista sarjamurhaajaa, Ennätystehdas, Poliisit ja draamasarjat Koskinen, Ei Haukku haavaa tee sekä Pirjo. Aito Mediasta tuli osa Mediawan-konsernia vuoden 2020 marraskuussa.
Lisätietoja Mediawanista – mediawan.com
Pierre-Antoine Captonin, Xavier Nielin ja Matthieu Pigassen vounna 2015 perustama Mediawan on yksi merkittävimmistä eurooppalaisista audiovisuaalisista sisältöä tuottavista itsenäisistä studioista. Mediawan kokoaa yhteen oman luokkansa parhaat audiovisuaalisen luomisen kyvyt toimimalla koko arvoketjussa:
- Draaman, käsikirjoittamattoman sisällön sekä dokumentti-, elokuva- ja animaatioelokuvien alkuperäissisällön tuottaminen yli 50 tuotantoyhtiössä Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Alankomaissa, Suomessa ja Senegalissa (Mediawan Studios)
- Audiovisuaalisen sisällön jakelu (Mediawan Rights, LS Distribution ja Telmondis Distribution)
- Kanavien ja digitaalisten palvelujen julkaiseminen (Mediawan Thematics)
-
Digitaalisten sisältöjen kehittäminen ja tuotanto (Mediawan Digital Studios)
Mediawan, yhteistyössä LEONINE STUDIOSin kanssa, on ollut merkittävä itsenäinen toimija sisällön tuottajana ja jakelijana Euroopassa viimeisen vuoden aikana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aito Media
Aito Media (Mediawan Group) uudistaa toimintaansa ja palkkaa kaksi kovaa vahvistusta16.2.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Media-alan supertähdet Lauri Nurkse ja Emilia Valentin siirtyvät eurooppalaisomisteisen tv-tuotantoyhtiön avaintehtäviin.
Jussi Lipponen tv-tuotantoyhtiö Aito Median toimitusjohtajaksi25.8.2021 11:00:00 EEST | Tiedote
Yhtiön omistaja Mediawan on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Jussi Lipposen, joka aloittaa tehtävässä lokakuun alussa.
Tarja Pääkkösestä tv-tuotantoyhtiö Aito Median toimitusjohtaja29.3.2021 20:56:55 EEST | Tiedote
Yhtiön perustajat Eero Hietala ja Ilkka Hynninen jättävät tehtävänsä huhtikuun alussa.
Vietä koti-iltojasi yhdessä Suomen huippuartistien kanssa!19.3.2020 07:00:00 EET | Tiedote
"Kun meidät eristetään toisistamme, niin olemme itse asiassa enemmän yhdessä kuin koskaan", sanoo Ylen Kaikki kotona liven juontaja Mikko Kuustonen. Mukana ohjelmassa ovat ensimmäisenä viikonloppuna Vesala, Anssi Kela, Elastinen ja Pyhimys.
Tamminiemen pesänjakajista kehitteillä tv-sarja4.12.2019 07:00:00 EET | Tiedote
Suomalaista politiikkaa ravistelleen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan julkaisusta tulee pian kuluneeksi 40 vuotta. Aito Media on kehittämässä tapahtumiin perustuvaa draamasarjaa.