Linnanmäen Huvipuisto siirtää avaamistaan kesäkuun alkuun
Suomen hallitus antoi suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi to 12.3., joiden mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet tulee perua toukokuun loppuun saakka. Linnanmäki on suosituksen takia päättänyt siirtää huvipuiston avajaiset kesäkuulle. Aiemmin huvipuiston oli tarkoitus avata ovensa uuteen huvikauteen huhtikuun 25. päivänä.
- Luotamme siihen, että koronavirus ei enää toukokuun jälkeen estä meitä avaamasta huvipuistoa ja pääsemme aloittamaan huvikauden 2020 kesäkuun alussa. Päivitämme säännöllisesti verkkosivujamme ja sosiaalisen median kanaviamme, siitä miten avaamissuunnitelmamme edistyvät, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiKiti FrimanViestintäpäällikkö
Puh:050 453 6588kiti.friman@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuonna 2019 lahjoitettiin 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2020 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Lasten Päivän Säätiö jakoi jälleen merkittävän avustuksen lastensuojelutyölle29.11.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitävä Lasten Päivän Säätiö lahjoitti perustehtävänsä mukaisesti 3,5 miljoonan euron avustuksen perustajajärjestöilleen torstaina 28.11.2024 järjestetyssä Linnanmäki Gaalassa.
Linnanmäen Valokarnevaali tuo säihkettä ja iloa syksyn pimeneviin iltoihin11.10.2024 10:54:44 EEST | Tiedote
Säkenöivä Valokarnevaali huipentaa Linnanmäen huvipuistokauden perinteisesti syysloman aikaan 11.–20. lokakuuta.
Swingille kansainvälinen palkinto – Linnanmäen uutuuslaite nimettiin yhdeksi Euroopan parhaimmaksi uutuuslaitteeksi24.9.2024 15:55:16 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvikauden 2024 uutuuslaite Swingi on voittanut European Star Award 2024 -palkinnon Euroopan tärkeimmässä huvipuistoalan messutapahtumassa, IAAPA Expo Europessa.
Lasten Päivän Säätiön uusi toimitusjohtaja on valittu17.9.2024 11:01:02 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Satu Järvelä. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2024. Lasten Päivän Säätiö ylläpitää ja kehittää Linnanmäen Huvipuistoa.
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali herättää painajaismaiset kauhuelämykset eloon2.9.2024 15:36:45 EEST | Tiedote
Linnanmäen oma kauhutapahtuma iik!week valtaa huvipuiston syyskuun ajaksi 6.-29.9. Kauhufestivaali tarjoilee kauhun ystäville karmivan kivoja elämyksiä perjantaista sunnuntaihin neljänä eri viikonloppuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme