”Älä ainakaan jaa hölmöjä tai epäilyttäviä viestejä” – Meppi Kumpula-Natri vetoaa malttiin tartuntahuipun lähestyessä
– Yhteiskunnallisissa poikkeusoloissa vastakkainasettelu ja pelolla lietsominen ovat yleisiä keinoja hankkia näkyvyyttä ja pönkittää omaa asemaa. Korona-pandemian aikana olemme jo nähneet Euroopassa toistuvasti sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin leviäviä valeuutisia ja salaliittoteorioita. Huonoimmissa esimerkeissä populistit ovat pyrkineet käyttämään näitä uutisia keppihevosinaan, Kumpula-Natri toteaa.
Hän huomauttaa, kuinka esimerkiksi Italiassa kansallismielisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini ja laitaoikeistolaisen Italian veljet -puolueen Giorgia Meloni ovat levittäneet kovalla metelillä vahvistamattomia teorioita sosiaalisessa mediassa. Myös Kiinan johto ja Yhdysvaltain Trump ovat olleet jatkuvasti toistensa kimpussa viruksen syntymisen tiimoilta. Trump puhuu jatkuvasti ”Kiinasta” tulleesta viruksesta ja Kiina levittää salaliittoteoriaa, jonka mukaan USAn: armeija on vienyt viruksen Kiinaan.
– Tähän mennessä Suomessa keskustelu on pysynyt pääosin rauhallisena, ja poliittiset puolueet ovat osoittaneet halua johtaa maata yhdessä poikkeusolojen yli. Eduskunta on kyennyt viemään hallituksen kiireellisiä esityksiä nopeasti ja määrätietoisesti päätöksiksi, ilman suurempia poliittisia erimielisyyksiä. Valmiuslaeista ei ole tähän mennessä ollut tarvetta edes äänestää kertaakaan eduskunnan täysistuntosalissa, vaan ne ovat hyväksytty ykismielisesti. Näin sen pitääkin mennä, vaikeudet voitetaan yhdessä, ei politikoiden. Positiivisena esimerkkinä näen myös europarlamentin äänestystuloksen koronatoimiin osoitettujen varojen käytöstä, jossa puolesta äänesti 683 ja vastaan 1. Kyseessä oli historiallinen äänestys, jossa meppien liikkuminen tehtiin tarpeettomaksi poikkeuksellisella etä-äänestämisellä sähköisesti.
Tilanteen kiristyessä ja tartuntapiikin lähestyessä uhkana Kumpula-Natrin mukaan kuitenkin on, että myös Suomen julkisessa keskustelussa ja etenkin sosiaalisessa mediassa nähdään ylilyöntejä.
– Nyt on tärkeä säilyttää tähän asti nähty maltti! Vastakkainasettelulla ja paniikin lietsonnalla emme tule saavuttamaan mitään muuta kuin hallaa. Jokaisen kannattaa harjoittaa sosiaalisen median lukutaitoaan ja kriittisyyttä nyt huolella. Älä ainakaan jaa hölmöjä tai epäilyttäviä viestejä. Noudatetaan ohjeita, ja kysytään kysymyksiä ja tehdään ehdotuksia, kun sellaisia on, Kumpula-Natri ehdottaa.
– Myös suurten teknologiajättien, mm. Googlen, Facebookin ja Twitterin, pitää pystyä puuttumaan ajankohtaisesti niissä leviämään valeuutisointiin, Kumpula-Natri painottaa vielä lopuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Miapetra Kumpula-Natri
+358 505113004
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Euroopassa
MEP Kumpula-Natrin ja MEP Eero Heinäluoman talviseminaari: aiheina tekoäly sekä EU:n ja Venäjän suhteet24.11.2023 16:08:42 EET | Tiedote
Ohjelmassa MEP Miapetra Kumpula-Natrin ja mediatutkija, professori Anu Koivusen keskustelua digitalisaatiosta ja demokratiasta sekä MEP Eero Heinäluoman ja ulkoaisianvaliokunnan puhjeenjohtaja Kimmo Kiljusen keskustelua EU:n ja Venäjän suhteista perjantaina 24.11.203 klo 15 Helsingin Paasitornissa (tila Karhunpuisto-Brahenkenttä). Tilaisuus seurattavissa ja katsottavissa jälkikäteen myös livelähetyksenä Facebookissa.
Roaming-vapaudelle haetaan jatkoa – europarlamentaarikko Kumpula-Natri pitää uutta esitystä erittäin tervetulleena24.2.2021 15:11:02 EET | Tiedote
Euroopan komissio esittää EU:n sisäisen roaming-verkkovierailuvapauden jatkamista 10 vuodella. Viime kaudella roaming-säädöksessä europarlamentin neuvotteluja johtanut europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) pitää komission esitystä ja roaming-vapauden jatkamista äärimmäisen tervetulleena.
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri: EU puuttuu rohkeasti digijättien valtaan15.12.2020 20:00:01 EET | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi tänään tiistaina kaksi uutta lakiesitystä, joilla pyritään suitsimaan digijättien keskittynyttä markkina-asemaa. Europarlamentin tekoäly-valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) pitää lakiesityksiä tärkeinä, sillä EU:lta on puuttunut hampaita torjua vinoutuneita ja keskittyviä digimarkkinoita.
Suomen SDP-mepit Kumpula-Natri ja Heinäluoma iloitsevat: Parlamentti haluaa puuttua merkinnöillä kertakäyttökulutukseen25.11.2020 16:12:21 EET | Tiedote
Europarlamentin suomalaiset SDP-edustajat Miapetra Kumpula-Natri ja Eero Heinäluoma ovat tyytyväisiä, että parlamentista löytyi riittävää kunnianhimoa ja rohkeutta tukea pakollisia merkintöjä tuotteiden korjattavuudesta ja kestävyydestä.
Europarlamentaarikko Kumpula-Natri vastaanotti kattavan ilmastoraportin Euroopan nuorilta18.11.2020 18:23:16 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vastaanotti keskiviikkoiltana keskeisten eurooppalaisten nuorisojärjestöjen laatiman ilmastoraportin yhdessä ranskalaisen vihreitä edustavan mepin Yannick Jadotin kanssa. Raportin taustalla on yli 20 miljoonaa eurooppalaista nuorta. Kumpula-Natri pitää nuorten vaateita laaja-alaisista ja nopeista ilmastotoimista äärimmäisen tärkeinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme