Bazarin syksyn 2020 kirjoja esittelevä uutuusluettelo on ilmestynyt

Kotimainen kaunokirjallisuus
Karoliina Niskasen esikoisromaani Tilhi on hurja ja herkkä kertomus sijaiskotilapsuudesta, mutta myös äitiyden haasteista sekä hylätyiksi tulleista ja rakkaudettomuuden runtelemista ihmisistä. Tero Liukkosen romaani Ilman sitoumuksia on lempeän satiirin ryydittämä tarina sopimattomasta seurustelusuhteesta nurkkakuntaisessa pikkukaupungissa. Elina Kilkun Mahdoton elämä jatkaa freelancerina työskentelevän Alinan tarinaa, joka alkoi romaanissa Täydellinen näytelmä. Uuden sukupolven sotakirjailijana paikkansa lunastaneen Kristian Kososen neljäs sotaromaani Viipurin menetys kertoo tapahtumista kesällä 1944.
Syksyn kotimaisissa dekkareissa keskiössä ovat kolme erilaista poliisia. Lappiin sijoittuva Ruska on kahdeksas osa Christian Rönnbackan menestynyttä Antti Hautalehto -sarjaa, Kale Puonnin esikoisromaani Manni aloittaa uuden, Helsingin huumepoliisin toimintaan keskittyvän dekkarisarjan ja Max Mannerin Kipuraja jatkaa turkulaispoliisi Harri Hirvikalliosta kertovaa sarjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Keski-Eurooppaan.
Käännetty kaunokirjallisuus
Suomalaislukijoiden rakastaman Lucinda Rileyn menestyssarja Seitsemän sisarta jatkuu syyskuussa kuudennella osalla Auringon sisar. Kirjallaan Kadonneiden tavaroiden vartija lukijoita ihastuttaneelta brittikirjailija Ruth Hoganilta ilmestyy romaani Lauluja variksille ja Cecilia Samartinilta Kolibri, joka sijoittuu Los Angelesiin.
Syksyn katalogissa on mukana myös monia kirjailijoita, joilta ei ole aiemmin suomennettu tuotantoa. Ruotsin menestyneimpiin kirjailijoihin kuuluvan Åsa Hellbergin Hotelli Flanagans aloittaa lontoolaisesta loistohotellista kertovan sarjan. Useita bestsellereiltä kirjoittaneen Jill Mansellin heinäkuussa ilmestyvä Kaikki alkoi salaisuudesta on rentoa lomalukemista parhaimmillaan. Muita uusia tuttavuuksia ovat brittikirjailija Beth Morrey ihmissuhderomaanillaan Missy Carmichaelin rakkaustarina, kanadalaissyntyinen Lori Lansens kirjallaan Pitkä tie kotiin ja amerikkalainen Jennifer McMahon kummitustarinallaan Talven lapset.
Jännityskirjallisuuden ystäviä hemmotellaan niin uusien kuin tuttujenkin dekkaristien kirjoilla: syksyllä ilmestyvät Marie Bengtsin Murha muotinäytöksessä, Louise Pennyn neljäs Three Pines -dekkari Kiveen hakattu kuolema, ruotsalaiskaksikko Mohlin & Nyströmin Viimeinen elämä, joka aloittaa ruotsalais-amerikkalaisesta FBI-agentista kertovan sarjan, sekä norjalaisen Helene Floodin piinaava psykologinen trilleri Terapeutti.
Syksyllä ilmestyvät myös lahjakirjat Paulo Coelhon rakastetuista romaaneista Pyhiinvaellus ja Veronika päättää kuolla sekä Bernard Cornwellin maineikkaan Uhtred-sarjan 12.osa, Kuninkaiden miekka.
Kotimainen tietokirjallisuus
Keväällä Jäähyväiset uskonnolle -kirjan julkaissut filosofi Timo Airaksinen tarkastelee ikääntyvien hoidon etiikkaa kirjassaan Hyvinvointivaltion hylkäämät. Jenny Rostainin Jääkylmä jatkaa aivovamman saaneen entisen jääkiekkoilijan Tommi Kovasen tarinaa siitä, mihin se kirjassa Kuolemanlaakso jäi. Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Miten täältä pääsee pois? kokoaa hauskimmat ja hirveimmät treffikokemukset vertaistueksi entisille ja nykyisille sinkuille.
Suomalaista musiikkihistoriaa perkaavat Vesa Kontiaisen tuhti tietopaketti Hurriganes Albumit 1973–1988 ja Mikael Huhtamäen Scream for me Finland!, joka on kattava historiikki metallimusiikin rantautumisesta Suomeen 1980-luvulla.
Matkailun ja historian ystäville lukuelämyksiä tarjoavat Christian Rönnbackan ja Lars Candolinin Riskiretki, joka kertoo kaksikon huikeista venereissuista pitkin vanhoja historiallisia reittejä halki Länsi-Suomen, sekä Lasse Eerolan Viipuri-opas suomalaisille, joka esittelee 50 kiinnostavaa kohdetta suomalaismatkailijoille monin tavoin tutusta kaupungista.
Muita syksyn kotimaisia tietokirjoja ovat Sami Lotilan Tallinnan terminaattori, joka kertoo suomalaisen kehonrakennuksen maailmanmestari Olev Annuksen tarinan, Kalle Isokallion populismin politiikkaa ruotiva Arkadianmäen aapinen ja Vesa Kontiaisen pokkarina ilmestyvä Sporttivisa, joka sisältää kaikkiaan 1300 urheiluaiheista kysymystä vastauksineen.
Käännetty tietokirjallisuus
Moskovan antidoping-laboratorion johtaja Grigori Rodtšenkov paljastaa yksityiskohtia Venäjän salaisesta dopingohjelmasta kirjassaan Voitto tai kuolema, joka julkaistaan maailmanlaajuisesti heinäkuussa. Hollantilaisen Roxane van Iperenin Auschwitzin sisaret on tietokirja juutalaissiskoista, jotka pelastivat kymmeniä ihmisiä toisen maailmansodan aikana. Sapiens-ilmiö jatkuu sarjakuvan muodossa, kun syyskuussa ilmestyy Yuval Noah Hararin ja David Vandermeulenin käsikirjoittama Sapiens – Kognitiivinen vallankumous. Kirjan kuvitus on tunnetun ranskalaispiirtäjän Daniel Casanaven kynästä.
Syksyn suomennettuihin tietokirjoihin kuuluvat myös Korkki kiinni!, joka on Stumppaa tähän! -menestyskirjan kirjoittaneen Allen Carrin opas alkoholiriippuvuuden hallintaan, Gareth Mooren pulmakirja Mainion Sherlock Holmesin uudet aivopähkinät ja Paulo Coelhon mietelauseita sisältävä Kohtaamisia-kalenteri vuodelle 2021.
Tutustu syksyn 2020 uutuusluetteloon täällä.
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus Oy on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
www.bazarkustannus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Bazarin syksyn 2025 kirjaluettelo on ilmestynyt9.4.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen syysluettelo esittelee kaikkiaan 51 uutta kotimaista ja suomennettua romaania ja tietokirjaa. Syksyn kirjalistalta löytyy monia kiinnostavia nimiä, kuten Sam Altman, Noora Hautakangas, Elin Hilderbrand, Mika ”Immu” Ilmén, Marie Kondo, Lucinda Riley, Christian Rönnbacka ja Juha Vuorinen. Julkaisuluettelo kattaa heinä–joulukuussa ilmestyvät uutuuskirjat ja pokkarit.
Rohkaisukirja ujoille tarjoaa työkaluja sosiaalisen herkkyyden ymmärtämiseen ja jännittämisen hallintaan12.3.2025 09:11:00 EET | Tiedote
Ujouden tutkimukseen erikoistunut psykologi Joni Martikainen avaa uutuuskirjassaan Rohkaisukirja ujoille (Bazar) sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyviä piirteitä ja antaa käytännön työkaluja siihen, miten suhdetta omaan ujouteen voi muuttaa myönteisemmäksi.
Vuoden johtolanka -dekkaripalkinto Max Mannerille4.2.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kirjailija Max Manner on saanut vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle myönnettävän Vuoden johtolanka -palkinnon viime vuonna ilmestyneestä romaanistaan Harha (Bazar). Kyseessä on Suomen merkittävin dekkaripalkinto, ja sen jakaa vuosittain Suomen dekkariseura ry.
Bazarin kevään 2025 kirjojen luettelo on julkaistu7.11.2024 08:36:39 EET | Tiedote
Ensi keväänä Bazar Kustannus tarjoilee runsaan ja monipuolisen kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.
Christian Rönnbackan uusin Hautalehto-dekkari näyttää nuorten keskinäisen väkivallan karut seuraukset21.10.2024 09:07:00 EEST | Tiedote
Miljoonan kirjan myyntiä hipovan Christian Rönnbackan uutuusdekkarissa nuoret rikolliset terrorisoivat Porvoota. Tänään ilmestyvä Rafael on 12. osa suosittua Hautalehto-dekkarisarjaa, jonka kahdesta aiemmasta osasta on tehty katsojaennätyksiä rikkoneet tv-sarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme