Suomen ensimmäinen päästötön geoterminen energiaratkaisu Espooseen
Asuinkiinteistöihin erikoistunut sijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö Avara Oy ja innovatiivisia energiaratkaisuja tuottava Quantitative Heat Oy (QHeat) suunnittelevat geoenergiaverkkoa Finnoon ensimmäisenä rakennettavaan osaan, Djupsundsbäckeniin. Hankekokonaisuuteen sisältyy noin 6 000 neliömetriä rakennusoikeutta vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon.
”QHeatin kehittämän syväkaivoteknologian avulla kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysenergia voidaan tuottaa täysin hiilineutraalisti. Vastaavanlaista keskisyvää lämpökaivoa ja sen ympärille rakennettavaa alueellista energiaratkaisua ei ole aiemmin Suomessa toteutettu”, Avaran hankekehitysjohtaja Tuomas Rantsi toteaa.
Uusi teknologia vähentää päästöjä parhaimmillaan 95 prosenttia kiinteistöjen energiankulutuksessa. Hanke on lajissaan ensimmäinen Suomessa ja tukee osaltaan Suomen päästövähennystavoitteita.
”Haluamme hankekehittäjänä näyttää tietä kestävissä ratkaisuissa, jotka eivät perustu uusiutumattomiin energialähteisiin. Asumisen hiilijalanjälki syntyy pääosin lämmityksestä. Pystymme alentamaan sekä asumisen ympäristökuormitusta että kustannuksia. Finnoon hanke on konkreettinen tapamme kantaa yritysvastuuta”, Rantsi kertoo.
Finnooseen toteutetaan tarveselvityksen pohjalta yksi tai kaksi kahden kilometrin syvyistä lämpökaivoa, jossa kiven lämpötila on noin 40 astetta. Hanke vahvistaa suomalaista teknologiateollisuutta.
”Ratkaisumme tehokkuus perustuu uudenlaiseen lämmöntalteenottojärjestelmään, jonka toimivuus on koeteltu öljyteollisuudessa. Saamme hyödynnettyä koko 2000-metrisen kaivon tehollisen syvyyden. Tämä on iso mahdollisuus alueellisten matalalämpöverkkojen syntymiselle myös muualle”, QHeatin toimitusjohtaja Miska Eriksson toteaa.
Tontinluovutuksen edellytyksenä on geoenergian hyödyntäminen rakennusten lämmityksessä ja jäähdytyksessä.
”Geoenergiaverkon toteuttaminen Finnooseen tukee toteutuessaan Espoon hiilineutraaliustavoitteita. Finnoosta tavoitellaan myös kestävän kehityksen esimerkkialuetta, missä voidaan testata innovatiivisia energiaratkaisuja”, kertoo projektinjohtaja Kimmo Leivo Espoon kaupungilta.
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee hanketta koskevia aluevarausta kokouksessaan 6. huhtikuuta.
Avara
Viestintä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tuomas Rantsi, hankekehitysjohtaja, Avara Oy, tuomas.rantsi@avara.fi, puh. 040 838 5276
Miska Eriksson, toimitusjohtaja, QHeat Oy, miska.eriksson@qheat.fi, puh. 400 869 055
Kimmo Leivo, projektinjohtaja, Espoon kaupunki, kimmo.leivo@espoo.fi, puh. 050 340 9723
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avara Oy lyhyesti
Avara on Suomen johtava asuinkiinteistösijoitusten sijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö, jonka johdettavana valtakunnallisesti on noin 1,2 miljardin euron arvoinen asuinkiinteistöomaisuus kuudessa eri salkussa. Avara toimii arvostettuna, luotettavana ja vastuullisena strategisena kumppanina sijoittajille, jotka haluavat sijoittaa asuinkiinteistöihin Suomessa. Lue lisää osoitteessa www.avara.fi.
Quatitative Heat Oy lyhyesti
QHeatin teknologia perustuu noin 2000 metriä syviin lämpökaivoihin, jotka hyödyntävät maaperän lämpöenergiaa. Ainutlaatuiset QHeat-lämpökaivot soveltuvat myös energiavarastoiksi mahdollistaen energian kausivaihteluiden tasaamisen.
Uuden polven energiayhtiönä QHeat tarjoaa sivulle keinon siirtyä puhtaan energian aikakaudelle. Mahdollistamme kestävän tavan suurten kiinteistöjen lämmitykseen sekä jäähdytykseen nyt ja tulevaisuudessa. Lue lisää osoitteessa www.qheat.fi.
Finnoon hanke
Finnoo on meren, metron ja luonnon äärelle rakentuva uusi kaupunginosa, jossa asuu tulevaisuudessa 17 000 espoolaista. Metrotyömaan lisäksi alueella on parhaillaan käynnissä katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen. Myös ensimmäisiä asuintaloja rakennetaan jo. Pääosiltaan Finnoo on valmis 2030-luvulla.
Finnoon rakentamista ohjaavat kaupungin asettamat energiatehokkuuskriteerit, joihin alueelle valittavien toimijoiden edellytetään sitoutuvan. Asuinrakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa tulee myös varautua reaaliaikaiseen rakennusten energiakäytön mittaamiseen. Lue lisää Finnoon hankkeesta osoitteessa https://www.espoo.fi/finnoo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avara Oy
Avaran asema merkittävänä asuntosijoittamisen moniosaajana vahvistuu11.8.2020 15:17:12 EEST | Tiedote
Avara jatkaa kiinteistöjohtamisen palvelujen sisäistämistä. Sen myötä Avarasta muodostuu merkittävä suomalainen asuntosijoittamisen kokonaisuus. ”Otamme asuntosijoittamisen koko arvoketjun omaan hallintaamme. Näin pystymme palvelemaan sekä asuntosijoittajia että asukkaita laadukkaimmin”, Avaran toimitusjohtaja Mika Savolainen sanoo.
Avara toteuttaa osan Espoon Suvelan Onnin alueesta16.6.2020 14:38:25 EEST | Tiedote
Avara käynnistää Espoossa Suvelan Onnin alueella vuokra-asumisen hankkeen. Neljään kerrostaloon valmistuu noin 180 uutta asuntoa. Rakennuttajana on Avaran johtama asuinkiinteistörahasto. "Aluetta on suunniteltu kokonaisuutena asukkaiden kokonaiselämystä ajatellen”, Rantsi toteaa.
Korona ei pysäyttänyt Avaran uusinta hanketta Kalasatamaan12.6.2020 16:54:12 EEST | Tiedote
Korona kiristi kiinteistökehityksen rahoitusmarkkinoita. Avara laittoi kuitenkin liikkeelle hankkeensa Helsingin Kalasatamassa. Lehto Asunnot Oy:n toteuttama asuinkiinteistöhanke nousee Vanhan talvitien varteen, Teurastomon aluetta vastapäätä. ”Hankkeen myötä tämän rahaston kaikki kohteet on saatu liikkeelle", Avaran sijoitus- ja talousjohtaja Harri Retkin sanoo.
Avara laajentaa kiinteistöjohtamiseen yritysostolla31.1.2020 13:00:00 EET | Tiedote
Avara laajentaa liiketoimintaansa kiinteistöjohtamiseen ostamalla Aari Isännöinti Oy:n Avain Yhtiöt Oy:ltä. Aarin asiakkuudet käsittävät nykyisellään 9 400 asuntoa, ja Avaran johdettavana on 8 000 asuntoa. Kokonaisuudesta muodostuu siten 17 400 asunnon kiinteistöomaisuus. Avaran tavoitteena on kaksinkertaistaa johtamansa asuinkiinteistövarallisuus 2,5 miljardiin euroon kolmessa vuodessa.
Avara uudisti asuntojensa asukaskokemuksen – Avaran ja Realian yhteistyön piiriin yli 8000 asuntoa16.12.2019 14:24:35 EET | Tiedote
Avara ja Realia Management ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Sen myötä Realia vastaa jatkossa Avaran johtamien 8 000 vuokra-asunnon palveluista.