BestPark Oy rakentaa 50 uutta matkaparkkia ja vastaa nousevaan lähimatkailutrendiin
Best-Caravanin tekemän kyselyn mukaan matkailuajoneuvon kanssa matkustavat toivovat Suomeen turvallisia ja luvallisia matkaparkkeja, joissa paikka voidaan varata etukäteen ja joiden sijainti on keskeinen hyvien palveluiden ja pääväylien läheisyydessä. Yli 500 kappaletta vastauksia keränneen kyselyn vastaajista 88,6 prosenttia oli erittäin kiinnostuneita matkaparkkipalvelusta. Tältä pohjalta Best-Caravanille perustetun sisaryhtiö BestPark Oy:n ydinliiketoimintana on matkaparkkikonseptin ja -ketjun rakentaminen valtakunnallisesti.
Ensimmäiset parkit on tavoitteena avata jo kesällä 2020. Matkaparkit tulevat pitämään sisällään matkailuajoneuvossa majoittuvan peruspalvelut ja yöpyä voi kerrallaan yhdestä yöstä kokonaiseen viikkoon.
Matkaparkkeja tullaan pyörittämään paikallisvoimin BestPark-isäntien toimesta. Yritykset voivat hakea isänniksi 9.4.2020 alkaen. Parkkien palvelukonsepti on suunniteltu vastaamaan caravan-harrastajien toiveisiin ja harrastajia halutaan kuulla nyt myös parkkien sijaintiin liittyen. Hyvää paikkaa parkille tai potentiaalista isäntää voi vinkata vastaamalla jatkokyselyyn verkossa. Vastaajien kesken arvotaan BestPark-lahjakortteja.
Matkaparkit hyödyttävät paikallista elinkeinoelämää
Lähimatkailu on nouseva trendi ja ilmastosyistä yhä useampi valitsee matkailla kotimaassa ulkomaanlentojen sijaan. Matkoilla haetaan vaihtelua arkeen ja etsitään mielenkiintoisia uusia kokemuksia. Vaikka asuntoauton tai -vaunun kanssa matkaava viettääkin paljon aikaa autossa matkaa tehden ja yöpyen, halutaan aina kulloisessakin kohteessa nauttia paikallisesta kulttuuri- ja palvelutarjonnasta.
Kesällä 2019 tehdyn Suomen leirintämatkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset seurantatutkimuksen mukaan automatkailuseurue jättää paikkakunnalle 237 euroa vuorokaudessa. Rahaa käytetään etenkin majoitukseen, elintarvikeostoksiin, polttoaineeseen sekä ravintoloihin ja kahviloihin. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 2068 henkilöä leirintäalueilla ja sähköisesti. Vastaava tutkimus on tehty aiemmin vuosina 2013, 2015 ja 2017.
Tutkimuksen päätulokset viittaavatkin siihen, että uusille matkaparkeille on tarvetta: caravan-harrastajien matka-ajat ovat pidentyneet, rahankäyttö lisääntynyt ja sesonki laajentunut kesäkuukausista pitkälle kevääseen ja syksyyn. Vaikka harrastajamäärät ovat kasvussa, on leirintäalueiden tarjonta ja kapasiteetti sen sijaan lievästi vähentynyt.
Matkaparkin sijainti on tärkeä matkailutulojen kannalta
Matkaparkkien sijainnin kartoittamisessa on käytetty maailmallakin arvostettua Sweco Finland Oy:tä, joka kartoittaa muun muassa matkailijoiden liikennevirtoja. Sweco on listannut alueet, joiden pohjalta matkaparkkien sijaintia suunnitellaan. Matkaparkkien sijainnit tulevat olemaan merkittävillä alueilla kaupunkien keskustoissa, hyvien liikenneyhteyksien varressa ja paljon matkailijoita keräävissä keskuksissa. Kaupungit ja paikalliset yrittäjät saavat matkaparkkipalvelun myötä merkittävästi uusia asiakkaita. Matkaparkkien yhteyteen voi syntyä kokonaan uutta liiketoimintaa, joka hyödyttää kaupunkeja matkailutulojen ja työpaikkojen muodossa, kertoo Sweco Oy:n kehitysjohtaja Kimmo Vähäjylkkä.
"Matkaparkki konseptin puuttuminen Suomesta on aiheuttanut sen, että autolla matkailevat menevät joko leirintäalueille tai puskaparkkeihin. Moni ulkomailta tuleva on kokenut epävarmuutta siitä, että onko heille tarjolla turvallisia ja luvallisia paikkoja yöpyä ja kiertänyt tästä syystä varsinkin eteläisimmän Suomen ja kaupungit. Kun uusia matkaparkkeja avataan keskeisille sijainneille, houkutellaan myös uusia harrastajia mukaan”, kertoo BestPark Oy:n liiketoimintajohtajana aloittanut Matti Korkiakoski. "Tavoitteenamme on että vuonna 2024 BestPark ketjussa on 50 matkaparkkia ympäri Suomea. Ketjun tullessa valmiiksi saadaan matkaparkeista matkailutuloa n. 35 milj. euroa vuodessa", sanoo BestPark-yrittäjä Lasse Sorvari.
Matkaparkkeja on suunnitteilla myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kansainvälistymisen ensimmäisessä vaiheessa parkkeja avataan suositun matkailuväylän Via Baltican varrelle.
Toiminnan keskiössä vastuullisuus
Best-Caravan on erikoistunut matkailuautojen ja -vaunujen sekä niihin liittyvien palveluiden tarjoamiseen. Best-Caravan on hyvittänyt vuodesta 2019 alkaen myymiensä ajoneuvojen hiilidioksidipäästöt työllistäen 4H-nuoria.
Sisaryhtiönsä tavoin BestPark tulee kompensoimaan matkaparkkien jättämän jäljen. "Lähemmäs kohdistuva automatkailu on ympäristöystävällinen tapa matkailla ja samalla se jättää tulot kotimaahan elävöittäen myös pienempiä paikkakuntia. Lisäksi maailmalla jylläävät epävarmuudet ja massojen mukana liikkuminen mietityttävät nykyään monia. Tämä tulee osaltaan kasvattamaan automatkailua tulevaisuudessa", toteaa Sorvari.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.BestPark esittelyvideo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
BestPark Oy
Matti Korkiakoski
Liiketoimintajohtaja
040 196 6669
matti.korkiakoski@bestpark.fi
BestPark Oy
Lasse Sorvari
Yrittäjä
040 568 5900
lasse.sorvari@bestpark.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Best-Caravan Oy on Euroopan neljänneksi suurin matkailuajoneuvoratkaisuja ja palveluita tarjoava yritys. Toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Hyvinkäällä, Kuopiossa, Oulussa, Tamperella ja Turussa. Liikevaihto oli vuonna 2019 hieman yli 50 milj. euroa.
BestPark Oy on Best-Caravan Oy:n sisaryhtiö. BestParkin ydinliiketoimintana on matkaparkkikonseptin ja -ketjun rakentaminen valtakunnallisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Best-Caravan Oy
McRent ja Best-Caravan tarjoavat 100 uutta matkailuautoa etätyökäyttöön2.4.2020 05:15:00 EEST | Uutinen
Koronaepidemian myötä moni on siirtynyt etätöihin kotiin, missä työtehtäviin keskittyminen voi olla haastavaa. Vaihtoehto kotitoimistolle on työhuone matkailuautossa.
Vastuullinen matkailu näyttävästi esillä Automatkailu 2020 -tapahtumassa8.1.2020 05:12:00 EET | Tiedote
Turun Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa järjestettävä Automatkailu 2020 tarjoaa uusia ideoita ja mielenkiintoista ohjelmaa matkailijoille, jotka haluavat reissata vastuullisemmin.
Automatkailumessuilla puhaltavat matkailun uudet tuulet8.11.2019 05:41:00 EET | Uutinen
Vastuullisuus – Vapaus – Elämys! Niistä on Turun Automatkailumessut 2020 tehty. Turun Messukeskuksessa tammikuussa järjestettäville messuille odotetaan runsasta osanottoa kaikista ikäryhmistä. Ohjelmasisällön tuottaa nuoret innokkaat ammattilaiset.
Hymer-konsernin lippulaivan Niesmann+Bischoffin maahantuonti Best-Caravanille25.4.2019 15:33:35 EEST | Tiedote
Best-Caravanin tuoteperhe täydentyy Hymer-Groupin Niesmann+Bischoff matkailuautoilla. Euroopan johtava matkailuajoneuvoja valmistava Erwin Hymer Group -konserni laajentaa merkkivalikoimaansa Suomessa. Suomen merkittävin matkailuajoneuvoketju Best-Caravan Oy aloittaa konsernin “lippulaiva” Niesmann+Bischoff maahantuonnin mallivuodesta 2020 alkaen. Uuden edustuksen ensimmäisiä ajoneuvoja odotetaan Best-Caravanilla saapuvaksi elokuussa 2019.
Best-Caravan Oy uudistaa hallintoaan 1.5.2019 alkaen18.4.2019 14:27:16 EEST | Tiedote
Suomen merkittävin matkailuajoneuvoketju Best-Caravan Oy uudistaa hallintoaan. Yrityksen pääomistaja Lasse Sorvari siirtyy syrjään toimitusjohtajan tehtävästä ja ottaa vetovastuun myynnin kehityksestä. Yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Marko Niskanen ja hallituksen puheenjohtajana aloittaa Terho Kalliokoski. Yhtiön omistussuhteisiin ei muutoksilla ole vaikutusta, tarkoituksena on ainoastaan vahvistaa eri osa-alueiden toimintaa ammattitaitoisella ja motivoituneella henkilöstöllä.