
Vedenmittauksen johtava toimija Envera ja vastuullisen energianhallinnan markkinajohtaja EnerKey yhteistyöhön

EnerKeyn tuottaman Powered by EnerKey -alustaratkaisun avulla tuotetaan Envera Oy:n Master-palvelun käyttäjille laadukas vastuullisuuden ja energianhallinnan palvelu osana järjestelmiin perustuvaa ekosysteemiä. Envera on vedensäästöön ja veden kulutusseurantaan liittyvissä palveluissa jo johtava toimija, joten päämääränä oli kumppanoitua energianhallinnan ja vastuullisuuden ohjelmistopuolen johtavan tekijän kanssa.
”Olemme tehneet EnerKeyn kanssa hyvää yhteistyötä veden kulutustietojen siirron suhteen jo aiemmin, mutta nyt julkistettu strateginen yhteistyö mahdollistaa asiakkaillemme erinomaisen energianhallinan ja vastuullisuuden kokonaisuuden. On hienoa päästä tarjoamaan kiinteistöjen veden käytön tehostamiseen liittyvää osaamistamme EnerKeyn asiakaskantaan ja lähteä viemään yhteistä tarjoomaamme myös Suomen rajojen ulkopuolelle”, kommentoi Enveran toimitusjohtaja Jussi Niiniaho.
Palvelut täydentävät luonnollisesti toisiaan
Enverasta EnerKey saa vahvan kumppanin laajentamaan Powered by EnerKeyn ympärille kasvavaa ekosysteemiä. Fiksuvesi-etäseurantapalvelu täydentää Powered by EnerKeytä tarjoamalla entistä laajempia, reaaliaikaisia vedenmittauksen palveluita loppukäyttäjille. Vastuulliseen energianhallintaan erikoistuneeseen EnerKeyn SaaS-palveluun Enveran palvelut sopivat luonnollisesti, veden säästöpalvelun kannustaen jo itsessään vastuullisempaan energiankäyttöön. Näin EnerKeyn arvolupaus loppuasiakkaille ”Sustainability & Savings” saa entistäkin vahvempaa kaikupohjaa reaaliaikaisesti todennettavien säästötoimenpiteiden osalta vedenkulutukseen.
”EnerKey uskoo tulevaisuuden alustaratkaisuihin ja ekosysteemiin, jossa eri toimijoiden johtavat SaaS-palvelut ja mittausratkaisut yhdistetään tuottamaan yhdessä enemmän lisäarvoa loppuasiakkaille kuin erikseen hankittuna. Fiksuvesi tuottaa konkreettisia säästöjä veden etäseurannan ja kehittyneiden hälytysten avulla ja nyt yhteistyö EnerKeyn kanssa mahdollistaa myös vastuullisuuteen liittyvien työkalujen tarjonnan heidän loppuasiakkailleen. Palveluiden yhdistäminen toteutetaan saumattomien järjestelmäintegraatioiden avulla, alleviivaten kuinka EnerKey Ecosystemiin on helppo liittyä”, EnerKeyn myynnistä ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Jaakko Huhta kertoo.
Yhteisenä suuntana kansainväliset markkinat
Envera Oy toimii kansainvälisesti Smartvatten-tuotemerkin alla. Yhteistyö EnerKeyn kanssa tuo uuden kanavan laajentumiseen myös kansainvälisillä markkinoilla Ensivaiheessa toteutuu yhteistyö Norjassa ja Ruotsissa, joissa EnerKey etenee vahvasti tarjoten Powered by EnerKey -alustaratkaisua energiayhtiöiden yritysasiakkaiden vastuullisen energianhallinnan työkaluksi.
”Sekä Envera että EnerKey ovat molemmat alansa markkinajohtajia alallaan Suomessa. Molemmat yhtiöt ovat kansainvälistymässä nopeasti ja nyt käynnistyvä yhteistyö luo tähän entistä vahvempaa ekosysteemiä”, toteaa EnerKeyn toimitusjohtaja Ilari Anttila.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Envera Oy: Matti Nevala, COO, matti.nevala@envera.fi, puh. 045 650 5720
EnerKey Oy: Jaakko Huhta, Vice President, Sales and Business Development, jaakko.huhta@enerkey.com, puh. 0400 292 257
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Envera Oy
Envera on Suomen johtava ja voimakkaasti kansainvälistyvä fiksumman veden käytön yritys. Enveran Fiksuvesi-etäseurantapalvelu seuraa noin 6500 kiinteistön päävesimittaria minuutin ja desilitran tarkkuudella Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa ja USA:ssa.
Vuonna 2019 palvelu hälytti yli 17 000 vesivuodosta ja vesidataa siirretään yli 40 erilaiseen kiinteistöjen energia- ja johtamisjärjestelmään.
http://www.fiksuvesi.fi/ – www.smartvatten.com
EnerKey Oy
EnerKey Sustainability & Energy Management System (SEMS) on Pohjoismaiden johtava, ISO 50001 ja ISO 14001 -sertifioitu, pilvipohjainen energiatiedon ja -prosessien hallinnan SaaS-palvelu. EnerKey SaaS-palvelun vastuullisuusominaisuuksiin kuuluu päästöraportointi, jäteraportointi, liikennepolttoaineiden seuranta sekä sisäilman laatu.
EnerKeytä käyttää yli 1000 asiakastamme ja sillä hallitaan yli 100 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 15 000:ssa kiinteistössä. EnerKeyn saat myös organisaatiosi omalla logolla ja ulkoasulla brändättynä asiakkaidesi käyttöön Powered by EnerKey -alustaratkaisuna.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EnerKey
Smart energiövervakningssystem tas i bruk på Åland för att stöda grön energiomställning25.11.2020 10:50:02 EET | Nyheter
Tillsammans med projektutvecklingsföretag Flexens Oy Ab (FIN/AX) har EnerKey Oy (FIN) genomfört ett nytt pilotprojekt för Ålands landskapsregering. Syftet är att analysera och lagra energiuppgifter på en lokal samhällsnivå. Målet är att skapa ett användarvänligt, transparent och automatiserat system för att i realtid följa den gröna energiomställningen på Åland.
The Government of Åland implements a society scale monitoring system for the green energy transition25.11.2020 10:03:55 EET | News
Together with Finnish project development company Flexens, EnerKey has implemented a novel pilot project for the Government of Åland to analyse and store energy data on a society level. The goal is to provide a user-friendly, transparent, and automated way to follow the green transition on Åland in real-time.
Ahvenanmaan maakuntahallitus ottaa käyttöön kattavan seurantajärjestelmän siirtymiseksi vihreän energian käyttöön25.11.2020 09:42:47 EET | Uutinen
EnerKey on toteuttanut yhteistyössä suomalaisen projektikehitysyrityksen Flexensin kanssa uudenlaisen pilottihankkeen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle analysoimaan ja tallentamaan energiatietoja yhteiskuntatasolla. Tavoitteena on tarjota käyttäjäystävällinen, avoin ja automatisoitu tapa seurata vihreään energiaan siirtymistä Ahvenanmaalla reaaliajassa.
Loiste etsii yrityksiä pilotoimaan Enerkeyn vastuullista energianhallinnan kokonaisuutta1.9.2020 09:00:00 EEST | Tiedote
Loiste ja EnerKey ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä säästämään energiaa ja pienentämään oman liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja hiilijalanjälkeä. Loiste etsii parhaillaan asiasta kiinnostuneita yrityksiä pilotointiin.
EnerKey and Microsoft announce an international IP co-sell cooperation for Powered by EnerKey30.6.2020 10:00:00 EEST | Tiedote
In addition to Powered by EnerKey´s release on Microsoft AppSource globally, EnerKey and Microsoft announce an international IP co-sell cooperation that extends Powered by EnerKey´s reach with Microsoft´s international sales network.