Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoiva avaa maksuttoman puhelinpalvelun ikäihmisille

Jaa
Suomen Seniorihoiva avaa puhelinpalvelun piristämään seniori-ikäisten arkea koronakriisin aikana. Suomessa on noin 850 000 yli 70-vuotiasta, joista suurelle osalle eläminen karanteenia vastaavissa olosuhteissa on merkinnyt sosiaalisten kontaktien loppumista ja yksinäisyyttä. Maksuton Senioripuhelin-palvelu tarjoaa juttuseuraa ja piristystä poikkeusolojen aikana.

Senioripuhelimeen voi soittaa kuka tahansa 70 vuotta täyttänyt pääkaupunkiseudun asukas, joka tuntee korona-arjen keskellä tarvetta keskustella toisen ihmisen kanssa. Puhelimeen vastaa seniorityöhön erikoistunut työntekijä, jonka kanssa voi jakaa iloja ja suruja, kertoa huolistaan tai rupatella muuten vaan. Senioripuhelimesta saa halutessaan myös neuvoja ja vinkkejä, joita seniori voi arjessaan hyödyntää.

Senioripuhelimen numero on 050 595 9250 ja soittoaika on tiistaista torstaihin klo 10-14. Soittaja voi myös pyytää soittamaan itselleen takaisin, jolloin puhelusta ei synny hänelle puhelinlaskua. Palvelu käynnistyy tiistaina 19. toukokuuta ja jatkuu torstaihin 11. kesäkuuta asti. Senioripuhelimeen voi myös ottaa yhteyttä henkilö, joka tuntee yksinäisen seniorin, jolle toivoisi soitettavan. Vihjeen voi jättää myös sähköpostitse osoitteeseen info@suomenseniorihoiva.fi.

- Päädyimme avaamaan maksuttoman palvelun pohtiessamme, miten voisimme olla avuksi niille senioreille, jotka tällä hetkellä joutuvat elämään vähäisillä kontakteilla ulkomaailmaan. Moni ikäihminen kärsii normaalioloissakin yksinäisyyden ja merkityksettömyyden tunteesta. Eristäytymisen myötä vähäisetkin sosiaaliset kontaktit ovat saattaneet kadota, Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen kertoo.

Poikkeustilan aikaiset rajoitukset tähtäävät ikäihmisten suojelemiseen, mutta samalla tulisi huomioida eristämisen vaikutukset seniorien toimintakykyyn.

- Neljän seinän sisälle jääminen rappeuttaa sekä henkistä että fyysistä toimintakykyä. Ikäihmisellä esimerkiksi lihaskunto voi surkastua hyvin lyhyessä ajassa, mikä on hyvin vaarallista. Tarjoamalla juttuseuraa voimme auttaa ja kannustaa senioreita pysymään virkeinä ja pitämään itsensä liikkeessä mahdollisuuksien mukaan. Mieli ja keho kulkevat käsi kädessä, muistuttaa Suominen.

Kaikkia ikääntyneitä koronarajoitukset eivät samalla tavalla vaivaa. Yksinolo ei välttämättä ole ahdistavaa, kun pitkä elämänkokemus on opettanut selviytymään vaikeistakin tilanteista ja tuonut mukanaan vahvat psyykkiset voimavarat sekä vilkkaan sisäisen maailman. Sen sijaan esimerkiksi muistisairas voi reagoida poikkeustilaan voimakkaasti ja kokea tilanteen hyvinkin pelottavaksi. Myös yksinäisyydestä muutoinkin kärsivät ovat vaaravyöhykkeellä.

Senioripuhelin-palvelu voi tarvittaessa saada toiminnalleen jatkoa. Suomisen mukaan Senioripuhelinta tarkastellaan testikauden jälkeen ja arvioidaan, jatketaanko palvelua edelleen ja mihin suuntaan sitä kehitetään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva Oy
Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

010 324 9000https://suomenseniorihoiva.fi

Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja se toimii seitsemällä eri paikkakunnalla työllistäen yli 80 hoiva-alan ammattilaista. Yritys tuottaa luotettavia ja korkealuokkaisia avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluita 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye