Taiteilija Teemu Keisterin Rakkauskontti kiertää 12 päivää kesäistä Suomea

Taiteilija Teemu Keisteri rakentaa parhaillaan Rakkauskonttia, joka tulee kiertämään heinä-elokuussa Suomea viidellä paikkakunnalla. Keisteri tunnetaan vaatteisiin ja jopa astioihin levinneestä Ukkeli-piirroshahmostaan sekä dj-keikoista, joita hän tekee taiteilijanimellä Windows95man. Keisterillä on myös oma galleria Kalleria Helsingin Kalliossa.
“Nimensä mukaisesti Rakkauskontti synnyttää rakkaudenkaltaisia tunteita, jakaa rakkautta ja saa ihmiset uskomaan rakkauden voimaan. Koska kaikki eivät voi konttia kokea, he voivat jakaa rakkautta kaikille sähköisesti ottamalla kontista kuvan ja laittamalla sen someen“, Keisteri sanoo.
Keisteri suunnittelee Rakkauskontin sisustuksen ja ulkoasun. Kokonaisuudesta tulee kokijalleen hänen mukaansa “mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja unohtumaton visuaalinen kokemus”.
Rakkauskontti-teoksen on tilannut Vaasan Sähkö, ja se on osa energiayhtiön Rakkaus on sähköä -kampanjaa. “Rakkauden, sähkön ja taiteilija Teemu Keisterin teoksen yhdistelmä oli niin arvaamaton, että meidän oli pakko kokeilla, mitä siitä voi syntyä“, Vaasan Sähkön viestintäpäällikkö Mikaela Jussila nauraa. “Kevät on ollut ankea ja mietimme pitkään miten voisimme ilahduttaa ihmisiä. Sähkö, rakkaus ja ilo ovat välttämättömiä meille kaikille.”
Rakkauskontti kiertää viidellä paikkakunnalla yhteensä 12 päivää. Sisään pääsee perheen tai kaveriporukan kanssa ilman erillistä varausta.
KUTSU MEDIALLE:
Media pääsee tutustumaan Rakkauskontin rakentamiseen etukäteen. Lisäksi taiteilija Teemu Keisteri ja Vaasan Sähkön Mikaela Jussila ovat käytettävissä haastatteluihin puhelimitse kiertueen aikana. Ota yhteyttä: Jenni Pöyry jenni@mellakkahelsinki.fi tai 050 343 2061.
MENOVINKKI:
Rakkauskontti kiertueella seuraavasti:
Helsinki ke 15.7. ja pe–la 17.–18.7.
Tampere pe–la 24.–25.7.
Turku la–su 1.–2.8.
Vaasa to–la 6.–8.8.
Oulu pe–la 14.–15.8.
Rakkauskontti on auki jokaisena kiertuepäivänä noin 10 tuntia.
Tarkista tarkemmat ajat ja muutokset osoitteesta: vaasansahko.fi/rakkauskontti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteydenotot:
Jenni Pöyry
jenni@mellakkahelsinki.fi
050 343 2061
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI
info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi
Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki
Solmu Brewery avasi oman panimoravintolan Lauttasaareen30.10.2024 10:01:00 EET | Tiedote
“Ruokalistalla tulee olemaan rentoa, mutta erittäin varteenotettavaa merihenkistä ruokaa”, ruoat suunnitellut Sylvester Soisalo sanoo.
Helsingissä sijaitseva legendaarinen skeittipuisto uudistuu – avajaiset heinäkuun lopussa5.7.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Perinteisen katuskeittauksen tyylistä inspiroitunut skeittipuisto Ponke’s Park saa uuden elämän paikallisten yrittäjien yhteisellä ponnistuksella. Eiran merellisissä maisemissa sijaitseva skeittipuisto uusitaan asfalttia myöten.
Suomen suurimman manageritoimiston toimitusjohtaja vaihtuu: “Markkina on kypsä uusille avauksille”7.6.2023 09:16:42 EEST | Tiedote
Manageritoimisto Mellakka Managementin toimitusjohtaja Emma Alftan jättää tehtävänsä elokuusta alkaen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän uran markkinointiviestinnässä tehnyt Vivan Daaboul. Alftan jatkaa yhtiössä managerina.
Suomalainen metaversumiosaaja Burst yhteistyöhön yhdysvaltalaisen jättiagentuurin kanssa23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Burst pääsee Endeavor Groupin yhteistyön kautta kehittämään metaversumielämyksiä maailman suurimmille artisteille ja tapahtumille.
Joulutusindeksi: joulun tunnelmointi on virallisesti käynnistynyt ympäri Suomen30.11.2022 08:28:53 EET | Tiedote
Nämä ovat Suomen todellisten joulufanien suosikkielokuvat ja -kappaleet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme