Väitös: Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa muokataan tehokkaammaksi uudella sijoitusinstrumentilla
Väitöstutkimuksen mukaan sosiaalisen tulosrahoituksen poliittinen kannatus liittyy vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkimaininkeihin, vaikka tieto mallista saapui Suomeen jo aiemmin.
- Sipilän hallitus kannatti mallin soveltamista maahanmuuttajien työllistymisessä vuonna 2018 antamassaan hallituksen esityksessä. Esitys antoi mallille laajemman poliittisen kannatuksen, sanoo väitöskirjatutkija Pekka Pennanen Helsingin yliopistosta.
Toiminnan ostamisesta kohti tulosten ostamista
Väitöskirjasta ilmenee, että mallilla tavoitellaan muutosta hyvinvointiyhteiskunnan rakenteeseen. Sosiaalisessa tulosrahoituksessa painottuvat tehokkuus, tulosten ostaminen ja mittaaminen. Mallin avulla nämä elementit on tarkoitus linkittää osaksi hyvinvointiyhteiskunnan toimintalogiikkaa.
- Sosiaalisen tulosrahoituksen soveltamisen yhteiskuntakritiikki kohdistuu siihen, että nykymallissa ostetaan toimintaa tulosten sijaan. Mallia käyttämällä on tarkoitus kääntää tätä asetelmaa tulosten ostamisen suuntaa, Pennanen mainitsee.
Mallin suurin vaikeus - ja samalla heikkous - on tulosmittareiden laadinta. Sosiaalista tulosrahoitusta soveltaessa täytyy laatia tarkat mittarit ja valita toimiva vertailuryhmä.
- Jos mitataan vääriä asioita, toimintamallilta putoaa pohja pois, Pennanen sanoo.
Yksityistämisprojekti vai parempi hyvinvointiyhteiskunta?
Kansainvälisessä keskustelussa malli on yhdistetty haitallisena pidettyyn uusliberalismiin. Väitöskirjan mukaan Suomessa ollaan silti enemmän huolissaan siitä, että malli näyttäytyy yksityistämisprojektina.
- Markkinaratkaisut tulevat mallissa hyvinvointihankkeiden osaksi vahvemmin kuin aiemmin. Silti julkisella sektorilla säilyy päävastuu. Järjestelyssä markkinamekanismin avulla koetetaan ratkaista ongelmia, jotka ovat syntyneet julkisten hankkeiden heikon vaikuttavuuden tuloksena, toteaa Pennanen.
Väitöstutkimuksesta ilmenee, että sosiaalinen tulosrahoitus heittää pallon markkinoille hyvinvointipalveluiden laadun ja tehokkuuden osalta. Myös sijoittajien kiinnostus lähteä hankkeisiin joutuu testiin.
- Jos projektit onnistuvat ja sijoittajat lähtevät mielenkiinnolla mukaan, sosiaalinen tulosrahoitus puolustaa paikkaansa hyvinvointipalveluiden organisoimisen välineenä.
Väitöskirjan mukaan mallin suosion taustalla on poliittisten teemojen lisäksi huoli hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisesta kestävyydestä.
- Pohjimmiltaan sosiaalinen tulosrahoitus on eräs ehdotus palveluiden organisointitavaksi julkisten palveluiden rahoituspohjan heikentyessä. Samalla se on uusi sijoitusinstrumentti markkinoille, Pennanen toteaa.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin mallin riskejä, tavoitteita, sijoitusinstrumentaalista luonnetta ja mallin käyttöönottoprosessia.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
VTM Pekka Pennanen väittelee 14.8.2020 kello 14 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Sosiaalinen tulosrahoitus hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisen välineenä Suomessa" (The Social Impact Bond as a Tool for Reforming the Welfare State in Finland). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, sali PII, Yliopistonkatu 3. Väitöstä voi seurata myös etäyhteyksin osoitteessa: http://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l21
Vastaväittäjänä on professori Juho Saari, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Heikki Hiilamo.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 150 (2020). Väitöskirjaa myy Unigrafia.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Lisätiedot:
Pekka Pennanen
Puh. 050 465 3491
pekka.m.pennanen@gmail.com
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lihavuusleikkaus tuo pitkäaikaisia terveyshyötyjä9.4.2025 08:47:08 EEST | Tiedote
Merkittävä painonpudotus lihavuusleikkauksen avulla tuo terveyshyötyjä silloinkin, kun paino nousee osittain takaisin.
Opettajien työhyvinvointi parantunut8.4.2025 09:59:12 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston seurantatutkimus osoittaa opettajien työhyvinvoinnin lähteneen usean vuoden jälkeen nousuun. Kahdesti vuodessa OAJ:n jäsenille tehtävä kyselytutkimus aloitettiin viisi vuotta sitten, koronakeväänä 2020. Selvä käänne parempaan tapahtui viime vuonna.
Uusi teknologia mullistaa nanokuitujen tuotannon7.4.2025 10:00:34 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston spinout-yhtiö Acouspin on kehittänyt sähkökeruuteknologian, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi mikromuovien poistamisessa vedestä, sähköisessä liikkumisessa, terveydenhoidossa ja lääketeollisuudessa.
Asteroidin törmäysuhka-arviot Maahan ja Kuuhun tarkentuneet2.4.2025 12:23:06 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä seuraa parhaillaan tarkasti Maan lähiasteroidia 2024 YR4. Viimeisimpien havaintojen perusteella asteroidin törmäystodennäköisyys Maahan vuonna 2032 pieneni 3 prosentista alle 0,001 prosenttiin.
Sukeltajakuoriaiset kertovat kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta2.4.2025 08:59:09 EEST | Tiedote
Lammen rantojen ruoppaus tai vesikasvien poisto voivat vaarantaa sukeltajakuoriaisten elinoloja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme