KUTSU MEDIALLE: Kesän rankin juoksukilpailu palaa Lahden suurmäkeen 29. elokuuta
Kesän rankin juoksukilpailu, Red Bull 400, järjestetään tänä vuonna Suomessa kuudetta kertaa. Kuopion Puijolla juostiin kilpaa vuosina 2014-2016 ja kahtena edellisenä vuotena huippusuosittu juoksutapahtuma on järjestetty Lahden suurmäessä.
Red Bull 400 laittaa juoksijoiden kestävyysominaisuudet äärimmäiseen testiin, kun vastassa on 400 metrin lähes pystysuora nousu mäkimontun pohjalta suurmäen huipulle asti. Jokaisen juoksijan tavoitteena on valloittaa Lahden suurmäki mahdollisimman nopeasti. Apuna käytetään köysiverkkoa, joka on kiinnitetty suurmäen alastulorinteeseen.
Lahden mäkimontussa nähdään elokuun viimeisenä viikonloppuna itsensä haastavien kuntourheilijoiden lisäksi useita ammattiurheilijoita. Lähtöviivalle asettuvat muun muassa Suomen tunnetuin crossfit-urheilija Jonne Koski, sekä lumilautailija Eero Ettala.
Kisaamaan lähtevät myös ringeten maajoukkuemaalivahti Kaisa Katajisto, vuoden 2018 naisten sarjan voittaja Laura Manninen, kestävyysurheilulupaus Juho Veikkolainen, koripallolegenda Martti Kuisma, entinen maajoukkuehiihtäjä Elsa Airaksinen, entinen yhdistetyn maajoukkueurheilija Tony Kilponen, suopotkupallon maailmanmestari Kiia Keskikylä ja peräti 14 mitalia taekwondon SM-kisoissa voittanut Marko Muurikka.
Tapahtuman juontajina toimivat Eero Ettala ja YleX:ltä tuttu Juuso "Köpi" Kallio.
Tapahtuma on nähtävissä suorana ISTV:ssä. Kuva- ja videomateriaalien linkit aiempien vuosien tapahtumiin löytyvät alta.
Median edustajilla mahdollisuus osallistua kilpailuun
Median edustajilla on myös mahdollisuus kokea tapahtuma parhaimmillaan, eli juoksukengät jalassa. Jos haluat lähteä mukaan testaamaan elämäsi rankimmat 400 metriä, ilmoitathan siitä akkreditoinnin yhteydessä.
Tapahtumaan voi akkreditoitua sähköpostitse osoitteeseen:
Laitathan viestin mukaan edustamasi median nimen, oman nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Jos haluat osallistua kilpailuun, tarvitsemme silloin myös seuraavat tiedot: ikä, paidan koko, asuinpaikkakunta ja osoite.
Tapahtuman yhteydessä tarjotaan myös mahdollisuus haastatella Jonne Koskea. Haastattelupyynnön voi toimittaa akkreditoinnin yhteydessä.
Tapahtuman mediakeskuksena toimii ravintola Voiton yhteydestä löytyvä auditorio.
Mikä Red Bull 400?
Red Bull 400 on itävaltalaisen ex-pikajuoksijan Andreas Bergerin ideoima kansainvälinen juoksutapahtuma. Kyseessä on ylämäkijuoksukilpailu, jossa tuhannet miehet ja naiset haastavat itsensä elämänsä rankimmalle 400 metrille, juosten mäkihyppyrimäen pohjalta aina huipulle asti. Historian ensimmäinen Red Bull 400-kilpailu juostiin vuonna 2011 Itävallan Kulmin lentomäessä. Kisoja on juostu ikonisissa lokaatioissa ympäri maailman, kuten Whistlerissä, Planicassa, Zakopanessa, Sapporossa ja Trondheimissa. Suomessa tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 Kuopion Puijolla, jossa kilpailtiin vuosina 2014-2016. Lahdessa Red Bull 400 on järjestetty aikaisemmin vuosina 2018 ja 2019. Kyseessä on kilpailu, johon kannattaa lähteä tosissaan, mutta ei totisesti. Jokaisen lähtöviivalle asettuvan kilpailijan ainoana tavoitteena on valloittaa Lahden suurmäki mahdollisimman nopeasti. Apuna käytetään köysiverkkoa.
RED BULL 400 – 2020
15.08.2020 Puola | Zakopane
22.08.2020 Slovakia | Strbske Pleso
29.08.2020 Suomi | Lahti
Venäjä | Chaikovsky - päivämäärä vahvistamatta
Itävalta | Bischofshofen - päivämäärä vahvistamatta
Kuvat ja videot vapaaseen editoriaaliseen käyttöön:
Red Bull 400 koostevideo 2019: https://www.redbullcontentpool.com/search?q=red%20bull%20400%20lahti&facet:mediaType=Video
Muut kuvat ja videot: https://www.redbullcontentpool.com/search?q=red%20bull%20400%20lahti
Tietoa Lahden suurmäestä
Avattu: 1923
Mäkikoko: HS130
Mäkiennätys: 138 metriä, Johann André Forfang (Norja) 4.3.2017
Erikoista: Lahden suurmäen alastulorinteessä toimii maauimala
Tapahtuman aikataulu – 29.08.2020 Lahti
08:00 Numeroiden haku*
12:00 Numeroiden haku päättyy
12:15 Yhteisalkulämmittely
12:30 Naisten alkuerät
13:30 Miesten alkuerät
15:15 Naisten viesti
15:30 Miesten viesti
15:45 Sekaviesti
16:00 Naiset, B-finaali
16:15 Naiset, A-finaali
16:30 Miehet, B-finaali
16:45 Miehet, A-finaali
17:00 Palkintojenjako
17:30 Tapahtuma päättyy
* ilmoittautuminen tapahtuu ennakkoon verkossa
Aikataulu on suuntaa-antava. Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulumuutoksiin.
Katsoaksesi videon lähteestä www.redbullcontentpool.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Red Bull 400 - 2019 koostevideo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Kaipainen
pia.kaipainen@redbull.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Innovaatiokilpailun maailmanfinaali Tokiossa15.11.2024 10:54:27 EET | Tiedote
Red Bull Basement kerää ympäri maailmaa innovatiivisia ajattelijoita esittelemään ideoitaan tekoälyteknologian avulla. Tokion maailmanfinaaliin Suomesta lähtee edustamaan Heidi Paavola Jellou-nimisellä ideallaan.
Rico Salmelan tähdittämä MotoGP -dokumenttisarja Suomeen1.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Eurosportilla 5.11. ensi-iltansa saava Born Racers –dokumenttisarja syventyy ratamoottoripyöräilyn tulevaisuuden tähtiin radalla ja sen ulkopuolella. Kuusiosainen sarja seuraa moottoripyöräilyn nuoria lahjakkuuksia heidän yrittäessään saavuttaa nimeä tulevaisuutta varten lyömällä läpi Red Bull MotoGP Rookies Cup -sarjassa.
Maailman parhaat katutanssijat Mumbaissa23.10.2024 15:31:49 EEST | Tiedote
Red Bull Dance Your Style maailmanfinaali käydään Mumbaissa 6.–9.11., jossa maailman parhaat katutanssijat kilpailevat paremmuudesta. Yli 50 tanssijaa ympäri maailmaa ottavat mittaa siitä, kuka lopulta määrää tanssilattialla. Suomea Intiaan lähtee edustamaan Elis Saastamoinen, joka selvitti tiensä Mumbaihin Helsingissä käydyssä finaalista.
Eero Ettala - MILESTONE10.10.2024 13:42:33 EEST | Tiedote
Kotimaisen lumilautailun pioneeri Eero Ettala täyttää 17.10. 40 vuotta, jota hän juhlistaa uudella MILESTONE-projektillaan. Lumilautailija rikkoo ennakkoluuloja siitä, kuinka lajissa, jossa uransa huipulla kilpailevat tähdet ovat parikymppisiä, voi puskea omia rajojaan uudelle tasolle.
Jürgen Klopp siirtyy Red Bullin riveihin9.10.2024 11:15:05 EEST | Tiedote
Red Bull nimitti Kloppin johtamaan strategista visiota Red Bullin jalkapallojoukkueille ympäri maailmaa. 57-vuotias saksalainen Jürgen Klopp aloittaa tehtävässään Red Bullin maailmanlaajuisena jalkapallon johtajana 1. tammikuuta 2025 alkaen. Tässä roolissa hän valvoo yrityksen kansainvälistä jalkapalloseurojen verkostoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme