Syyslomalaisille löytyy tekemistä eri puolilta Espoota

Kaikissa tapahtumissa ja toiminnoissa huomioidaan voimassa olevat ohjeistukset. Tämän vuoksi eri toimintoihin saatetaan ottaa vain rajallinen osallistujamäärä.
Liikunnan riemua korkkiruuviliu’uista ja jongleerauksesta
Espoossa 7 - 17-vuotiaat pääsevät tälläkin syyslomalla arkipäivisin maksutta kaupungin uimahalleihin. Syysloman piristykseksi sekä Espoonlahden että Leppävaaran uimahalleihin viritetään erilaisia temppuratoja, ja kokeiltavana ovat myös suositut merenneitopyrstöt. Pyrstöjen kanssa tutuiksi tulevat niin korkkiruuviliu’ut kuin kuplasuukot.
Keski-Espoon urheilupuistossa järjestettävässä Hop on Hop off -tapahtumassa liikunnan riemusta pääsevät nauttimaan kaikenikäiset. Erilaisia liikuntarasteja, kuten ilmafutista, jongleerausta ja pyörätuolikorista, on sekä ulkona urheilupuistossa että sisällä EBK-Honka areenalla. Eikä kepparirataakaan ole unohdettu!
1. – 9.-luokkaisilla on myös loistava tilaisuus oppia luistelun saloja Tapiolan harjoitusjäähallissa järjestettävillä kolmen päivän lyhytkursseilla.
Nuorisotiloilla on mistä valita
Myös nuorisotiloilla tapahtuu syysloman aikana. Luvassa on muun muassa kokkausta, pelejä, retkiä ja leffailtoja. Digitaalinen Nuori Espoo Discord -tila on avoinna normaalisti, maanantaisin ja torstaisin kello 18 – 21 ja Nuori Espoo -paku tuo syyslomallakin tekemistä eri puolille Espoota.
Lisäksi Gräsan taitojen talolla järjestetään syyslomalla työpajoja, joissa nikkaroidaan, ommellaan, tehdään koruja ja dreijataan.
Lähde omatoimiseikkailulle tai ruoki luovuutta
Syyslomaviikolla voit matkata Lasten taidetalo Auroran päivittäin vaihtuvissa nonstop-työpajoissa avaruuteen asti, mutta lähempääkin löytyy uutta. Ota haltuun mainiot seikkailutaidevinkit ja lähde seikkailemaan luontoon ja sukeltamaan hyvänmielen maailmaan luovien tehtävien parissa.
Urban Espoo -verkkopalvelussa voit seikkailla ympäri Espoota erilaisilla kaupunkireiteillä, osallistua kaupunkihaasteeseen tai opiskella vaikkapa valokuvauksen perusteet!
Portti-kaupunkiseikkailupeli vie sinut Karakallion kaduille ja poluille ratkomaan pulmia ja selvittämään arvoituksia vihjeiden avulla. Mysteerin ratkaisemiseksi tarvitaan oma älylaite, tarkkaa havainnointikykyä, nokkeluutta ja timanttista tiimityöskentelyä.
Muista myös Espoon upeat ulkoilumahdollisuudet
Espoon verkkosivuilta löydät Espoon luontopolut, kotikaupunkipolut ja kaupungin luontokohteet. Myös Villa Elfvikin luontopolut kutsuvat syyslomalaisia vierailulle.
Espoo.fi/lomatekemistä
Lisää syysloman tarjontaa sekä tarkemmat tiedot löydät osoitteessa espoo.fi/lomatekemistä (esbo.fi/lovaktiviteter, espoo.fi/holidayactivities). Lähes kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, mutta joihinkin tapahtumiin tulee ilmoittautua ennakkoon. Muutokset ovat mahdollisia.
Turvallisuus huomioiden
Toiminnan järjestäjät ovat toimintaa suunnitellessaan huomioineet koronatilanteen vaatimat erityisjärjestelyt. Huomioithan sinäkin seuraavat asiat:
- osallistu vain terveenä
- noudata hygieniaohjeistuksia ja maskisuosituksia
- noudata turvavälejä kaikissa tiloissa
Muistathan vielä, että toimintaan ei pidä lähteä mukaan, jos on vähäisiäkään flunssan oireita tai on ollut läheisessä kosketuksessa tartunnan saaneiden tai kotikaranteenissa olevien ihmisten kanssa.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnasta 15.4.202515.4.2025 20:50:51 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti 15.4.2024 kokouksessaan perusopetuksen lukuvuoden 2025-2026 oppilaspaikoista vuosiluokilla 1-6. Lautakunta päätti myös, että yksiryhmäisen Auroranniityn päiväkodin tilasta luovutaan vuokrasopimuksen päättyessä ja että, Saunalahden koulussa aloittavat 7. luokkien englannin ja espanjan A-kielten ryhmät syksyllä 2025.
Kaupunginhallitus: Esport Arenan lainalle lyhennysvapaata15.4.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan Esport Arenalle myönnetyn lainan lyhennysvapaan ja päätti ostaa Kameleonten Ab:n omistaman kiinteistön Viherlaaksosta. Lisäksi se hyväksyi tulevan valtuustokauden poikkihallinnolliset kehitysohjelmat sekä hallintosäännön tarkistukset.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote huhtikuu 202515.4.2025 11:33:19 EEST | Tiedote
Espoon virallinen väkiluku oli 320 931 asukasta vuoden 2024 lopussa. Espoon väkiluku oli helmikuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 321 750. Työttömiä helmikuussa 22,5 % vuodentakaista enemmän. Eetvartti 1/2025 on julkaistu.
Vappunen! -festivaalilla Espoossa iloisia eläinhahmoja15.4.2025 10:38:35 EEST | Tiedote
Espoon Järvenperässä Lasten kulttuurikeskus Auroran vuotuista Vappunen!-festivaalia juhlitaan Vappupäivänä torstaina 1.5. klo 14-17. Iloisessa päivässä luvassa niin menevää lastenmusiikkia, kuin lapsille sopivaa taidetekemistäkin.
Info från nämnden Svenska rum 10.4.202510.4.2025 18:43:43 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte granskade nämnden Svenska rum prissättningen för Esbo Arbis kurser och beslutade att inte justera prissättningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme