Monen toimijan yhteinen rakennus uudisti Jakomäen keskiosan
Jakomäen keskiosassa sijaitseva Jakomäen sydän -palvelurakennus otettiin käyttöön syyskuussa. Vuoden 2018 lopulla käynnistynyt rakentaminen jatkuu vielä syksyn aikana, kun uudisrakennuksen viereen jäävää vanhaa liikuntasalia remontoidaan, ja tyhjäksi jäänyt yläkoulusiipi puretaan vuoden loppuun mennessä.
Kaupunki alkoi suunnitella rakennushanketta vuonna 2016. Jakomäen keskiosan arkkitehtuurikilpailu järjestettiin vuonna 2017. Uusi palvelurakennus korvasi viisi elinkaarensa lopussa ollutta, peruskorjausta odottanutta palvelurakennusta, joiden tilalle kaupunki kaavoitti vuonna 2018 uusia asuntoja yli 600 asukkaalle. Asuinrakennusten odotetaan valmistuvan vuoteen 2025 mennessä.
Täydennysrakentamisen tavoitteena on kehittää kaupunkiympäristön laatua ja parantaa alueen turvallisuutta sekä viihtyisyyttä. Sen toivotaan tuovan Jakomäkeen uutta kohtuuhintaista asumista ja monipuolisempia asumismuotoja.
Jakomäen sydämessä on uudenlainen monimuotoinen oppimisympäristö
Jakomäen sydämessä saman katon alla toimivat Kankarepuiston peruskoulu, varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuisto, leikkipuisto Kankarepuisto sekä Jakomäen nuorisotalo. Myös Jakomäen liikuntapuisto sai hankkeessa uudet pukuhuoneet. Jakomäen sydämen tilat on suunniteltu niin, että niitä voivat käyttää myös muut kaupunkilaiset.
Rakennuksessa on tilaa jopa 1 000 lapselle ja nuorelle ja heidän kanssaan työskentelevälle aikuiselle. Henkilökunnalla on yhteinen taukotila, jossa kokemuksia on helppo vaihtaa yli yksikkörajojen.
Rakennuksen suunnitteluun ovat vaikuttaneet uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat. Monimuotoinen oppimisympäristö on yhteisöllinen, yhteiskäyttöinen ja muuntojoustava. Avoin tila mahdollistaa monenlaisen toiminnan järjestämisen. Kiinteitä ja kantavia seiniä on mahdollisimman vähän, ja tiloissa erityistä huomiota on kiinnitetty luonnonvaloon sekä akustiikkaan.
Aikaa kestävä ja ilmastotavoitteita tukeva rakennus
Jakomäen sydän on kaupungin toimitilastrategian mukaisesti aikaa kestävä sekä energiatehokas. Tavoitteena on ollut viihtyisä, arkkitehtonisesti korkeatasoinen, terveellinen ja turvallinen rakennus, joka toimii joustavasti myös tulevaisuudessa. Rakennuksen tavoiteltu käyttöikä on 100 vuotta.
Kestävyys tukee myös ilmastotavoitteita. Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja kaupungin omalle rakennuskannalle on asetettu tiukat energiatehokkuusvaatimukset.
Jakomäen sydän on energiatehokkuustavoitteiltaan A-luokan lähes nollaenergiatason rakennus. Talotekniikassa hyödynnetään älykästä automatiikkaa. Sen hiilijalanjäljen on 100 vuoden aikana laskettu olevan 24 500 tonnia CO2-ekv, mikä vastaa yhteensä 25 keskivertosuomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.
Rakennuksen katolla on 300 m2 aurinkopaneeleita, jotka tuottavat noin 10 prosenttia kiinteistön sähkönkulutuksesta. Viherkatto puolestaan parantaa luonnon monimuotoisuutta sekä hidastaa ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia hallitsemisella hulevesiä ja estämällä lämmön karkaamista.
Kaupunki on kehittänyt Jakomäessä myös uudenlaista rakennushankkeen mallia. Kaupungin ensimmäisessä allianssimuotoisessa talonrakennushankkeessa valittiin monen erillisen toteuttajan sijasta yksi ryhmittymä, joka kehitti rakennuksia ja ympäröivää aluetta kokonaisuutena sekä etsi paikalle parasta vaihtoehtoa.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Lyhyt video Jakomäen sydän -palvelurakennuksesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo Raveala
Yksikön päällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennukset ja yleiset alueet
puh. 09 310 23466
jarmo.raveala@hel.fi
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vallilassa Rautalammintie suljetaan osittain autoliikenteeltä kaivuutöiden vuoksi4.10.2024 13:26:43 EEST | Tiedote
Rautalammintie on suljettu autoliikenteeltä Karstulantien risteyksen ja terveysaseman väliseltä osuudelta 7. lokakuuta alkaen. Liikenne ohjataan kiertoreitille, ja poikkeusjärjestelyn arvioidaan kestävän jouluun asti. Kaivuutyöt liittyvät Vallilanpuiston peruskorjaukseen.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.10.20243.10.2024 17:41:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 3.10.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 31.10.2024.
Byggandet av nya Långholmsgatan inleds på Kronbergsstranden – byggandet av skolan främjas2.10.2024 14:39:23 EEST | Pressmeddelande
I oktober inleder Helsingfors stad byggandet av Långholmsgatan. Gatan byggs på den nuvarande sandplanen, där oljehamnens tankar tidigare varit belägna. Byggandet av gatan främjar byggandet av den nya skolan.
Kruunuvuorenrannassa alkaa uuden Pitkäluodonkadun rakentaminen – edistää koulun rakentamista2.10.2024 14:39:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki aloittaa Pitkäluodonkadun rakentamisen lokakuussa. Katu rakennetaan nykyiselle hiekkakentälle, jossa aikaisemmin on ollut öljysataman säiliöitä. Kadun rakentaminen edistää uuden koulun rakentamista.
Construction of the new Pitkäluodonkatu street will begin at Kruunuvuorenranta – the construction of a school progresses2.10.2024 14:39:23 EEST | Press release
The City of Helsinki will start the construction of Pitkäluodonkatu in October. The street will be built in the current sandy field, where previously there have been oil port tanks. Building the street will progress the construction of a new school.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme