Asunto ensin – tavoitteena pysyvä asuminen
Tilastojen mukaan 20 % henkilöistä, jotka asuvat asunto ensin -periaatteen mukaisessa asumispalvelussa, päätyvät uudelleen asunnottomaksi. Päästäksemme hienoon tavoitteeseen asunnottomuuden poistamisessa, tarvitaan riittävä määrä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja riittävä määrä oikein mitoitettua tukea, että asuminen onnistuu.
Diakonissalaitoksen Hoivalla tiedän kokemuksesta, että emme helposti luovuta ja asumisen onnistumisen eteen tehdään paljon työtä. Työntekijät ovat vahvasti sitoutuneita ja kokevat työnsä hyvin merkityksellisenä.
”Minulla on pienestä pitäen ollut tunne, että kaikki on jo etukäteen päätetty puolestani – lastenkodista kadulle ja sieltä vankilaan. Vähitellen olin täynnä vihaa. Täällä olen vähitellen oppinut suvaitsevaisuutta.” Näin asukkaamme kertoo omasta kuntoutumisestaan.
Asunto ensin ja asumissosiaalisen työn haasteet
Asunto ensin-malli on kynnyksetön ja sen tarkoituksena on mahdollistaa oma asunto jokaiselle. Periaatteen mukaan asukkaille tehdään vuokrasopimukset, jotka ovat voimassa toistaiseksi. Asumisyksikön henkilökunnan tehtävänä on tukea asumisen onnistumisessa.
Asunto ensin -malli toteutetaan pääasiassa tuetun asumisen palveluna. Kuntien hankinnoissa tulisi huomioida, että osalle asukkaista tämä tuki on kuitenkin riittämätön. Hallitsematon päihteidenkäyttö ja siitä johtuva väkivaltainen käytös muita yhteisön jäseniä ja kiinteistöä kohtaan johtaa siihen, että asuminen ei aina voi jatkua.
Asunnottomuuden uusiutuminen johtuu myös maksamattomista vuokrista, jotka syntyvät useimmiten asumisen ensimmäisinä kuukausina. Päihteidenkäyttö ja päihteiden hankkiminen vieroitusoireiden välttämiseksi vie asukkaan kaiken energian. Tämä usein aiheuttaa sen, että asukas varmistaa ensin päihteiden saannin ja jättää vuokran maksamatta.
Riippuvuussairauteen liittyy usein myös mielenterveyden häiriöitä. Päihde- ja mielenterveyspalvelujen saaminen asumispalveluiden asukkaille on haastavaa ja asukas ei useinkaan kykene sitoutumaan esimerkiksi korvaushoidon arviopolkuun. Hän ei myös itse useinkaan näe tarvitsevansa tukea. Miten voimme siis tukea asukasta, joka ei itse näe sitä tarvitsevansa?
Luottamuksen synnyttäminen ammattilaisen ja asiakkaan välillä vaatii kärsivällisyyttä ja on edellytys onnistumiselle. Arjen taitoja ei ole opittu rankan päihteidenkäytön vuoksi ja epäluottamus koko järjestelmää kohtaan on asiakkaillamme usein voimakasta. Luottamus rakentuu, kun huomioimme pienetkin edistysaskeleet sanktioiden sijaan.
Yhdessä onnistumme paremmin
Suomessa on vahva kansallinen asunto ensin-verkosto, jossa kokemuksia ja osaamista jaetaan. Kokemusasiantuntijat ja vertaiset työskentelevät yhä useammin ammattilaisten rinnalla ratkaisemassa kriisitilanteita. Asukkaat ovat itse mukana päätöksenteossa ja työn kehittämisessä. Olemme oppineet kaikki toisiltamme ja ammattilaisina osaamme kuunnella paremmin. Tavoitteena on luopua turhasta vallankäytöstä ja vahvistaa asukkaidemme toimijuutta.
Asunto ensin-asumisyksikön työryhmän tueksi on osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi kaupunkien järjestämät liikkuvat moniammatilliset työryhmät, jotka ovat tukena haastavissa tilanteissa. Tuki saadaan oikea-aikaisesti ja sinne, missä asukas on.
Kelan ja sosiaalitoimen kanssa tarvitaan vahvat yhteistyörakenteet. Hyvänä esimerkkinä on Tampereella toteutettu malli, jossa Kelassa on nimetty oma työryhmä juuri tälle kohderyhmälle.
Tehtävämme asunnottomuuden poistamiseksi ei ole mahdoton. Se vaatii yhteistyötä, jossa palvelujärjestelmä toimii joustavasti ja ratkaisukeskeisesti. Moni asia ratkeaa jo sillä, että asenteemme on toiveikas ja kunnioittava sekä asukkaamme ovat mukana, kun heidän elämäänsä liittyviä päätöksiä tehdään.
Perinteistä Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2020. Tänä vuonna tapahtumissa nostetaan esiin erityisesti asumis- ja velkaneuvontaa eli antaa käytännön apua ja neuvoja, miten toimia asunnottomuusuhan alla. Diaknonissalaitoksen Hoiva on mukana Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä ja Järvenpäässä.
https://www.hoiva.fi/2020/10/05/asunnottomien-yota-vietetaan-17-10-2020/
Lue lisää Asunto ensin -mallista. https://asuntoensin.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli Alkila
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
050 502 7533
heli.alkila@hoiva.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on ikääntyneiden ja erityisryhmien asiantuntija. Olemme Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka kehittää toimintaansa yhdessä asiakkaiden kanssa. Diakonissalaitoksen pitkä, yli 150-vuotinen historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnallemme asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Tavoitteemme on luoda jokaiselle ihmisarvoinen elämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Väärin toivuttu!23.11.2022 13:00:00 EET | Blogi
Opioidiriippuvuus on krooninen aivosairaus. Ymmärrys tästä on viime vuosina lisääntynyt kiitettävästi. Mutta sitten yksimielisyys tuntuukin loppuvan. Siihen, miten tähän sairauteen tulisi suhtautua, näyttää olevan yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, kirjoittaa Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisylilääkäri Outi Kuikanmäki.
Terveysneuvontapiste huumeita käyttäville henkilöille Wäylään Järvenpäähän14.10.2022 11:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) ja Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalvelut avaavat asumispalveluyksikkö Wäylässä Keusoten terveysneuvontapisteen 8. marraskuuta 2022. Terveysneuvontapiste on tarkoitettu suonensisäisiä huumeita käyttäville henkilöille.
Pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat lisää matalan kynnyksen palveluita5.5.2022 09:14:49 EEST | Tiedote
Vuosia työelämän ulkopuolella olevan päihderiippuvaisen henkilön on vaikea hakeutua takaisin työelämään, vaikka halua olisi. Kyvyt-hankkeessa on luotu opinto- ja työelämäpolkuja juuri heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville. Tarve matalan kynnyksen palveluille on suuri.
Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avataan syksyllä Mellunkylään11.4.2022 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisten asunnottomien tilanne kohentuu tulevana syksynä, kun Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avaa ovensa Mellunkylän Kurkimäessä, Itä-Helsingissä.
Opioidikorvaushoitoon pääsyä helpotettava1.12.2021 10:00:00 EET | Tiedote
Opioidikorvaushoidosta olisi hyötyä tuhansille suomalaisille ja siksi hoitoon pääsyn kynnystä tulisi madaltaa, toteavat Diakonissalaitoksen Hoivan asiantuntijat. Diakonissalaitoksen tarjoama opioidikorvaushoito täyttää tänä syksynä kaksikymmentä vuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme