Jo Nesbøn kirjojen myynti ylittänyt Suomessa miljoonan kappaleen rajan

Jo Nesbøn syykuussa ilmestynyt rikosromaani Valtakunta on ylittänyt ensimmäisten viikkojen aikana 15 000:en myydyn kirjan rajan. Samalla hänen teostensa yhteenlaskettu myynti Suomessa on nyt yli miljoona kappaletta. Ensimmäinen suomennettu Nesbøn teos oli Harry Hole-sarjan aloittanut Lepakkomies, joka julkaistiin vuonna 2001.
Jo Nesbøn kirjoja on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta. Suomessa hänen lukijamääränsä on kasvanut tasaisesti. Viime vuonna julkaistu romaani Veitsi oli vuoden 2019 myydyin käännetty kaunokirja Suomessa.
”On ollut innostavaa seurata Jo Nesbøn kasvua tuntemattomasta norjalaiskirjailijasta kansainväliseksi komeetaksi. Erityisen hauskaa on ollut olla osavastuussa neljäskymmenesviidesosan Jon teosten kokonaismyynneistä maailmassa. Kerrankin laatu kohtaa määrän”, Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen sanoo.
Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista.
Suomalaisilla lukijoilla on harvinainen mahdollisuus päästä seuraamaan Jo Nesbøn livehaastattelua sunnuntaina 25. lokakuuta, jolloin hän esiintyy Helsingin kirjamessut verkossa -tapahtumassa.
Nesbøn suomalainen kustantaja Johnny Kniga on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Jaakko Pietiläinen
Kustantaja, Johnny Kniga
+358 40 078 1348
jaakko.pietilainen@kniga.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Johnny Kniga
Johnny Knigan syksyn 2025 kirjat on julkistettu15.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Tietokirjauutuuksissa pääsemme seuraamaan mm. erikoissyyttäjä Perttu Könösen työtä ja saamme uusia näkökulmia Venäjään ennen ja nyt. Selviytymistarinansa jakavat traagisen lapsuuden elänyt Demi Moore ja huume- ja vankilakierteen katkaissut Ella Tobin. Johnny Kniga tuo kirjasyksyyn myös romantiikkaa, hyvää musiikkia ja kiehtovaa paikallishistoriaa.
Johnny Knigan kevään 2025 kirjat on julkistettu13.11.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Johnny Knigan uusissa tietoteoksissa käsitellään mm. catfish-huijausta, uupumuksen syitä ja seurauksia ja suomalaista metallimusiikkia. Tutustumme Yoko Onoon, ufoihin uskoviin ja sankareihin Sunny Car Centerin takana. Kotimaisia esikoisromaaneja ovat Valaistunut tappaja ja Lana Del Reyn mekko.
Johnny Knigan syksyn 2024 kirjat on julkistettu16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Tulevan syksyn elämäkertoihin kuuluvat mm. Lisa Marie Presleyn, Palefacen ja kuningatar Elisabet II:n hovissa palvelleen suomalaissisäkön tarinat. Perehdymme myös katujengi-ilmiöön Suomessa ja päädymme Venetsian kujille 1500-luvulla eläneen kurtisaanin jäljissä. Jo Nesbøn ja Niina Revon romaaneissa läheiset kääntyvät toisiaan vastaan. Tietokirjallisuus Viime vuonna menehtyneen Lisa Marie Presleyn postuumi muistelmateos ilmestyy kansainvälisenä julkaisupäivänä lokakuussa. Kirja koostuu Presleyn kertomuksista, joita hänen tyttärensä Riley Keough on täydentänyt omien muistojensa pohjalta. Syvästi liikuttava teos on paitsi kaunis kuvaus äidin ja tyttären suhteesta myös intiimi katsaus koko Elvis Presleyn perheeseen. Maire – Hänen Majesteettinsa palveluksessa kertoo Maire Lankisesta, joka lähti 1960-luvulla Englantiin piikomaan, ja päätyi kuningatar Elisabet II:n hoviin ainoaksi ulkomaalaiseksi sisäköksi. Lankinen on tehnyt kirjan yhdessä poikansa Nazzareno Sifon kanssa. Miska Rantasen Pale
Johnny Knigan kevään 2024 kirjat on julkistettu14.11.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Johnny Knigan ensi kevään kirjoissa vuorottelevat elämän suuret kysymykset ja teemat, kuten sota ja rauha, pelko ja rakkaus sekä syrjäytyminen ja hyvinvointi. Tietokirjallisuus Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot Lännen tuhoamiseksi on palkitun, Venäjän informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen toimittajan, Jessikka Aron, uusi tietokirja. Teos käsittelee Kremlin länsimaita vastaan käymää systemaattista hybridisotaa aseinaan mm. peiteoperaatiot, kaaosagentit ja vihapuhetta levittävät valepapit. Aron edellinen teos, Putinin trollit (2019) on käännetty jo 15 kielelle. Täysin auki on Tehyn puheenjohtajan, entisen kätilön Millariikka Rytkösen kirja, jossa hän kertoo asioista ja ajatuksista, jotka ovat jääneet hänen julkisen imagonsa taakse. Rytkönen lupaa kipua, iloa, naurua, näkökulmia ja historiaa. Hanna Pakarisen ja Anu Räsäsen Elämä naurattaa kertoo koko kansan tietoisuuteen 20 vuotta sitten nousseen, Suomen ensimmäisen Idols-voittajan elämästä ja urasta. Pakarinen avaa reh
Johnny Kniga julkaisee Britney Spearsin muistelmat suomeksi 24. lokakuuta1.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Britney Spearsin muistelmat ilmestyvät suomeksi samaan aikaan englanninkielisen alkuteoksen kanssa. Johnny Kniga -kustantamo julkaisee muistelmat nimellä Nainen minussa. ”Britney kertoo uskomattoman tarinansa rohkeasti ja suurella lämmöllä, mikä on jo itsessään saavutus kaiken hänen kokemansa jälkeen”, Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen toteaa. Nainen minussa kertoo kuuluisuudesta, rakkaudesta ja pyristelystä vapauteen. Se kertoo teini-ikäisenä maailmanmaineeseen nousseesta laulajasta, josta tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä ja seuratuimmista artisteista. Spears avautuu kirjassaan paitsi myrskyisistä käänteistä urallaan ja yksityiselämässään myös musiikin parantavasta voimasta, ja siitä, millaisen matkan hän on kulkenut kasvaakseen naiseksi, joka hän nyt on. Kesäkuussa 2021 Britney Spears puhui holhoustaan koskevassa julkisessa oikeudenkäynnissä. Lausunto kosketti ihmisiä ympäri maailmaa ja nosti esiin edunvalvontaa ja holhousjärjestelyjä koskevien lakien epäkohdat Y
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme