Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Automuseolle vuokrasopimus alueesta, suojeltujen rakennusten kunnostus ehtona
Espoon Automuseo on harjoittanut museotoimintaa tiloissa noin 40 vuotta. Automuseo on toiminnallaan osoittanut oman ammattitaitonsa museotoiminnassa ja museotoiminnan pitkäjänteisyyden. Espoon kaupunginmuseo puoltaa suojeltujen rakennusten myyntiä ja maapohjan vuokraamista Espoon automuseolle.
Teknisen toimen johtaja päättää rakennuksen myynnistä ja rakennusta koskeva luovutuskirja allekirjoitetaan samanaikaisesti maanvuokrasopimuksen allekirjoittamisen kanssa. Kaupungin ja automuseon välisissä neuvotteluissa on päädytty yhteisymmärrykseen siitä, että asemakaavalla suojeltujen rakennusten kauppahinta on 50 000 euroa.
Maanvuokrasopimuksessa on kaupungin tavanomaisten vuokraehtojen lisäksi ehto rakennusten kunnostamisista. Varsinainen museorakennus tulee kunnostaa viiden vuoden sisällä ja ns. entinen meijerirakennus kymmenen vuoden sisällä. Rakennusten kunnostus sisältää mm. sähkötekniikan uusimista ja rakennusteknisiä töitä. Kunnostustyöt on sidottu kuntoarviossa mainittuihin korjaustarpeisiin. Vuokramiehellä on oikeus ostaa vuokra-alue markkinahintaan heti kun kaikki kunnostustyöt on saatu päätökseen. Markkinahinta tontille määritetään tarvittaessa erikseen myöhemmin.
Kohteen pinta-ala on noin 11227 neliömetriä ja rakennusoikeutta vuokrattavalla kohteella on yhteensä 3 030 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeus on tarkennettu asemakaavamerkinnällä P-1, joka tarkoittaa palvelurakennusten korttelialuetta. Kaikki em. rakennusoikeus on käytetty ja kaikki rakennukset ovat suojeltuja.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti varata Fortum Power and Heat Oy:lle alueen Kerasta lämpölaitoshankkeen suunnittelua varten. Keraan ollaan luomassa uusia energiaratkaisuja, liikkumisen muotoja ja urbaania ruuantuotantoa osaksi elävää kaupunkiympäristöä ja Fortum haluaa tukea tätä kehitystä pilotoimalla uudentyyppistä tapaa tuottaa lämpöä miehittämättömällä ilma-vesi-pumppuratkaisulla. Lämpölaitoksen sijoittuminen edellyttää asemakaavan muuttamista.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa SRV Yhtiöt Oyj:lle, SATO Oyj:lle ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle myönnettyä asuntorakentamisen suunnitteluvarausta Niittykummusta. Esittelijä täydensi varausehtojen kohtaa 2 seuraavasti: Kyseessä olevan varausalueen suunnittelussa on otettava huomioon seuraava asemakaavan toteutusta koskeva päätös: Kaupunginhallitus on 1.6.2020 hyväksyessään mm. nyt kyseessä olevaa aluetta koskevan asemakaavaehdotuksen valtuustolle päättänyt kehottaa, että asemakaavan toteuttamisessa, etenkin tontinluovutusneuvotteluissa ja -sopimuksissa, on pidettävä erityistä huolta alueen elävästä kaupunkikuvasta, viihtyvyydestä ja toiminnallisuudesta esimerkiksi materiaalivalinnoilla, viherkasvustoilla, suojaisilla pihatiloilla sekä rakennusten arkkitehtuurilla kuten kattojen ja yläkerrosten muodoilla.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa Regenero Oy:lle Keilaniemen yleisen kalliopysäköintilaitoksen suunnitteluvarausta, joka koskee Keilaniemestä Otaniemen eteläosaan Kivimies-kortteliin ja Kivimiehenrantaan laajennetulla alueella sijaitsevia kaupungin omistamia alueita, 31.12.2021 saakka, mutta muuten entisin ehdoin. Varausehtoja täydennettiin siten, että varausaikana selvitetään tarvetta ja mahdollisuuksia laajentaa pysäköintilaitosta pohjoiseen ja myös etelään sekä lisätä pysäköintilaitoksen houkuttelevuutta hissien ym. kulkuyhteyksien määrän ja sijaintien avulla.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto hyväksyi vuoden 2021 kokousajat.
Jaosto kuuli selostuksena tilannekatsauksen Keilaniemen alueen kehityksestä. Jaosto totesi, että Keilaniemen alueesta laaditaan yhteistyössä kaupungin ja kaikkien alueen suunnitteluvarauksen omaavien tahojen ja tonttien omistajien kanssa kokonaisesitys, jota käytetään alueen kehittämisen, eri hankkeiden yhteensovittamisen ja myös markkinoinnin tukena. Esityksessä painotetaan kaupunkikuvallisten tekijöiden lisäksi alueen toiminnallista kehittämistä ja tulevaisuutta työpaikka- ja myös asuinalueena ottaen erityisesti huomioon myös liikenne ja liikkuminen sekä merellisyys ja rantaraitti.
Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiTietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Esport Arenan lainalle lyhennysvapaata15.4.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan Esport Arenalle myönnetyn lainan lyhennysvapaan ja päätti ostaa Kameleonten Ab:n omistaman kiinteistön Viherlaaksosta. Lisäksi se hyväksyi tulevan valtuustokauden poikkihallinnolliset kehitysohjelmat sekä hallintosäännön tarkistukset.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote huhtikuu 202515.4.2025 11:33:19 EEST | Tiedote
Espoon virallinen väkiluku oli 320 931 asukasta vuoden 2024 lopussa. Espoon väkiluku oli helmikuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 321 750. Työttömiä helmikuussa 22,5 % vuodentakaista enemmän. Eetvartti 1/2025 on julkaistu.
Vappunen! -festivaalilla Espoossa iloisia eläinhahmoja15.4.2025 10:38:35 EEST | Tiedote
Espoon Järvenperässä Lasten kulttuurikeskus Auroran vuotuista Vappunen!-festivaalia juhlitaan Vappupäivänä torstaina 1.5. klo 14-17. Iloisessa päivässä luvassa niin menevää lastenmusiikkia, kuin lapsille sopivaa taidetekemistäkin.
Info från nämnden Svenska rum 10.4.202510.4.2025 18:43:43 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte granskade nämnden Svenska rum prissättningen för Esbo Arbis kurser och beslutade att inte justera prissättningen.
SoundScapes #5 festivaali tuo kansainväliset improvisoidun musiikin tähdet Espooseen10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
SoundScapes #5 -festivaali järjestetään 2.–3. toukokuuta Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Tapahtuma tuo yhteen kotimaiset ja kansainväliset modernin improvisoidun musiikin virtuoosit ja tarjoaa ainutlaatuisia esityksiä, jotka rikkovat perinteisen musiikin rajoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme