Yritysten IT-kehitystarpeet nopeassa kasvussa, lähes 60% ostamassa lisää 2021: ”Nousukiito kasvuun” -tutkimus kiteytyi ostajan pikaoppaaksi
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 4.1.2020 klo 10.00
Vuotta 2020 ovat leimanneet korona ja sen moninaiset vaikutukset talouteen ja yhteiskuntaan. Siksi voi olla yllättävää, että valtaosa ohjelmistokehitysyhtiö Rakettitieteen ja Ohjelmisto- ja business ry:n tutkimukseen haastatelluista asiakasyrityksistä ei nähnyt koronan olennaisesti vaikuttaneen tuleviin ohjelmistokehitystarpeisiinsa. Teknologian nopea kehitys ja kasvuhalukkuus osoittautuivat tärkeimmiksi tekijöiksi, jotka kasvattavat tarvetta uuteen ohjelmistokehitykseen.
”Pidän ’Nousukiito kasvuun’ -tutkimuksen tuloksia kahdella tavalla erityisen merkittävinä. Ensinnäkin teknologian kehitys ohjaa ja suorastaan pakottaa yritykset kaikilta toimialoilta panostamaan digitaalisiin ratkaisuihin – aivan koronasta riippumatta. Jos tästä kiihtyvästä IT-kehittämisestä jättäytyy pois, käy huonosti suhteessa kilpailijoihin, jotka digikehitykseen voimakkaasti panostavat”, painottaa Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha kaikkea yritystoimintaa dominoivaa megatrendiä.
”Toinen päätulos on tutkimuksen osoittama ostohalukkuus markkinoilla. Viesti on selvä alallemme: Kovaa kasvua on luvassa 2021. Kun lähes 60% asiakasyrityksistä aikoo ostaa lisää ohjelmistokehitystä jo aiemman mittavan kasvun päälle, niin on selvää, että softakehitys ei ole asiakasyritystemme leikkauskohde. Tämä on hyvä uutinen myös koko maalle: Yritysten digipanostukset väkisinkin merkitsevät niiden parantuvaa kilpailukykyä ja samalla parempaa kilpailukykyä koko Suomelle”, ennakoi Roiha.
”Nousukiito kasvuun” -tutkimus esitellään tänään verkkotilaisuudessa klo 15-16.
Asiakkaiden kehitystarpeet sekä laajenevat että syvenevät
’Nousukiito kasvuun’ -tutkimukseen vastasi syksyn mittaan kaikkiaan lähes 100 eri kokoisten asiakasyritysten avainhenkilöä. Ohjelmistokehityksen kasvutarpeet ovat moninaiset, teknologian määrätessä tahdin.
”Kuten eräs haastateltu osuvasti muotoili, koodin määrä yksittäiseen laitteeseen kasvaa koko ajan. Tämä tarkoittaa kumulatiivisesti jatkuvasti kiihtyvää softan määrän kasvua, ja siihen tarvittavan osaamisen määrän kasvua. Teknologinen kehitys jo itsessään väkisinkin kasvattaa IT-yritysten osaamisen kysyntää: Asiakkaiden tarpeet lisääntyvät jopa eksponentiaalisesti”, kuvailee Marko Saaresto, Rakettitiede Oy:n varatoimitusjohtaja.
Kuinka ostat? Ja osaat vastata ostajan tarpeisiin…
Menestys edellyttää oikeita kumppaneita. Eli miten IT-yritysten asiakkaat löytävät oikeat tekijät kehitystarpeilleen? ’Nousukiito kasvuun’ -tutkimus korosti erityisesti asiakkaiden halua toimia tuttujen ja koeteltujen kumppaneiden kanssa.
”Vahvasti nousi esiin, että teknologia on kriittinen liiketoiminto. Siksi kehityksessä halutaan usein tukeutua tuttuun toimijaan, jonka osaamiseen on opittu luottamaan. Hinta ei ole tärkein, vaan ohjelmistokehitystä tarjoavan yrityksen osaaminen, laatu ja aiemmat kokemukset”, korostaa Saaresto.
Yrityksen koolla tai maantieteellisellä sijainnilla ei myöskään ole ratkaisevaa merkitystä. Suomalaisia toimijoita suositaan enemmän kuin kansainvälisiä, mutta lisääntynyt etätyö on vähentänyt entisestään sijainnin merkitystä.
”Tämä on havainto, joka jokaisen softafirman kannattaa ottaa tosissaan. Kun yhä useampi asiakasyritys tottuu katselemaan yli rajojen, niin se lisää kilpailua myös Suomessa. Mutta vielä tärkeämpää on se, että vastaava kehitys tapahtuu muuallakin ja luo lisätilaa meidän mainioille softafirmoillemme kilpailla maailmalla yhä rohkeammin”, näkee ohjelmistoalan visionääri Roiha.
Rakettitieteen Saaresto avaa tutkimuksen kiteyttävän pikaoppaan ytimen:
”Olennaista IT-yrityksille on päästä mukaan asiakkaiden verkostoihin sekä kyky viestiä selkeästi ja vastata joustavasti juuri asiakkaiden tarpeisiin – asiakkaat haluavat olla varmoja, että asiat sujuvat sovitusti. Teknologian kanssa ei voi sössiä, eli osaamisen pitää olla takuulaatua ja tunnettua.”
PIKAOPAS IT-KUMPPANIN VALINTAAN 2020
Näin menestyt – tällaiselta IT-kumppanilta kannattaa ostaa:
- Kommunikoi selkeästi ja ripeästi
- Tuntee asiakkaan ja toimialan – kotiläksyt on tehty
- Osaa tehdä tarjouksia, jotka ovat ymmärrettäviä ja vertailukelpoisia
- Joustaa ja mukautuu tarpeisiin
- Hinnoittelu vastaa laatua ja osaamista
- Sopiva osaaja löytyy helposti
- Maine, referenssit ja suosittelijat ovat ok
Näin munaat – älä osta kehittämistä tällaiselta kumppanilta:
- Reagoi hitaasti tai kommunikoi huonosti
- Ei tunne toimialaa tai asiakasta
- Tarjous epäselvä tai tarjotaan väärää osaamista
- Ei jousta
- Liian kallis suhteessa laatuun tai osaamiseen
- Ei löydy sopivaa osaajaa kohtuullisessa ajassa
- Huono maine tai ei referenssejä
IT-yrityksen ohjenuora asiakashankintaan 2021: Verkostoidu ja viesti kykysi selkeästi!
Lisätiedot:
Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi
Marko Saaresto, Rakettitiede Oy, varatoimitusjohtaja, 044 380 0013, marko@rakettitiede.com
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry
Tuottavuusloikkaan Suomelle muhii nyt resepti ohjelmistoalan kattojärjestössä – ”ATK on pian totta”, nauraa alan kestovaikuttaja20.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF) on saanut uuden hallituksen, josta löytyy myös yllätys. ”Granlund Oy on tunnettu yhtenä kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijänä, mutta karsinat ovat turhia digimaailmassa. Granlund on osaaja myös softassa”, perustelee SF:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman, miksi Granlundin Kimmo Mattila nousi hallitukseen. ”Avain Suomen nousuun tuottavuuskuopasta on ymmärrys, että kaikkien yritysten on saatava softan hyödyt täysimittaisesti käyttöön”, visioi Mattila itse.
”Lupaavaa koko Suomelle!”: Ohjelmistoala satsaa taas kasvuun, rekrytointi kiihtyy ja kannattavuus kohentuu – ”Kasvajan markkina!”2.12.2024 10:15:59 EET | Tiedote
Ohjelmistoyritykset ovat alkaneet yhä enemmän panostaa taas kasvuun, kertoo alan uunituore Sykemittari. ”Vuosi sitten kasvuun satsasi ohjelmistoyrityksistä vain 40 prosenttia, mutta nyt jo 60 %. Tämä muutos on kansallisestikin merkittävä uutinen”, analysoi alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Yksi alan vahva kasvaja näkee tilaisuuden. ”Nyt on kasvajan markkina! Suhdanne on loikkaamassa, mutta osaajia on vielä hyvin tarjolla”, toteaa NAPA Oy:n varatoimitusjohtaja Esa Henttinen.
”RELEX on todiste suomalaisten kyvystä maailmanvalloituksiin” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinto yksisarvisen perustajatiimille31.10.2024 18:00:37 EET | Tiedote
Vuoden Ohjelmistoyrittäjästä 2024 täytyy puhua monikossa: Palkinnon saa yksisarviseksi moninkertaisesti kasvaneen RELEX Solutionsin kolmehenkinen perustajatiimi. ”RELEX on riemastuttava menestystarina: Suomalainen startup nousee itse kehittämillään teknologiaratkaisuilla koko maailman ykköseksi toimitusketjujen optimoinnissa”, kuvailee Software Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman. Johanna Småros, Michael Falck ja Mikko Kärkkäinen perustivat RELEXin vuonna 2005 ja johtavat sitä edelleen.
”Olemme ihmisen ja asiakkaan asialla” – Vuoden Digipalvelu -palkinnon saavat Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut31.10.2024 17:31:47 EET | Tiedote
Vuoden Digipalvelu -palkinnon on myönnetty Verohallinnon digitaalisille kansalaispalveluille. ”Voittoon oikeuttivat etenkin veropalvelujen yhteiskunnallinen merkitys ja miten ne ovat parantaneet kansalaisten elämänlaatua”, tiivistää tuomariston puheenjohtaja Perttu Tolvanen palkinnon perusteet. ”Olemme lähteneet siitä, että digitalisaation on oltava ihmislähtöistä. On upeaa, että siitä nyt näin hienosti palkittiin”, kiittää palkinnon vastaanottanut OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta.
”Tämä mahdollisuus todella kannattaa hyödyntää!” Mimmit koodaa -ohjelma tarjoaa entistä vaativampaa AWS-koodausoppia ja arvokkaan AWS-sertifikaatin maksutta25.10.2024 09:05:44 EEST | Tiedote
Mimmit koodaa -ohjelma tarjoaa maksutta yhä vaativamman puolivuotisen koulutuksen ja AWS Certified Data Engineer -sertifikaatin. ”Aiemmat AWS-koulutusohjelmamme on otettu mimmien yhteisössä todella hyvin vastaan, ja siksi lähdimme sitä yhä kunnianhimoisemmin jatkamaan”, kertoo Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi. ”Tämä koulutusohjelma on mainio konkreettinen osoitus Mimmit koodaa -ohjelman hyödyllisyydestä – sadat alanvaihtajanaiset saavat suoraan haluttua osaamista”, painottaa ohjelmaa johtavan Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme