Tiedote: Vuosi 2020 Werner Söderström Osakeyhtiön paras yli vuosikymmeneen

”Omituisista omituisin vuosi 2020 oli ennätyksellinen vuosi perinteikkäässä kustantamossamme”, toteaa kustantamon toimitusjohtaja Timo Julkunen. ”Keskellä koronan runnomaa maailmaa teimme 25 prosentin kasvun myynnissä ja tuloksemme kasvoi peräti 165 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Kirjallisuus osoitti todella voimansa ja kestävyytensä keskellä vaikeaa vuotta. Hienon ja tuloksellisen vuoden ansiosta voimme jakaa tekijöille lähes kolme miljoonaa euroa enemmän tekijänpalkkioina kuin 2019. Uskon tämän tekevän hyvää jatkossakin kirjallisuudelle”, jatkaa Julkunen.
Kasvua vauhdittivat uudet kirjaformaatit ja etenkin äänikirjojen kasvava markkina. Myös painettu kirja kävi kaupaksi hyvin ja saavuttikin parhaan kasvuvauhtinsa moneen vuoteen Werner Söderströmin osalta. Erityisesti lastenkirjallisuus oli kovassa kasvussa vuonna 2020 ja jatkoi jo parin edellisen vuoden trendiä. Myydyimpiä kirjailijoita olivat mm. Ilkka Remes, Tuomas Kyrö, Tommi Kinnunen, Maaret Kallio, Jo Nesbø, Jeff Kinney, Sinikka Nopola ja Tiina Nopola, Antti Heikkinen, Leena Lehtolainen, Timo Parvela, Paula Noronen, Max Seeck ja Lucinda Riley. Lastenkirjoista Disney-kirjat ja Muumi-kirjat myivät myös erittäin hyvin. Yksittäisistä teoksista Delia Owensin Suon Villi laulu ylsi käännösromaanille huimaan yli 60 000 kappaleen myyntiin.
”Mieltä lämmittää myös kovasti, että kaikki kuusi kustantamoamme saavuttivat liiketoiminnan tavoitteensa ja olivat reilusti kannattavia. Tämä on vankka näyttö kustantamon henkilöstön kyvyistä ja sitoutumisesta kustantamon strategiaan. Vuoden loppuun ajoittunut yrityskauppa kasvattaa kustantamoidemme määrän kahdeksaan ja tuo leveyttä lisää kirjakatalogiimme. Nyt digituotteiden katalogimme koko onkin 7000 kirjaa digiversiona. Se on jo melkoinen tarjonta suomalaisille kirjallisuuden ystäville”, toteaa Julkunen.
Lisätiedot:
Werner Söderström Osakeyhtiön toimitusjohtaja Timo Julkunen
timo.julkunen@wsoy.fi, puh. 040 5490434
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Werner Söderström Osakeyhtiö
Werner Söderström Osakeyhtiö mahdollistaa Outsider Art Festivalin kirjallisen osuuden9.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiö mahdollistaa Outsider Art Festivalin kirjallisuusohjelman jo neljättä kertaa. Festivaalin ja kustantamon yhteistyö synnyttää uutta ymmärrystä siitä, miten yhdenvertaisuutta voidaan konkreettisesti edistää. Se tuottaa omaäänisiä kirjallisia sisältöjä ja nostaa esiin uusia tekijöitä, joilla on vahva yhteiskunnallinen merkitys ja sanoma. OAF:n ohjelmaan valitut taiteilijat julkistetaan keskiviikkona 9.4. G Livelabissa pidettävässä tilaisuudessa. Illan käynnistää kello 18.30 Aleksis Salusjärven vetämä keskustelu Jenni Haukion ja OAF:n Heini Merkkiniemen kanssa, jonka jälkeen esiintyvät runoilija Sanni Purhonen, Vapaa sana, Kalevi Helvetti, Cepan maailma sekä kolmen hammondin trio Salonen-Gustavson-Gröhn.
80-vuotisjuhlavuotena muumitarinat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan27.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Tove Jansson kirjoitti ensimmäisen muumiromaanin 80 vuotta sitten, toisen maailmansodan aikaan. Klassikoiden ja uusien kirjojen kautta muumien ja juhlavuoden sanoma, Ovi on aina auki, tavoittaa lukijat poikkeuksellisen laajalla ikäskaalalla.
Helsinki Noir – Stadin pimeä puoli – The Dark Side of Helsinki25.3.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Uusi kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Helsinkiin
Painetun kirjan myynnin kasvu johdatti Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamot ennätysmyynteihin vuonna 202429.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Painetun kirjan myynti kasvoi merkittävästi kaikissa yleisen kirjallisuuden genreissä vuonna 2024. Erityisenä myynnin veturina toimi lasten- ja nuortenkirjallisuus, jonka vanavedessä myös kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden myynnit kasvoivat merkittävästi. Myös digitaalinen kirjamarkkina pysyi niukasti kasvu-uralla.
Valtiotieteiden tohtori Jenni Haukio WSOY:n yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi16.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY haluaa kehittää rooliaan yhteiskunnallisena toimijana ja on kutsunut VTT Jenni Haukion tehtävään yhteiskuntavastuun johtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme