Tutkijat selvittivät kuorolaulun terveyshyötyjä – ikääntyneillä viitteitä paremmasta kognitiivisesta toimintakyvystä
Elintapojen, kuten liikunnan ja ruokavalion ikääntymisvaikutusten tutkimisen ohella on alettu yhä enemmän tutkia musiikkiharrastusten mahdollisia kognitiivisia hyötyjä, mutta tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota lähinnä instrumentaalisiin musiikkiharrastuksiin.
Soittoharrastusten hyödyistä kognitioon tiedetään jo melko paljon: soittoharrastus voi parantaa ikääntyneiden kognitiivista joustavuutta, eli kykyä säädellä ja vaihtaa huomion kohteena olevia ajatteluprosesseja. Sen sijaan kuorolaulun kognitiivisia hyötyjä on tähän mennessä tutkittu vain vähän. Nyt PLOS ONE -tiedelehdessä vastikään julkaistussa tutkimuksessa on saatu näyttöä siitä, että kuorolaululla voi olla samankaltaisia hyötyjä kuin soittoharrastuksilla.
Tutkimuksen tulosten mukaan ikääntyneillä kuorolaulajilla kielellinen sujuvuus oli parempi kuin verrokkiryhmällä, jonka henkilöt eivät harrastaneet kuorolaulua. Kielellinen sujuvuus heijastelee parempaa kognitiivista joustavuutta.
– Tämä tukee tuloksia, joita on aiemmin saatu soittoharrastusten vaikutuksista ikääntyneiden kognitiiviseen toimintakykyyn ja antaa viitteitä siitä, että myös kuorolaululla voi olla ikääntyneiden kognitiivista toimintakykyä tukevia vaikutuksia. Tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä siitä, kuinka erilaiset aktiviteetit voivat muokata kognitiota myös myöhemmällä iällä, tohtorikoulutettava Emmi Pentikäinen kertoo.
Pitkään kuorossa laulaneet hitsautuivat tiiviimmin yhteen
Tutkimuksessa selvitettiin myös kuorolaulun mahdollisia hyötyjä ikääntyneiden emotionaaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Kyselyistä havaittiin, että pidempään, yli kymmenen vuotta, kuorolaulua harrastaneet kokivat suurempaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta kuin vähemmän aikaa harrastaneet ja ne, jotka eivät laulaneet kuorossa. Lisäksi alle kymmenen vuotta sitten kuorolaulun aloittaneet kokivat suurempaa tyytyväisyyttä yleiseen terveydentilaansa kuin pidempään harrastaneet ja ne, jotka eivät harrastanet laulamista kuorossa.
– On mahdollista, että myöhemmällä iällä kuorolaulun aloittaneet ovat motivoituneet ylläpitämään terveyttään huolehtimalla aktiivisesta ja terveellisestä elämäntyylistä. Pidempään kuorolaulua harrastaneilla sen sijaan kuorolaulun mukanaan tuomat ihmissuhteet ja sosiaalinen verkosto ovat voineet muodostua kiinteäksi osaksi heidän elämäänsä ja näkyvät siten vahvemmin koettuna sosiaalisena yhteenkuuluvuutena, Pentikäinen arvioi.
Kuorolaulu on monipuolista tiedonkäsittelyä vaativaa toimintaa
Ikääntyminen tuo mukanaan muutoksia yksilön kognitiivisessa toimintakyvyssä sekä elämän fyysisissä ja sosiaalisissa olosuhteissa, ja ne kaikki vaikuttavat yksilön hyvinvointiin. Väestön ikääntyessä tulee yhä tärkeämmäksi löytää keinoja, jotka parantavat ikääntyvien hyvinvointia ja elämänlaatua.
Pentikäisen mukaan kuorolaulu tarjoaa hyvän mahdollisuuden tukea ikääntyvien hyvinvointia, sillä se vaatii joustavaa toiminnanohjausta ja tarkkaavuuden säätelyä.
– Kuorolaulu on helppoa toteuttaa, ja sen kustannukset ovat vähäisiä. Kuorolaulu on monipuolista tiedonkäsittelyä vaativaa toimintaa, sillä siinä yhdistyvät monipuolisten aistiärsykkeiden prosessointi, äänen tuottamiseen ja säätelyyn liittyvä motorinen toiminta, kielellinen tuottaminen, melodioiden ja lyriikoiden opettelu ja muistaminen sekä kappaleiden herättämät tunnekokemukset, hän sanoo.
Myös COVID-19-pandemia on osoittanut, mikä merkitys musiikilla ja laulamisella on ihmisille.
– Nostaakseen mielialaa ihmiset ovat laulaneet yhdessä parvekkeilla ja avoimista ikkunoista.
Tutkimus on tehty osana pitkittäistutkimusta, jossa seurataan kuorolaulun pitkäaikaisvaikutuksia kognitioon sekä emotionaaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimus tehtiin pitkittäistutkimuksen alkuaineiston avulla. Aineisto kerättiin syksyllä 2017 kyselylomakkeella sekä neuropsykologisten testien avulla. Kyselylomaketutkimukseen osallistui yhteensä 106 kuorolaulajaa ja 56 verrokkia. Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat vähintään 60-vuotiaita. Kyselyillä mitattiin osallistujien kognitiota, mielialaa, sosiaalista kanssakäymistä, elämälaatua sekä musiikin merkitystä arjessa. Kaikista osallistujista pienempi osajoukko osallistui neuropsykologiseen tutkimukseen, jossa tutkittiin kognitiivisen suoriutumiskyvyn eri osa-alueita.
Julkaisu:
Emmi Pentikäinen, Anni Pitkäniemi, Sini-Tuuli Siponkoski, Maarit Jansson, Jukka Louhivuori, Julene K. Johnson, Teemu Paajanen, Teppo Särkämö. Beneficial effects of choir singing on cognition and well-being of older adults: Evidence from a cross-sectional study. PLOS ONE, 2021. DOI: 10.1371/journal.pone.0245666
Lisätietoja:
Emmi Pentikäinen, tohtorikoulutettava, kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopisto
Puh. 040 501 4372
Sähköposti: emmi.pentikainen@helsinki.fi
***************************************
Ystävällisin terveisin
Elina Kirvesniemi, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
elina.kirvesniemi@helsinki.fi 050 409 6469
Tietoja julkaisijasta
PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kutsu medialle: Yhdysvaltain vaalien tuoreimmat tutkimusnäkökulmat 8.10.24.9.2024 10:57:52 EEST | Tiedote
Miten aborttioikeus, polarisaatio ja muut yhteiskunnan ilmiöt värittävät Yhdysvaltain tulevia presidentinvaaleja? Miten vaalitulos vaikuttaa muuhun maailmaan?
Suoliston toiminnassa on suuria eroja ihmisten välillä – syy selvisi24.9.2024 08:56:43 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus auttaa selittämään ruoansulatuskanavan toiminnan vaihtelua eri ihmisillä. Vaihtelun tunteminen on tärkeää, koska se voi mahdollisesti auttaa uusien hoitokeinojen kehittämisessä eri suolistosairauksiin sekä neurologisiin sairauksiin, kuten Parkinsonin ja Alzheimerin tauteihin.
Uraauurtava tutkimus tuo helpotusta porojen kastraatiokipuun23.9.2024 16:24:15 EEST | Tiedote
Helsingin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että suun kautta annettu tulehduskipulääke meloksikaami imeytyy poroon hyvin, mikä tekee siitä käyttökelpoisen porojen kipulääkkeen kenttäolosuhteisiin. Lisäksi se auttaa porojen kastraation jälkeisen kivun hallinnassa.
Uutta tietoa tehokkaimman skitsofrenialääkkeen vakavista haittavaikutuksista18.9.2024 11:26:06 EEST | Tiedote
Suomalaistutkimus selvitti tehokkaimman skitsofrenialääkkeen haittavaikutuksia ja osoitti keuhkokuumeen ja vakavien suolisto-ongelmien olevan oletettua yleisempiä lääkkeen käyttäjillä. Molemmat sivuvaikutukset lisäävät kuolleisuutta ja vaativat parempaa seurantaa. Tulokset puoltavat riskipotilaiden tunnistamista geenitestien avulla.
Raamatun tekstejä paranneltiin varhaiskristillisessä kirkossa13.9.2024 08:28:27 EEST | Tiedote
Paavo Huotarin väitöskirja osoittaa, että pyhänä pidettyjä tekstejä muokattiin, jotta lukijat ja kuuntelijat ymmärtäisivät ne paremmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme