Vuoden 2020 urheiluteko: Espoo liikkuu yhdessä
Espoo Liikkuu yhdessä 2020
Espoossa liikuttiin aktiivisesti vuonna 2020, vaikka haasteita oli. Kaupunki on tarjonnut monipuoliset ulkoliikuntapuitteet espoolaisille ja niitä on hyödynnetty aikaisempaa enemmän. Seurakenttä on taistellut olosuhteista huolimatta loistavalla tavalla, liikuttaen lapsia, nuoria ja vanhempia liikunnan ja urheilun harrastajia. Perheet ovat myös esimerkillisellä tavalla hyödyntäneet lisääntyneen yhdessäoloajan liikkumalla monipuolisesti. Myös Espoolaisille tärkeitä tapahtumia ja kilpailuja pystyttiin järjestämään poikkeusoloissa, näin ollen huippu-urheilu ja tapahtumat olivat myös läsnä Espoossa vuonna 2020. Liikunnalla ja urheilulla on ollut piristävä vaikutus espoolaisille raskaan pandemian värittämän vuoden aikana, Espoo Liikkuu yhdessä!
- Lautakunta päätti poikkeuksellisesti valita espoolaisena urheilutekona koko Espoon liikunnan, liikkumisen ja liikuttajat. Vuosi 2020 oli pandemian vuoksi haastava ja yksittäisen urheiluteon valinta osoittautui vaikeaksi. Nostimme esiin haasteellisen vuoden positiivisen puolen: espoolaiset ovat löytäneet laajasti Espoon liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet, sanoo liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Heidi Luukkanen.
Vuoden 2020 espoolainen urheilija ja joukkue julkistetaan perjantaina 12.2.
Vuoden 2020 espoolainen urheilija ja joukkue valittiin yleisöäänestyksellä ja tulokset julkistetaan perjantaina 12.2.2021.
Liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsenet: http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Lautakunnat_ja_johtokunnat/Liikunta_ja_nuorisolautakunta/Jasenet
Liikunta- ja nuorisolautakunnan esityslista:
http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko
Lisätietoja:
Liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Heidi Luukkanen, luukkanenh@gmail.com
Liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra, puh 043 824 9586, martti.merra@espoo.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnasta 15.4.202515.4.2025 20:50:51 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti 15.4.2024 kokouksessaan perusopetuksen lukuvuoden 2025-2026 oppilaspaikoista vuosiluokilla 1-6. Lautakunta päätti myös, että yksiryhmäisen Auroranniityn päiväkodin tilasta luovutaan vuokrasopimuksen päättyessä ja että, Saunalahden koulussa aloittavat 7. luokkien englannin ja espanjan A-kielten ryhmät syksyllä 2025.
Kaupunginhallitus: Esport Arenan lainalle lyhennysvapaata15.4.2025 19:36:42 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan Esport Arenalle myönnetyn lainan lyhennysvapaan ja päätti ostaa Kameleonten Ab:n omistaman kiinteistön Viherlaaksosta. Lisäksi se hyväksyi tulevan valtuustokauden poikkihallinnolliset kehitysohjelmat sekä hallintosäännön tarkistukset.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote huhtikuu 202515.4.2025 11:33:19 EEST | Tiedote
Espoon virallinen väkiluku oli 320 931 asukasta vuoden 2024 lopussa. Espoon väkiluku oli helmikuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 321 750. Työttömiä helmikuussa 22,5 % vuodentakaista enemmän. Eetvartti 1/2025 on julkaistu.
Vappunen! -festivaalilla Espoossa iloisia eläinhahmoja15.4.2025 10:38:35 EEST | Tiedote
Espoon Järvenperässä Lasten kulttuurikeskus Auroran vuotuista Vappunen!-festivaalia juhlitaan Vappupäivänä torstaina 1.5. klo 14-17. Iloisessa päivässä luvassa niin menevää lastenmusiikkia, kuin lapsille sopivaa taidetekemistäkin.
Info från nämnden Svenska rum 10.4.202510.4.2025 18:43:43 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte granskade nämnden Svenska rum prissättningen för Esbo Arbis kurser och beslutade att inte justera prissättningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme