NIMITYS: Veli-Pekka Alkula vastaamaan OX2:n tuulivoimahankkeiden kehityksestä
![Veli-Pekka Alkula](/data/images/00533/8b180c6f-1ad1-42c0-a461-637ad3a3c457-w_720.jpg)
Alkula vastaa uudessa tehtävässään maatuulipuistojen hankekehityksestä Suomessa. Hän siirtyi tehtävään Rambollilta, jossa hän toimi tuulivoiman liiketoimintapäällikkönä.
Alkulan tehtävä, Head of Development, pitää sisällään vastuun yhtiön Suomen koko hankeportfoliosta sekä näitä toteuttavien asiantuntijoiden johtamisen. Tämä tarkoittaa käytännössä tuulivoimahankkeiden kehittämistä rakentamisvalmiiksi siten, että hankkeet voivat edetä investointipäätökseen ja sitä kautta toteutukseen. Alkula tukee omalta osaltaan myös OX2:n toimintoja tuulivoimahankkeiden rakentamiseen ja käyttöön liittyen.
Alkulaa motivoi uudessa tehtävässä uudenlainen näkökulma tekemiseen. - Koska tuulivoima-ala on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina aimo harppauksin, näin juuri nyt olevan sopiva hetki vaihtaa tähän tuoreeseen näkökulmaan, hän kertoo.
Hän loi ymmärryksensä tuulivoimaan liittyvästä teknologiasta jo 15 vuotta sitten WinWinDillä, kun ala oli vielä nuori. Tämän jälkeen hän ehti toimia yhdeksän vuotta tuulivoiman liiketoimintapäällikkönä Rambollilla, jossa hän kehitti ja koordinoi tuulivoimaan liittyviä asiantuntijapalveluita Suomessa.
- Tuulivoimahanke on monimutkainen ja -vaiheinen kokonaisuus, jossa kaikkien palasten on sovittava yhteen. Tämä tekee hankkeista vaativia, mutta samalla hyvin mielenkiintoisia, Alkula kertoo odotuksistaan. - Näkemykseni onnistuneen ja tuottavan tuulivoimahankkeen vaatimuksista on muotoutunut vuosien varrella myös lukemattomien Due Diligence –projektien myötä.
Suomessa investoidaan nyt vahvasti markkinaehtoiseen tuulivoimaan. Euroopan suurin maatuulivoiman rakentaja OX2 on rakentanut Suomessa 40 maatuulivoimalaa ja kahdeksan voimalaa merelle. Sillä on paraikaa rakenteilla 63 uutta tuulivoimalaa, jotka tuottavat noin 1050 gigawattituntia sähköä vuosittain, eli noin 210 000 kotitalouden sähkönkulutuksen verran (5000 kilowattituntia/kotitalous). Yhtiöllä on merkittävä rooli Suomen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä.
Vuonna 2020 tuulivoima kattoi noin kymmenen prosenttia maamme sähkönkulutuksesta. Vuoteen 2030 tähtäävän kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian käyttöä niin, että sen osuus energian loppukulutuksesta nousee yli 50 prosenttiin 2020-luvulla. Suomen hallitus on asettanut tavoitteeksi, että Suomi olisi hiilineutraali jo vuonna 2035. Se tarkoittaa sitä, että Suomi tuottaisi hiilipäästöjä vain sen verran kuin hiilinielut sitovat hiiltä. Jokainen tuulivoimalla tuotettu terawattitunti vähentää ilmastopäästöjä noin 600 000 tonnia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maajohtaja Teemu Loikkanen, OX2 Suomi, p. +358 50 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Veli-Pekka AlkulaOX2
Puh:050-338 9379veli-pekka.alkula@ox2.comKuvat
![Veli-Pekka Alkula](/data/images/00533/8b180c6f-1ad1-42c0-a461-637ad3a3c457-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja hallinnoi uusiutuvaa energiantuotantoa. Laajamittaisen, maalla tuotettavan tuulivoiman rakentajana OX2 on 15 viime vuoden aikana noussut johtavaan asemaan toteutettuaan yli 2,4 GW tuulivoimaa Euroopassa. OX2 hallinnoi tällä hetkellä 40 tuulipuistoa (2,15 GW). Lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa OX2 edistää muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2:lla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Liettuassa, Puolassa ja Ranskassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Liikevaihto vuonna 2019 oli noin 463 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteesta http://www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
Aurinkovoiman taloudellisista hyödyistä kattava selvitys – työtä ja verotuloja alueelle vuosikymmeniksi14.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
OX2 on teettänyt laajan selvityksen Huittisiin suunnitteilla olevan aurinkovoimapuiston aluetalousvaikutuksista. Hankkeen arvioidaan tuottavan elinkaarensa aikana noin 1 400 henkilötyövuotta ja vähintään 380 miljoonaa euroa vero- ja muita tuloja. Selvitys on laatuaan ensimmäinen, ja se antaa suuntaa myös muiden vastaavankokoisten hankkeiden hyödyistä.
OX2:s Halla-projekt är det första havsbaserade vindkraftsprojektet i Finlands exklusiva ekonomiska zon som färdigställer sin MKB-beskrivning12.2.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
OX2:s projektutveckling inom havsbaserad vindkraft fortskrider trots den utmanande marknads- och regulatoriska situationen. Miljökonsekvensbeskrivningen (MKB-beskrivning) för Halla-projektet, som ligger i Finlands ekonomiska zon, har färdigställts och överlämnats till myndigheterna. Det är fråga om det första förfarandet för miljökonsekvensbedömnig (MKB) som gjorts i Finland i ett havsbaserat vindkraftsprojekt i den ekonomiska zonen.
OX2:n Halla-hankkeen YVA-selostus valmistui ensimmäisenä talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeista12.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
OX2:n hankekehitys merituulivoimassa etenee haastavasta markkina- ja sääntelytilanteesta huolimatta. Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvan Halla-hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) on valmistunut ja luovutettu yhteysviranomaiselle. Tämä on ensimmäinen YVA-selostus, joka on Suomessa valmistunut talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeessa.
Niinimäen tuulipuiston voimalapystytykset etenevät – ensimmäiset viisi voimalaa täyskorkeudessa3.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Pieksämäelle rakenteilla olevan Niinimäen tuulipuiston voimalapystytykset käynnistyivät syyskuun lopussa. Kaikki voimalat on nyt kasattu esikasauskorkeuteen, ja ensimmäiset viisi voimalaa nousivat täyskorkeuteen marraskuussa. Tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 22 voimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on reilut 145 megawattia.
Huittisten aurinkovoimahanke etenee jatkosuunnitteluun – YVA-selostus valmistui elokuussa28.10.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Huittisten aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) antaa vihreää valoa edetä jatkosuunnitteluun. YVA-selostuksen perustellussa päätelmässä todetaan, että ympäristövaikutusten arviointi on laadullisesti riittävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme