Ilmalämpöpumpun suodattimet on puhdistettava säännöllisesti
”Ilmalämpöpumpun sisäyksikön suodattimet on puhdistettava sitä useammin, mitä enemmän ilmassa on epäpuhtauksia. Jos pumppu on talvikaudella koko ajan käytössä, on imuria hyvä käyttää kahden viikon välein, mutta vähintään kerran kuukaudessa”, lämpöpumppuasiantuntija, Daikinin tuotepäällikkö Jussi Kummu kertoo.
Esimerkiksi Daikin Stylish -ilmalämpöpumpun puhallin kierrättää sisäyksikön läpi yli kuusi kuutiometriä ilmaa joka minuutti pienelläkin nopeudella toimiessaan. Tämä merkitsee sitä, että tavallisen olohuoneen koko ilmamäärä kiertää lämpöpumpun suodatinten läpi vähintään viisi–kuusi kertaa tunnissa.
Säännöllinen puhdistaminen on tärkeää, sillä likaiset suodattimet voivat heikentää lämmitys- ja jäähdytystehoa sekä aiheuttaa sisäilmaan ylimääräisiä hajuja. Luonnollisesti myös suodatinten ilmanpuhdistusteho heikkenee niiden likaantuessa.
”Talvella ulkoilmasta tulee vähemmän epäpuhtauksia sisälle, mutta korona-aikana kotona ollaan enemmän, jolloin huonepölyä ja esimerkiksi vaatteista irtoavia hiukkasia on sisäilmassa enemmän. Suodatinten puhtaudesta on tarpeen huolehtia etenkin kevään siitepölykauden lähestyessä”, Kummu neuvoo.
Näin puhdistat ilmalämpöpumpun suodattimet itse
Tavallisen kuukausittaisen puhdistuksen voi tehdä itse, apuvälineiksi tarvitaan vain imuri ja vettä. Ensin avataan sisäyksikön etupaneeli ja ilmansuodattimet vedetään ulos. Sen jälkeen suodattimet yksinkertaisesti imuroidaan puhtaaksi.
Jos pöly on rasvaista eikä irtoa imurilla, suodattimet voi pestä haaleassa vedessä, jossa on pari tippaa astianpesuainetta tai muuta neutraalia pesuainetta. Suodatinten pitää antaa kuivua kokonaan ennen niiden asentamista takaisin paikoilleen.
Itse puhdistaminen ei ole vaikeaa, mutta yleensä katonrajaan sijoitetun sisäyksikön avaamista varten tarvitaan tukevat tikkaat.
”Nopeasti yleistyvien lattiamallisten ilmalämpöpumppujen puhdistaminen käy paljon nopeammin. Lattiamallinen yksikkö sopii erityisen hyvin mökille, jossa se lämmittää lattiapinnat nopeasti”, Kummu mainitsee.
Laadukkaammissa ilmalämpöpumpuissa on myös erilaisia lisäsuodattimia, jotka puhdistetaan yleensä puolen vuoden välein. Esimerkiksi Daikinin laitteiden hajuja poistava fotokatalyyttinen titaaniapatiittisuodatin ja antibakteerinen hopeapartikkelisuodatin irroitetaan samalla tavalla kuin tavallinen ilmansuodatin. Niistä imuroidaan ensin irtonainen pöly, minkä jälkeen suodattimia liotetaan haaleassa vedessä 10–15 minuuttia ja niiden annetaan kuivua.
Daikinin ilmalämpöpumpuissa käytettävä, sisäilman epäpuhtauksia, bakteereita ja viruksia tuhoava Flash Stremer -yksikkö ei vaadi puhdistusta. Daikinin streamer-teknologiaa käytetään sekä ilmalämpöpumpuissa että erillisissä ilmanpuhdistimissa.
Tarkemmat mallikohtaiset puhdistusohjeet löytyvät laitteen käyttöohjekirjasta.
Huolto ja kennon puhdistus 2–5 vuoden välein
Ajoittain tehtävä perusteellisempi puhdistus on syytä antaa ammattilaisen tehtäväksi. Daikin Finlandin myyntipäällikkö Mika Rajakangas korostaa, että etenkään kennoston herkästi vioittuvia lamelleja ei kannata mennä puhdistamaan itse.
”Asentaja puhdistaa ensin lämmönsiirtokennot imuroimalla. Sen jälkeen niistä poistetaan vaahtopesuaineella ja vesihuuhteluilla suodattimista huolimatta kennostoon päässyt rasva ja hienojakoinen pöly”, Rajakangas kertoo.
Samalla käynnillä asentaja tarkistaa laitteiston kunnon ja kompressorin toiminnan sekä mm. mittaa imu- ja puhalluslämpötilat. Huolto ja kennon puhdistus on tarpeen olosuhteista ja käytöstä riippuen 2–5 vuoden välein.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Kummutuotepäällikkö
Daikin Finland
Mika Rajakangasmyyntipäällikkö
Daikin Finland
Kuvat


Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Daikin Europe N.V. Suomen sivuliike
Daikin on maailman johtava lämpöpumppujen valmistaja ja lämpöpumpputeknologian sekä kylmäaineiden kehittäjä. Daikin tuottaa lämmitys-, jäähdytys- ja ilmanvaihtoratkaisuja sekä kotitalouksille että suurkohteisiin. Daikin on ainoa valmistaja, joka sekä kehittää että valmistaa itse kaikki lämpöpumppujen keskeiset osat: kompressorit, kylmäaineet ja lämmönvaihtimet.
Daikin on perustettu 1924 ja Daikin Europe 1972, Suomessa Daikinin lämpöpumppuja on asennettu vuodesta 1968 lähtien.
Pohjoismaihin on asennettu jo yli 200 000 Daikinin lämpöpumppua. Euroopassa Daikinilla on sekä tuotekehityskeskus että viisi lämpöpumpputeknologiaan keskittynyttä tuotantolaitosta. Komponentteja, kylmäaineita ja valmiita tuotteita valmistetaan kaikkiaan 14 tehtaassa eri puolilla Eurooppaa. Daikinin Pohjoismaiden olosuhteisiin tarkoitetut lämpöpumput kehitetään ja valmistetaan Euroopassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Daikin Finland
MV-Jäähdytyksestä Daikinin lämpöpumppujen uusi huoltokumppani7.1.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Lämpöpumppuvalmistaja Daikin laajentaa huoltoverkostoaan Suomessa merkittävällä yhteistyösopimuksella. Daikinin tuotteiden huolto- ja ylläpitopalveluita tarjoaa vuoden 2025 alusta valtakunnallisesti toimiva MV-Jäähdytys.
Daikin julkistaa tiukkenevat vaatimukset täyttäviä lämpöpumppuja ja investoi tulevaisuuteen28.11.2024 15:08:14 EET | Tiedote
Maailman johtava lämpöpumppuvalmistaja Daikin valmistautuu EU:n F-kaasuasetuksen lähivuosina tiukkeneviin vaatimuksiin tuomalla markkinoille sarjan uusia lämpöpumppuja sekä kotitalouksiin että kaupallisen rakentamisen kohteisiin. Jotta Euroopan markkinoiden tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan Daikin investoi 840 miljoonaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tuotantokapasiteetin lisäämiseen.
Milloin vanha ilmalämpöpumppu on syytä vaihtaa uuteen?24.10.2024 10:37:51 EEST | Tiedote
Kannattaako 15 vuotta vanha ilmalämpöpumppu vaihtaa uuteen, vaikka laite vielä toimisi? Lämpöpumppujen hyötysuhde etenkin kovilla pakkasilla on parantunut viime vuosina merkittävästi, kertoo asiantuntija.
Daikin pidentää ilmalämpöpumppujen takuuajan viiteen vuoteen16.8.2024 10:00:05 EEST | Tiedote
Monista muista valmistajista poiketen Daikin valmistaa lämpöpumput Euroopassa.
Helleaalto ruuhkautti lämpöpumppujen asennuksen28.6.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Toukokuun puolivälin ja kesäkuun helleaallot toivat ilmalämpöpumppujen myyjille ruuhkan, kun ihmiset havahtuivat viilentämisen tarpeeseen. Lämpöpumppujen saatavuus on hyvä, mutta monilla paikkakunnilla asentajat ovat täystyöllistettyjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme