Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Päihdepalveluyksikkö Breikki Helsinki avaa ovensa elokuussa Metsälässä

Jaa
Päihdepalveluyksikkö Breikki Helsinki aloittaa toimintansa elokuussa osoitteessa Asesepänkuja 2, 00620 Helsinki. Breikki tuottaa opioidikorvaushoidon palvelua pääkaupunkiseudun kuntien ohjaamille opioidiriippuvaisille. Diakonissalaitoksen Hoivalla on 20 vuoden kokemus opioidikorvaushoidon toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla.

Hoivan kaksi päihdepalveluyksikköä, Breikki Hia ja Breikki Alppikatu, toimivat aikaisemmin Alppikadun korttelissa kahdessa eri rakennuksessa. Nyt nämä yksiköt muuttava saman katon alle. Asesepänkadulla asiakkaille on kolmet erilliset tilat omine sisäänkäynteineen. Uudet tilat palvelevat asiakkaita entistä paremmin.

”On hienoa, että pääsemme elokuussa muuttamaan huomattavasti isompiin ja uusiin tiloihin.  Näissä tiloissa pystymme huomioimaan aiempaa paremmin asiakkaiden hoidon yksilöllisyyden, henkilöstön työhyvinvoinnin ja nykyiset palvelukuvaukset. Toimipisteessä huoneneliöitä on tuplaten nykyiseen eli jokaiselle on riittävästi tilaa yksilötyöskentelyyn sekä ryhmä- ja yhteisötyöskentelyyn, uusien lääkehoitotilojen laajuuden etuja unohtamatta”, kertoo Diakonissalaitoksen Hoivan päihdepalveluiden palvelualuejohtaja Pirjetta Salomäki.

Breikki Helsinki tarjoaa opioidikorvaushoitoa kuntouttavin ja haittoja vähentävin tavoittein. Breikki on auki arkisin virastoaikaan sekä viikonloppuisin/pyhinä päivällä muutaman tunnin rajoitetuin palveluin. Hoitosuhteessa olevien asiakkaiden määrä on 200, kolmessa eri yksikössä. Asiakkaiden päivittäinen määrä sekä heidän käyntipäivänsä ja aikansa vaihtelevat.

Palvelun toteuttaa sosiaali- ja terveydenalan moniammatillinen tiimi, joka koostuu yksikönjohtajasta, sairaanhoitajista, sosionomeista, lähihoitajista ja lääkäristä. Asiakasedustajat ovat tiiviisti mukana arjen toiminnassa ja kehittämisessä ammattilaisten kanssa. Tärkeässä roolissa on naapurustotyö, jonka avulla rakennetaan ja ylläpidetään hyviä naapurustosuhteita sekä lisätään vuoropuhelua.

”Naapurustotyö on yhteistyötä. Sen avulla haluamme lisätä tietoa toiminnastamme yksikön lähistöllä ja naapurustossa, ennaltaehkäistä ongelmatilanteiden syntymistä ja puuttua välittömästi mahdollisiin häiriöihin”, sanoo naapurustotyöstä vastaava Kimmo Hannus.

Huomioiden epidemiatilanne tulemme olemaan yhteydessä alueen toimijoihin ja asukkaisiin sekä järjestämme infotilaisuuksia.

Tietoa korvaushoidosta

- Opioidiriippuvuus on krooninen aivosairaus, jossa keskushermosto on sopeutunut opioidien jatkuvaan runsaaseen vaikutukseen, eikä elimistö enää toimi normaalisiti niitä ilman. Säännöllinen korvaushoitolääkitys estää vieroitusoireiden syntymisen sekä ylläpitää henkilön toimintakykyä ilman huumaavaa vaikutusta.

- Korvaushoito on terveydenhuollon luvanvaraista toimintaa. Perustehtävä on tarjota hoitosuositusten mukainen hoito asiakkaille. Asiakkaalle tehdään aina palveluntarpeen arviointi ja korvaushoidolle on lääketieteelliset perusteet. Toipumispolut ovat yksilöllisiä. Hoitoa toteutetaan yksilöllisesti haittoja vähentävillä tai kuntouttavilla tavoitteilla.

- Opioidikorvaushoitoon sisältyvät lääkehoito, psykososiaalinen hoito, vertaistuki sekä palveluohjaus. Tavoitteena on sellaisen hoidon ja elämäntavan löytyminen, jossa ihminen pystyy mahdollisimman normaaliin elämään sairauden kanssa. Breikissä toimii myös asiakasedustaja- ja naapurustotyön toiminta, joka omalta osaltaan lisää asiakkaiden osallisuutta ja kuntoutumista.

- Korvaushoito on ainoa tutkittu opioidiriippuvuuden hoitomuoto, joka lisää hoidossa pysymistä, mikä mahdollistaa kuntoutumisen sekä vähentää laittomien opioidien käyttöä, rikollisuutta, kuolleisuutta ja HIV-riskikäyttäytymistä.

Linkkejä aiheeseen liittyviin artikkeleihin

https://www.hoiva.fi/blog/paihdehoitoon-resursseja-ja-palveluiden-monipuolisuutta/

https://www.hoiva.fi/korvaushoitoa-opioidiriippuvaisille/

https://www.hoiva.fi/korvaushoito-katkaisi-kymmenen-vuoden-huumeriippuvuuden/

https://www.hoiva.fi/palveluilla-saadaan-aikaan-etenemista-haastavissakin-tilanteissa/

https://www.hoiva.fi/poikani-sai-toisen-mahdollisuuden/

Yhteyshenkilöt

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Kimmo Hannus
050 395 5600
kimmo.hannus@hoiva.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Alppikatu 2
00530 Helsinki

09 77501https://www.hoiva.fi

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on ikääntyneiden ja erityisryhmien asiantuntija. Olemme Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka kehittää toimintaansa yhdessä asiakkaiden kanssa. Diakonissalaitoksen pitkä, yli 150-vuotinen historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnallemme asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Tavoitteemme on luoda jokaiselle ihmisarvoinen elämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye