Korona koetteli kirjastoja yllättävän vähän

Kirjastot selvisivät ensimmäisestä koronavuodesta odotettua paremmin. Kirjojen lainaus väheni koko maassa, sillä kirjastot olivat vuoden 2020 kevään aikana yli kaksi kuukautta suljettuina. Loppuvuodesta kirjastot palvelivat asiakkaita rajoitetusti.
Lainaaminen väheni edellisestä vuodesta noin viidenneksen. Vuonna 2019 kirjastoissa tehtiin yli 90 miljoonaa lainaa. Vuonna 2020 lainoja oli noin 77 miljoonaa.
”Lainaaminen ei koronan takia romahtanut, mikä kertoo siitä, että kirjastot ovat olleet ihmisille tärkeä palvelu kriisin aikana”, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.
”Viranomaiset ja päättäjät toimivat oikein, kun he ymmärsivät kirjastojen merkityksen ja päättivät avata kirjastot uudelleen.”
Maarnon mukaan kirjastojen henkilökunta on pannut merkille, että kirjastojen asiakkaat ovat noudattaneet turvallisuusmääräyksiä hyvin. Asiakkaat käyttävät maskeja ja hakevat varaamansa aineiston joutuisasti. Lisäksi välttämättömiä asioita hoidetaan kirjaston tietokoneilla rajatulla aikataululla. Turvallisuusohjeiden rikkomuksia on tullut Kirjastoseuran tietoon hyvin vähän.
Digilainoissa paljon kasvua
E-kirjojen lainaus kasvoi koronavuonna lähes 40 prosenttia. Iso nousu nähtiin myös digitaalisten lehtien lainoissa. E-lehtien lukeminen kasvoi vuoden aikana yli 50 prosenttia. Kirjastot siirsivät monia palveluitaan, kuten esimerkiksi satutunteja ja kirjavinkkauksia, verkkoon.
”Digitaalisen aineiston lainaus kasvaa myös sen jälkeen, kun koronakriisi on päättynyt. Kirjastot tarvitsevat uusia keinoja palvella asiakkaitaan verkossa. Siksi on tärkeää, että kuntien yhteinen e-kirjasto saadaan pian käyttöön”, Rauha Maarno sanoo.
Kirjastojen lainaustilastot kerätään kaikista kunnista ja ne tiedotetaan keväisin aluehallintoviraston toimesta. Tilastot löytyvät osoitteesta www.tilastot.kirjastot.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rauha MaarnoToiminnanjohtaja
Puh:044 748 1801rauha.maarno@fla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura
Peräti 117 kirjastoa järjestää 19.3. tapahtuman samaan aikaan – ”Kertoo joukkovoimasta”11.3.2025 13:06:14 EET | Tiedote
Turussa järjestetään keskiviikkona 19.3. Suuri kirjastokeskustelu, johon osallistuvat kokoomuksen tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja Sdp:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
Kymmenissä kirjastoissa puhutaan 19.3. kirjastojen tulevaisuudesta11.2.2025 13:07:07 EET | Tiedote
Kirjaston päivänä 19. maaliskuuta yli 90 kirjastoa ympäri Suomea järjestää yhtä aikaa tapahtuman. Valtakunnallisen tapahtuman vieraiksi Turun pääkirjastoon tulevat tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.), puheenjohtaja Sofia Virta (vihr.) ja varapuheenjohtaja Nasima Razmyar (sdp).
Vuoden kirjasto -kisan voittaja on Keravan kaupunginkirjasto5.6.2024 19:27:43 EEST | Tiedote
Voittaja julkistettiin Kuopiossa Kirjastopäivillä, jossa kokoontuu satoja kirjastoammattilaisia.
Tutkimus: Kirjastojen työntekijät viihtyvät työssään poikkeuksellisen hyvin4.6.2024 12:57:28 EEST | Tiedote
Lähes yhdeksän kymmenestä kirjastoalan ammattilaisesta tuntee usein innostusta työstään. Korkeaa työhyvinvointia selittää asiakkailta saatu arvostus.
Kirjastoissa on tapahtumassa isoja muutoksia – sadat kirjastoammattilaiset tapaavat toisensa Kirjastopäivillä Kuopiossa28.5.2024 13:05:42 EEST | Tiedote
Kirjastopäivät kokoavat yhteen 500 kirjastoalan ammattilaista 4.–6. kesäkuuta Kuopion Musiikkikeskukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme