Pirkanmaan Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2021 julkaistu

Suunnitelmassa on esitetty tienpidon rahoituksen kohdentaminen Pirkanmaalla, ELY-keskuksen vastuulla olevan joukkoliikenteen palvelutaso sekä katsaus poikkeukselliseen liikenne- ja liikenneturvallisuustilanteeseen. Lisäksi suunnitelmassa on esitetty alueen merkittävimpiä suunnitteluhankkeita.
Tarinakartta maanteiden toimenpiteistä vuonna 2021
Tienpitoon on tänä vuonna käytettävissä rahoitusta 49,622 miljoonaa euroa, kun sitä viime vuonna oli 55,584 miljoonaa euroa.
Suunnitelmamme on julkaistu tarinakarttana, jossa toimenpiteiden karttoja voi zoomata, ja johon on linkitetty myös muita hyödyllisiä tietolähteitä.
Vuoden 2021 merkittävimpiä palvelutason parantamisinvestointeja ovat:
- Valtatie 9 Riista-aidat välillä Urjala–Lellantie (jatkuu edellisiltä vuosilta)
- Valtatie 9 Yliskylä-Oritupa ohituskaistat (jatkuu viime vuodesta)
- Maantie 259 Laviantie, jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen välillä Uotsola–lukio (yhteishanke kaupungin kanssa)
- Valtatie 12 Laukulan liittymän parantaminen, Sastamala
- Valtatie 12 valaistuksen jatko välillä Nokia–Sastamala (mahdollinen yhteishanke Sastamalan kaupungin kanssa)
- Maantie 14290 Koskitie, jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen välillä Romula–liikenneasema (yhteishanke kunnan kanssa, eduskunnan myöntämä jakovararahoitus)
- Maantie 2595 Ikaalisten keskustien kiertoliittymä
- Valtatie 12 Teiskontien jalankulku- ja pyöräilyväylän parantaminen (yhteishanke kaupungin kanssa)
- Maantie 23528 eli Matkatien rampin pysäkkijärjestelyt, Ylöjärvi (yhteishanke kaupungin kanssa)
- Valtatie 3 Hämeenkyrönväylä (Väyläviraston vetämä kehittämishanke)
Pirkanmaalla korjataan tänä vuonna perusteellisemmin neljä kappaletta siltoja. Niiden lisäksi tehdään pienempiä siltojen ylläpitotöitä. Neljä peruskorjattavaa siltaa ovat:
- Käenkosken silta, Parkano
- Kolhon ylikulkusilta, Mänttä-Vilppula
- Kolhonsalmen silta, Mänttä-Vilppula
- Haukankosken silta, Punkalaidun
Eduskunnan myöntämällä jakovararahoituksella korjataan kolme vähäliikenteistä tieosuutta: Maantie 14371 Äijännevantie, Maantie 13087 Vesajärventien päällyste ja Maantie 14353 Uittosalmentie. Lisäksi Parkanon Karviantiellä (Maantie 275) parannetaan rakennetta päällystysurakassa.
Tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta löytyvät lisäksi myös viime viikolla julkaistussa, päällystystöiden alkamisesta kertovassa tiedotteessamme mainitut päällystyskohteet.
Kolmannes vuosibudjetista hoitoon ja tielaitteisiin
Teiden hoito vie myös ison osan ELY-keskuksen tienpitorahoituksesta, yhteensä 15,5 miljoonaa euroa. Energiakuluihin on varattu 1,8 miljoonaa euroa.
Lisäksi korjaamme teiden valaistusta, rumpuja, kuivatusta ja kaiteita. Joukkoliikennepysäkkien parantamiseen on varattu 100 000 euroa, ja pieniin liikenneturvallisuusinvestointeihin, muun muassa suojatiejärjestelyihin 250 000 euroa.
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja
Juha Sammallahti
Puhelin
040 580 0717
juha.sammallahti@ely-keskus.fi
Toiminnanohjauspäällikkö
Janne Lintilä
Puhelin
040 705 9780
janne.lintila@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Suunnitteilla ympäristö- tai ilmastoinvestointi? Pirkanmaan maaseutualueille 800 000 euroa rahoitusta10.4.2025 15:23:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksella on jaettavissa lähes 800 000 euroa maaseudun yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin vuonna 2025. Tukea kohdennetaan erityisesti luonnonvarojen kestävään hoitoon ja vesien suojeluun sekä luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Yli 10 miljoonan jättisumma maaseudun kehittämiseen Pirkanmaalla7.4.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Yrityksille ja kehittämishankkeille on Pirkanmaalla tänä vuonna tarjolla yli 10 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Pirkanmaan ELY-keskuksen osuus potista on ennätyksellinen 8 miljoonaa euroa ja paikallisten Leader-ryhmien yhteensä 2,2 miljoonaa euroa.
Katso Pirkanmaan kesän 2025 tietyöt Tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta2.4.2025 08:37:13 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on julkaissut Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelman vuodelle 2025. Suunnitelmassa esitetään vuoden 2025 tienpitotoimenpiteet. Lisäksi suunnitelmassa kerrotaan toiminnan taustoista, rahoituksesta ja siihen on kerätty linkkejä tarkempiin tietoihin ja tausta-aineistoihin.
Pirkanmaalla siirrytään kesänopeuksiin 2.4.202531.3.2025 13:14:15 EEST | Tiedote
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä keskiviikosta 2.4. alkaen. Muutokset astuvat voimaan heti nopeusrajoitusmerkkien vaihdon myötä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.
Metsätaloudelle herkät vesistöt -aineisto auttaa metsätaloustoimien suunnittelussa27.3.2025 10:42:08 EET | Tiedote
Valtakunnallinen aineisto metsätalouden vaikutuksille herkistä vesistöistä on valmistunut. ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) yhteistyönä laatiman aineiston tarkoituksena on auttaa huomioimaan metsätaloudelle herkät vesistöt jo siinä vaiheessa, kun metsänhoidon toimenpiteitä ryhdytään suunnittelemaan. Aineiston avulla pyritään helpottamaan suunnittelutyötä, jotta vesistöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia voidaan ehkäistä ja vähentää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme