Sähköauton latauspisteen voi tehdä usein ilman rakennusvalvonnan lupaa

Latauspisteen rakentamisesta ja siihen liittyvistä vastuista tulee sopia taloyhtiön tai tontin haltijan kanssa.
Luvattomille autopaikoille latauspisteitä ei saa asentaa. Jos yhtiö haluaa latauspisteillä varustettuja uusia autopaikkoja tontilla olevien luvallisten autopaikkojen lisäksi, pitää rakennusvalvonnalta hakea niille toimenpidelupa.
Ennen uusia autopaikkoja koskevan luvan hakemista kannattaa tehdä asiasta neuvontapyyntö Lupapiste.fi-palvelun kautta. Myös toimenpidelupa haetaan Lupapiste.fi-palvelussa.
Sähköautojen latauspiste katsotaan aina autopaikaksi. Jos tontin asemakaava kieltää autopaikkojen sijoittamisen pihamaalle, pihalle ei voi sijoittaa myöskään sähköautojen latauspisteitä. Voimassa olevat asemakaavat löytyvät kartta.hel.fi-palvelusta (asemakaavahakemisto ja ajantasa-asemakaava).
Rakennusvalvonta ja arkiston palvelupiste kesällä kiinni kolme viikkoa
Helsingin rakennusvalvonta on pääosin suljettu 12.7.–1.8.2021. Tuolloin lupien käsittelyssä on tauko, ja vain välttämättömät aloituskokoukset ja katselmukset pidetään. Myös rakennusvalvonnan arkiston asiakaspalvelu on tuolloin kiinni.
Arkiston aineistoja voi tilata verkosta Lupapiste Kaupan kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia-Liisa Orrenmaa
maisema-arkkitehti
p. 09 310 26419, pia-liisa.orrenmaa@hel.fi
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö/ rakennusvalvonta
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 10.4.202510.4.2025 18:42:19 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 10.4.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 24.4.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 8.4.20258.4.2025 17:30:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 8.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt stadion planeras till Åggelby7.4.2025 11:56:15 EEST | Pressmeddelande
Man planerar att bygga ett nytt stadion vid idrottsparken i Åggelby. Samtidigt ska övriga förhållanden för motion och idrott förbättras. Man ska även utreda möjligheterna att bygga bostäder i området.
Oulunkylään suunnitellaan uutta stadionia7.4.2025 11:56:15 EEST | Tiedote
Oulunkylän liikuntapuistoon suunnitellaan uuden stadionin rakentamista. Samalla kehitetään alueen muita liikunta- ja urheiluolosuhteita. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia rakentaa alueelle asuntoja.
Vuorantaan suunnitellaan asuntoja ja virkistysalueita – tontin omistussuhteet tarkistettu4.4.2025 10:15:21 EEST | Tiedote
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Vuosaaressa sijaitsevan Vuorannan alueen kaavamuutosta kokouksessaan 8. huhtikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme