Pallas Air Oyj

Maskikilpailu oli jättimenetys – 8000 lasta ja nuorta suunnitteli oman maskin

Jaa
Lifa Air järjesti maalis-huhtikuussa lapsille ja nuorille sekä lapsenmielisille leikkimielisen piirustuskilpailun, jossa kisattiin, kuka keksii hauskimman maskikuvion. Maskeilu 2021 -kilpailu saavutti jättimenestyksen ja yhteensä kisaan toimitettiin noin 8000 piirustusta ympäri Suomen!

Korona-pandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin ja muuttanut monen lapsen ja nuoren arkea. Idea kisaan sai alkunsa, kun tieto koronan vaikutuksista varsinkin lapsiin ja nuoriin sai mediassa palstatilaa. Yrityksessä alettiin pohtia, voisiko lapsia ja nuoria jotenkin osallistaa ja samalla piristää suomalaisten korona-arkea.

Ajankuvaa korona-ajasta lasten näkökulmasta

Kilpailun piirustukset ovat mitä mainion kooste tästä poikkeuksellisesta ajanjaksosta ja siitä, miten lapset ovat kokeneet maskien käytön ja korona-ajan. ”Meillä oli ennestään valikoimassa muutamia kuvioituja maskeja eli kirurgisia suu-nenäsuojuksia. Maskithan ovat perinteisesti olleet yksivärisiä, mutta miksi emme tekisi täysin uniikkeja kuoseja, kun meillä on kotimaisena toimijana tähän mahdollisuus”, taustoittaa myyntijohtaja Juha Tamminen.

”Olimme ajatelleet, että kilpailusta tulee suosittu, mutta kukaan ei uskonut, että meille tulee näin iso määrä ehdotuksia. Raatimme työ ei totisesti ollut helppo. Joukossa oli erittäin korkeatasoisia töitä ja koskettavia tarinoita. Värien käyttö oli kerrassaan hienoa ja teemoina toistuivat mm. luonto, harrastukset ja tietysti korona. Onneksi saimme korkeatasoista apua töiden arviointiin taiteen parissa monipuolisesti työskenneeltä Irmeli Merimaalta. Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita oppilaita ja opettajia, jotka todella tekivät suuren työn opastaen piirtäjiä ja koostaen materiaalia meille”, jatkaa Tamminen.

Miljoonilla maskeilla hyväntekeväisyyttä

Kilpailuryhmiä oli yhteensä viisi ja jokaisesta ryhmästä valittiin voittaja, joka palkitaan rahapalkinnolla ja lisäksi oppilaitos saa rahapalkinnon sekä 4000 kpl:ta maskeja. Taiteellisen toteutuksen lisäksi kilpailutöiden arvioinnissa painotettiin sitä, että piirustuksen elementit ovat riittävän yksinkertaiset, jotta ne on mahdollista painaa maskikankaalle. Kaikista voittajapiirustuksista valmistetaan syksyllä myyntiin maskeja noin miljoona kappaletta. ”Palkinnoilla haluamme kannustaa lapsia ja nuoria taiteen pariin. Jokaisessa meissä on lahjakkuutta, ja on mahtava juttu, että saimme lukuisan määrän osallistujia mukaan. Meillä on toive, että saamme näillä erikoismaskeilla tehtyä myös hyväntekeväisyyttä, mutta tästä kerromme lisää myöhemmin”, päättää Tamminen.

Kilpailuryhmät ja voittajat:

  • Päiväkodit ja eskarit: Viljami (eskari), Kiilan päiväkoti (Karjaa) – Teos: Iloinen ihminen
  • Ala-asteen koulut: Emma (6. luokka), Suomalais-venäläinen koulu (Helsinki) – Teos: Avaruus
  • Yläasteen koulut: Anni (9. luokka), Sydän-Laukaan koulu (Laukaa) – Teos: Ilves
  • Toisen asteen oppilaitokset: Mai (1. vuosikurssi), Vaasan lyseon lukio (Vaasa) – Teos: Blob.
  • Avoin ryhmä: Mikael (Kuopio) – Teos: Juicy

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Juha Uppa
Markkinointijohtaja, Lifa Air
045 118 9585 / juha.uppa@lifa.net

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pallas Air Oyj
Pallas Air Oyj
Rajamaankuja 6
02970 ESPOO

https://pallasair.com

Lifa Air
Lifa Air Oy on suomalainen teknologiayhtiö ja johtava puhtaan ilman asiantuntija. Asemamme perustuu yli 30 vuoden kokemukseemme ilmanpuhdistuksesta. Tuotteidemme laatu on kansainvälisestikin tarkasteltuna huippuluokkaa; tuotteemme ovat aina vaatimusten mukaisia, niiden sertifioinnit ovat ajan tasalla ja jäljitettävyys kunnossa. Tuotekehityksemme työskentelee jatkuvasti uusien tuote- ja materiaali-innovaatioiden parissa, jotta asiakkaamme saavat meiltä jatkossakin ominaisuuksiltaan huippulaatuisia ilmanpuhdistusratkaisuja. Tuotevalikoimamme kattaa laajasti ilmanpuhdistukseen liittyvät tuotteet ja palvelemme asiakkaita kansainvälisesti. Valmistamme Suomessa kirurgisia suu-nenäsuojuksia ja hengityksensuojaimia, joiden avulla turvataan kotimaista huoltovarmuutta. www.lifamasks.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pallas Air Oyj

Merkittävä tutkimustulos: Ilmanpuhdistimet vähensivät sairastavuutta jopa viidenneksen10.9.2024 15:45:00 EEST | Tiedote

Pallas Airin ja sen tytäryhtiö Lifa Airin ilmanpuhdistimet ovat olleet mukana kolmen vuoden ajan merkittävässä monitieteisessä E3-tutkimushankkeessa, jonka tavoite on ollut tutkia virusten ja taudinaiheuttajien leviämisreittien ehkäisyä puhtaamman sisäilman avulla. Tänään julkaistut tutkimustulokset osoittavat, että sisäilman puhdistamisella on tutkitusti merkittävä rooli virusten ja bakteerien leviämisen ehkäisyssä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye