Vaasan kaupunki - Vasa stad

Tekninen toimi on nyt kaupunkiympäristön toimiala – uusi nimi astui voimaan elokuun alussa

Jaa
Vaasan kaupungin tekninen toimi vaihtoi nimeä elokuun alussa. Jatkossa elinympäristöstäsi, kaupungin teknisestä infrastruktuurista ja palveluista vastaa kaupunkiympäristön toimiala. Samalla teknisen lautakunnan nimi muuttui kaupunkiympäristölautakunnaksi.

Muutoksen yhteydessä suunnittelujaosto lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin pääosin kaupunkiympäristölautakunnalle. Jatkossa kaavoituksen, kuntatekniikan ja kiinteistötoimen asioita käsitellään siis yhdessä yhteisessä lautakunnassa.

– Vastaava päätöksentekorakenne on jo käytössä lähes kaikissa Suomen suurimmista kaupungeista. Tavoitteena parantaa vuorovaikutusta, vähentää päällekkäistä tekemistä ja tehostaa päätöksentekoa. Uusi nimi kuvaa myös paremmin toimintaamme sen kaikessa laajuudessaan, toimialajohtaja Markku Järvelä toteaa.

Kaupunkiympäristön toimialalla on lisäksi rakennus- ja ympäristölautakunta, teknisten liikelaitosten johtokunta sekä ylikunnallisena toimielimenä Vaasan seudun jätelautakunta, jossa Vaasan kaupunki toimii isäntäkuntana.

Kaupunkiympäristölautakunnan vastuualue laajenee

Uudistunut kaupunkiympäristölautakunta vastaa kaupunkiympäristön kehittämisestä, huolehtii kaupungin maaomaisuudesta, asuntotoimen tehtävistä, paikkatietopalveluista, kiinteistönmuodostuksesta, pysäköinninvalvonnan järjestämisestä sekä kunnallisteknisistä palveluista, kuten katu- ja liikennesuunnittelusta.

Lautakunta päättää lisäksi yleis- ja asemakaavojen ja niihin liittyvien yleissuunnitelmien laatimisesta sekä julkisesti nähtäville asettamisesta. Lautakunta toimii myös lainsäädännön mukaisena viranomaisena edellä mainituissa asioissa, sekä joukkoliikenneviranomaisena.

Muutos liittyy koko kaupunkiorganisaation uudelleenorganisointiin. Sen taustalla on sote-uudistus, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siirtyvät Vaasan kaupungilta Pohjanmaan Hyvinvointialueen kuntayhtymän järjestettäväksi.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.vaasa.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Inbjudan och meddelande: Ulrika Ferm är den gemensamma nämnaren för de två nya utställningarna - Presstillfället fre 25.4.2025 kl. 10 i Kuntsi museum för modern konst14.4.2025 15:49:39 EEST | Tiedote

INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen till presstillfället om utställningarna Ulrika Ferm – Weather[ing] och Interferences fredag 25.4.2025 kl. 10 i Kuntsi museum för modern konst, adress Inre hamnen, 65100 Vasa. Vid presstillfället närvarar konstnären Ulrika Ferm, konstnärerna Jenni Eskola, Shoji Kato, Johanna Ketola, Astri Laitinen, Helena Pulkkinen, Kati Roover, Ida Tomminen och Sofia Vuorenmaa, vilka har anknytning till Konstuniversitetets Bildkonstakademi, professorn i konsthistoria och -teori Riikka Stewen från Konstuniversitetets Bildkonstakademi samt utställningschefen Maaria Salo och amanuens Janna Sirén från Vasas museer. Förfrågningar om intervjuer och ytterligare information: Utställningschef Maaria Salo, Vasas museer, tfn +358403537377, maaria.salo@vasa.fi Efter presskonferensen kan man komma överens om intervjuer. Representanter för medierna kan om de så önskar boka en separat tid för att bekanta sig med utställningen. Informationsbilder: Ulrika Ferm – Weather[ing]: https://ku

Mediakutsu ja tiedote: Kahden avautuvan nykytaiteen näyttelyn yhteinen nimittäjä on Ulrika Ferm - Tiedotustilaisuus pe 25.4.2025 klo 10 Kuntsin modernin taiteen museossa14.4.2025 15:49:35 EEST | Tiedote

MEDIAKUTSU Tervetuloa näyttelyiden Ulrika Ferm – Weather[ing] ja Interferences tiedotustilaisuuteen perjantaina 25.4.2025 klo 10 Kuntsin modernin taiteen museossa, os. Sisäsatama, 65100 Vaasa. Tilaisuudessa ovat paikalla kuvataiteilija Ulrika Ferm, Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan linkittyvät nykytaiteilijat Jenni Eskola, Shoji Kato, Johanna Ketola, Astri Laitinen, Helena Pulkkinen, Kati Roover, Ida Tomminen ja Sofia Vuorenmaa, taidehistorian ja -teorian professori Riikka Stewen Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta sekä näyttelypäällikkö Maaria Salo ja amanuenssi Janna Sirén Vaasan museoista. Haastattelumahdollisuudet ja lisätietoa: Näyttelypäällikkö Maaria Salo, Vaasan museot, p. +358403537377, maaria.salo@vaasa.fi Haastatteluita voi sopia tiedotustilaisuuden jälkeen. Median edustajat voivat halutessaan varata erillisen ajan näyttelyyn tutustumista varten. Tiedotuskuvat: Ulrika Ferm – Weather[ing]: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/CAx6TJuiM63jdL2k Interferences: https://kuvapankki.v

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye