Käpy Lapsikuolemaperheet ry

Kuolleiden lasten muistopäivä on 23.9.

Jaa
Torstaina 23.9. on kuolleiden lasten muistopäivä. Silloin muistellaan kuolleita lapsia ja annetaan ääni heidän perheilleen. Monilla paikkakunnilla seurakunnat tai muut tahot järjestävät tapahtumia, joissa voi hiljentyä muistojen ääreen. Kuolleiden lasten muistopäivä on alkanut lapsensa menettäneiden vanhempien aloitteesta vuonna 2010.
Kuvituskuva: Tina Witherspoon, Unsplash
Kuvituskuva: Tina Witherspoon, Unsplash

Kuolleiden lasten muistopäivä on tarkoitettu lapsensa menettäneille vanhemmille, mutta myös veljille ja siskoille, jotka surevat sisarustaan. Päivä on myös isovanhemmille, kummilapsen menettäneille, tarha- tai koulukaveria ikävöimään jääneille ja muille tuttaville. Päivä on myös heille, jotka tuntevat surua tragedioiden uhreista Suomessa ja maailmalla. 

Kuolleiden lasten muistopäivä on päivä, jolloin voi tukeutua toisiin, muistella ja sytyttää kynttilän tuomaan lohdutusta ja valoa tulevaan. Tänä vuonna muistopäivän tapahtumia järjestetään ainakin 14 paikkakunnalla. Katso lista tiedossa olevista tapahtumista täällä: kapy.fi/muiden-tahojen-ajankohtaisia-tapahtumia/ 

Käpy Lapsikuolemaperheet ry välittää haastateltavien yhteystietoja ja antaa haastatteluja kuolleiden lasten muistopäivän tiimoilta. Yhdistyksen jäsenperheitä on kautta Suomen, myös vertaistukiryhmiä kokoontuu eri puolilla maata. Ota yhteyttä sanna.salmela@kapy.fi, mikäli tahdot haastatella paikallista perhettä lehtijuttua varten. 

Kuolleiden lasten muistopäivänä Käpy ry tahtoo myös tuoda esille lapsensa menettäneiden vanhempien tilannetta yhteiskunnassa. Tällä hetkellä vanhemmat eivät ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaisi töistä poissaolon. Tanskassa on otettu käyttöön suruvapaa alle 18-vuotiaan lapsen menettäneille vanhemmille, mikä mahdollistaa enimmillään 26 viikon mittaisen töistä poissaolon lapsen kuoltua. Suomessa tulisi ottaa tästä mallia.  

Ota yhteyttä 
ella.keski-panula@kapy.fi, mikäli tahdot kysyä tarkempia tietoja suruvapaaseen liittyen.  

 

Taustatietoja: 

Käpy Lapsikuolemaperheet ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, joka tarjoaa tukea ensisijaisesti vanhemmille ja perheille, joiden lapsi on kuollut raskauden myöhäisessä vaiheessa, vauvana, lapsuudessa tai nuorena aikuisena. Tänä vuonna Käpy juhlii 30. toimintavuottaan. 

Yhdistyksen avoimet vertaistukiryhmät kokoontuvat eri puolilla Suomea. Yhdistys välittää tukihenkilöitä ja  järjestää tapaamisia sekä paikallisesti että verkossa lapsensa menettäneille vanhemmille, isovanhemmille ja sisaruksille. 

Tietoa niin sureville kuin ammattilaisille löytyy Käpy ry:n kotisivuilta www.kapy.fi 

Suomessa kuolee n. 500 alaikäistä lasta vuosittain. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva: Tina Witherspoon, Unsplash
Kuvituskuva: Tina Witherspoon, Unsplash
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Åkerlundinkatu 3B, 4. krs.
33100 TAMPERE

http://www.kapy.fi

Vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille kuolleen lapsen iästä ja kuolinsyystä riippumatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Käpy Lapsikuolemaperheet ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye