
Take Two Studios yhdistää kokeneet tuottajat ja laatudraaman

Kolme tv- ja elokuva-alan konkaria ovat perustaneet Take Two Studios -tuotantoyhtiön, jonka tähtäin on kansainvälisillä markkinoilla. Eero Hietalan, Ilkka Hynnisen ja Lasse Koskisen luotsaama yhtiö kehittää parhaillaan useita kansainvälisille markkinoille tähtääviä hankkeita, joita tullaan julkistamaan lähikuukausina. Take Two Studios keskittyy korkealuokkaisiin draama- ja dokumenttisarjoihin sekä podcasteihin.
Perustajat tuovat uuteen yhtiöön poikkeuksellisen laajan ja pitkän kokemuksen kotimaisesta mediatuotannosta ja kansainvälisestä sisältöliiketoiminnasta. Hallituksen puheenjohtajuuden jakavat Hietala ja Hynninen perustivat aiemman yrityksensä Aito Median vuonna 2003 ja johtivat sen yhdeksi Suomen merkittävimmistä tuotantoyhtiöistä. Koskisella on viidentoista vuoden kokemus elokuva-alalla, joista kahdeksan FS Filmin toimitusjohtajana, minkä jälkeen hän on johtanut useita media-alan yhtiöitä.
Eero Hietala ja Ilkka Hynninen ovat tuottaneet lähes kaikkia mahdollisia tv-tuotannon genrejä. Heidän viimeisimpiin fiktiosarjoihinsa kuuluvat Rockies-nimetyt sarjat Melkein totta ja Pirjo, sitcom Ei Haukku haavaa tee ja rikossarja Koskinen. He ovat luoneet lukuisia dokumentti-, reality- ja viihdeohjelmia sekä adaptoineet useita kansainvälisiä formaatteja Suomen televisioon.
Hietalan ja Hynnisen kehittämiin ja tuottamiin sarjoihin kuuluvat muun muassa Ville Haapasalon matkailuohjelmat, Suomen Huutokauppakeisari ja Au Pairit. Aito Median toimitusjohtajina he tuottivat yli 1 700 tuntia ohjelmaa, loivat useita pitkäaikaisia sarjoja ja johtivat luovia tiimejä sekä projekteja ympäri maailmaa Venäjältä Australiaan ja Kanadasta Ranskaan.
Take Two Studiosin toimitusjohtajana toimivalla Lasse Koskisella on kahdenkymmenenyhden vuoden kokemus toimitusjohtajuudesta elokuva-, peli-, media- ja yksityisen terveydenhuollon toimialoilta. Hän aloitti uransa Finnkinon talousosastolta heti valmistuttuaan rahoituksen opinnoistaan Yhdysvalloista, ja perusti Bonnierille FS Film Oy:n, joka nousi nopeasti Suomen suurimmaksi teatteri- ja videolevittäjäksi Hollywood-hiteillään, kuten Taru sormusten herrasta -trilogia, 007 - Kuolema saa odottaa, Star Wars ja useilla kotimaisilla elokuvilla. Koskisen aikana FS Film ja sen tytäryhtiö Juonifilmi tuottivat viisi kotimaista elokuvaa.
Vuonna 2008 Koskinen jätti elokuva-alan ja siirtyi johtamaan osa-omistamaansa peliyhtiötä Chat Republic Gamesia, joka lanseerasi Formula 1 maailmaan sijoittuneen MMO-pelin Superstar Racingin. Viimeiset yksitoista vuotta Koskinen on johtanut useaa Cor Groupiin kuuluvaa yhtiötä kuten Terve Mediaa ja Medilaseria.
Take Two Studios on solminut Aito Median kanssa yhteistuotantosopimuksen kymmenestä Aito Medialla esituotannossa olevasta hankkeesta, joiden käynnistämisessä ja johtamisessa Hietalalla ja Hynnisellä on ollut merkittävä rooli. Sopimuksen piirissä ovat esimerkiksi kansainvälinen draamasarja 506 grammaa Uralin lunta ja draamasarja Tamminiemen pesänjakajat.
506 grammaa Uralin lunta (tuottajat Hietala, Hynninen, Aito Median Ella Piesala sekä Aito & Haapasalo Entertainmentin Ville Haapasalo) saa alkunsa nuoren miehen katoamisesta Venäjällä. Hänen isänsä, suomalainen rikostutkija pidättää venäläisen rikollisen (Haapasalo) Helsingissä. Kohtaaminen käynnistää värikkään matkan, joka kulkee läpi venäläisten rikollisverkostojen jonka päätepisteessä odottaa yllättävä totuus kadonneesta pojasta.
Tamminiemen pesänjakajat (tuottajat Aito Median Ella Piesala sekä Ilkka Hynninen) kertoo tositarinan median itsesensuuria uhmanneista toimittajista, jotka vaaransivat uransa estääkseen Neuvostoliiton tukeman, alkoholisoituneen Ahti Karjalaisen valinnan presidentiksi. Toimittajat mursivat salailun kulttuurin ja kirjoittivat paljastuskirjan johtavista presidenttiehdokkaista. Yksityiselämässään he maksoivat siitä kovan hinnan.
“Kasvatimme yhdeksäntoista vuoden aikana hienon ja menestyvän suomalaisen yleistuotantoyhtiön. Nyt yrittäjyytemme uudessa vaiheessa olemme päättäneet rakentaa vahvan kansainväliseen draamaan ja dokumentteihin keskittyvän toimijan. On innostava haaste tuoda suomalaisille ja kansainvälisille ruuduille tarinoita, jotka kiehtovat, koskettavat ja luovat toivoa”, Take Two Studiosin Ilkka Hynninen ja Eero Hietala kertovat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero Hietala, Co-Chairman: +358 50 368 2818 / eero@taketwo.fi
Ilkka Hynninen, Co-Chairman: +358 50 544 4722 / ilkka@taketwo.fi
Lasse Koskinen, CEO: +358 40 772 6811 / lasse@taketwo.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.