Porin Karhu Apteekki valittiin Vuoden Opetusapteekiksi
Farmasian opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä suoritettuaan opintoihinsa kuuluvan pakollisen apteekkiharjoittelun Porin Karhu Apteekissa.
Apteekki on saanut kahden vuoden aikana pelkästään kiitettäviä arvosanoja harjoittelujakson järjestämisestä.
– Apteekki sai erittäin hyvää palautetta perehdyttämisestä, työyhteisönä toimimisesta sekä kehityskeskusteluiden järjestämisestä. Opiskelijat myös suosittelevat apteekkia opetusapteekiksi, kertoo yliopistonlehtori Piia Siitonen Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta.
Harjoittelu on auttanut opiskelijoita soveltamaan yliopistossa opiskeltuja asioita monipuolisesti käytännössä. Samalla on kasvanut itsevarmuus itsehoidossa, reseptinkäsittelyssä ja lääkeneuvonnassa.
Valinta Vuoden opetusapteekiksi otettiin Porin Karhu Apteekissa vastaan yllättyneen iloisina.
– Koko henkilökunta on ollut hyvillä mielin. Olemme kyllä panostaneetkin tosi paljon oppilaiden opetukseen, kertoo harjoittelusta vastaava proviisori Jenna Koskiranta.
Apteekkiharjoittelu olennainen osa opintoja
Apteekkiharjoittelu on olennainen osa farmaseutin ja proviisorin opintoja. Yliopisto opettaa teorian, mutta kaksi pitkää harjoittelujaksoa apteekissa varmistavat, että opiskelija hallitsee myös käytännön työt, kuten apteekin rutiinit ja tuotevalikoiman.
Porin Karhu Apteekki kouluttaa vuosittain 1–3 farmasian opiskelijaa, joita tulee sekä Helsingin että Itä-Suomen yliopistosta. Moni on paikkakuntalaisia tai kotoisin Satakunnasta. Osa on jäänyt harjoittelun jälkeen apteekkiin kesätöihin.
– Meillä on ollut tosi mukavia ja fiksuja oppilaita. He tuovat aina tullessaan uutta tietoa yliopistolta, Koskiranta kehuu.
Opetukseen osallistuu koko 25-henkinen työyhteisö. Kaikki neuvovat Koskirannan mukaan opiskelijoita mielellään ja nuoret opiskelijat otetaan yhdenvertaisina työntekijöinä mukaan työyhteisöön.
Harjoittelun runkona toimii yliopiston laatima opetussuunnitelma. Oppilaat pääsevät harjoittelemaan monipuolisesti kaikkia apteekin työtehtäviä, mutta pääpaino on farmaseuttisessa työssä.
– Meillä on kauppakeskusapteekki ja vilkas palveluvalinta. Oppilaat ovat tykänneet erityisesti siitä, että palveluvalinnassa vastaan tulee niin monenlaisia asiakastapauksia. Meillä on myös verkkoapteekki ja paljon annosjakeluasiakkaita, joille oppilaat pääsevät tekemään lääkehoidon arviointeja harjoittelujakson aikana, Koskiranta listaa.
Tunnustus opiskelijapalautteen perusteella
Vuodesta 1992 lähtien jaettu Vuoden Opetusapteekki -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain apteekille, jossa farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluva harjoittelu on järjestetty esimerkillisellä tavalla.
Palkittava apteekki valitaan opiskelijapalautteen perusteella. Valinnasta päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.
Farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluvan palkallisen harjoittelun suorittaa apteekeissa vuosittain noin 600 farmasian opiskelijaa. Opintoihin kuuluu apteekkiharjoittelua yhteensä puoli vuotta.
Lisätietoja:
Jenna Koskiranta, proviisori, Porin Karhu Apteekki, p. 050 522 7609, jenna.koskiranta@karhuapteekki.fi
Piia Siitonen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos p. 040 355 2509, piia.siitonen@uef.fi
Tiedotteen liitteenä on julkaisuvapaa kuva.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Selvitys: Apteekkien farmaseuttinen työ tuo hyvinvointialueille 855 miljoonan euron säästöt vuodessa23.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Apteekkien tarjoama neuvonta vähentää julkisten terveyspalveluiden käyttöä.
Henkilöstöpalveluyhtiö Farmania siirtyy kokonaan Apteekkariliitolle20.8.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Apteekkariliitto vahvistaa omistustaan henkilöstöpalveluita apteekeille ja lääke- sekä terveysalan yrityksille tarjoavasta Farmaniasta, kun yhtiön perustajaosakas ja nykyinen toimitusjohtaja, proviisori Marianne Hovi myy vähemmistöosuutensa yhtiöstä Apteekkariliitolle. Yhtiön uutena toimitusjohtaja aloittaa KTM Miina Pulkkinen.
Selvitys: Apteekkien itsehoitoneuvonta tuo hyvinvointialueille yli puolen miljardin euron säästöt8.8.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Apteekkien farmaseuttisen työn synnyttämistä säästöistä ja arvosta on valmistunut tuore selvitys. Ilman apteekkien itsehoitoneuvontaa perusterveydenhuollon lääkärikäyntien määrä lisääntyisi arvion mukaan viidenneksellä.
Apteekkirokotusten käynnistämiseen etsitään toimivia malleja12.7.2024 12:03:14 EEST | Tiedote
Rokotusten järjestäminen apteekeissa edellyttää muun muassa vastuulääkäriä ja erillisen terveyspalveluyrityksen perustamista.
Jättileikkaukset uhkaavat apteekkeja — jopa yli 40 prosenttia apteekeista vaarassa ajautua konkurssiin20.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus suunnittelee apteekkeihin ennennäkemättömiä leikkauksia, jotka voivat johtaa lääkehuollon kriisiytymiseen, apteekkien konkursseihin ja farmaseuttisen työn alasajoon. Apteekkariliitto on laskenut suunniteltujen muutosten apteekkikohtaiset vaikutukset, ja kiirehtii apteekkitalouden kokonaisuudistusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme