Hupimestari Kiti Friman ryhtyy luotsaamaan Linnanmäen markkinointiviestintää ja tapahtumia

Jaa
Linnanmäellä työskentelee noin 700 hupimestaria, joista kuutisenkymmentä työskentelee huvipuistossa ympärivuotisesti. Huvikauden päätyttyä Linnanmäellä valmistellaan jo seuraavaa kautta kaikilla osastoilla. Yksi näistä on markkinointiviestintäpalvelujen osasto, joka vastaa markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja tapahtumista. Osastolla syksy alkoi uusissa merkeissä, kun KTM Kiti Friman aloitti Linnanmäen Huvipuiston ja Lasten Päivän Säätiön uutena markkinointiviestintä- ja tapahtumajohtajana 4. lokakuuta 2021.

Aiemmin Kiti Friman on toiminut Linnanmäen viestintäpäällikkönä. 32-vuotias Friman tarttuu uuteen työhönsä suurella innolla.

 Linnanmäki on valtavan inspiroiva työpaikka, jossa olen viihtynyt jo pian neljä vuotta. Se, että Linnanmäen tarkoituksena on kerätä varoja lastensuojelutyölle, tuo työhön erityisen merkityksellisen ulottuvuuden. On hienoa jatkaa Linnanmäen kehittämistä yhdessä mahtavien hupimestarikollegojen kanssa nyt myös uudenlaisessa toimenkuvassa, Friman sanoo.

Friman seuraa tehtävässä Rilla Engblomia, joka siirtyi uuteen työhönsä elokuun alussa. Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin on innoissaan saadessaan johtoryhmäänsä vahvistusta talon sisältä.

 Kiti Friman on viestinnän rautainen ammattilainen, jolla on ennestään kokemusta myös myynnistä, markkinoinnista ja tapahtumien tuottamisesta. Aurinkoinen Kiti tuo hienoa lisäosaamista huvipuiston johtoryhmään, Adlivankin kertoo.

Friman pääseekin heti käärimään hupimestaritakkinsa hihat, sillä lokakuun puolessavälissä koittaa Linnanmäen hupikauden huipentava Valokarnevaali. Puolentoista viikon ajan Linnanmäki pukeutuu valo- ja väriloistoon ja tarjoaa iltaisin livemusiikkia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye