Partioaitta Oy

Partioaitta on kerännyt yhteensä 26 000 talvitakkia asunnottomille

Jaa
Ihmisten auttamisen halu ja kierrätysinnokkuus saivat tänäkin vuonna tuhannet ihmiset lahjoittamaan hyväkuntoisia talvitakkeja asunnottomille Partioaitan takkikeräyksessä. Takkeja jaetaan tulevana sunnuntaina 17.10. pidettävien Asunnottomien yö -tapahtumien lisäksi koko syksyn ja talven ajan eri toimipisteissä.

Takkikeräys on ollut osa vuosittaista Asunnottomien yö -tapahtumaa jo viitenä vuonna peräkkäin. Takkeja on kerätty yhteensä viiden vuoden aikana kaiken kaikkiaan 26 000 kappaletta. Tänä vuonna takkeja kerättiin yhteensä 5400 kappaletta. Partioaitan järjestämän takkikeräyksen aikana hyväkuntoisen takin sai jättää lahjoitukseen joko Partioaitan myymälään tai postitse lähettämällä.

Tuhannet käytetyt talvitakit saavat uuden omistajan tulevana sunnuntaina 17.10. Asunnottomien yö -tapahtumissa, kun Asunnottomien yön takkikeräykseen lahjoitetut takit jaetaan eri puolilla Suomea apua tarvitseville. Tämän lisäksi Asunnottomien yön ohjelmaa on hajautettu pienempiin tapahtumiin ja lisäksi vaatejakoa jatketaan myös varsinaisen tapahtuman jälkeen.

Asunnottoman ainoa koti voi olla lämmin takki

Tämän vuoden Asunnottomien yön teemana korostuu ulkopuolisuus. Monessa tapauksessa yhteiskunnasta syrjäyttäminen on asunnottomuuden syynä. Kun kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarpeeksi eikä yhteiskunnassa asumista toteuteta käytännön tasolla ihmisoikeutena, pienituloisimmat jäävät ulkopuolelle. Ulkopuolella-teeman kautta Asunnottomien yön kansalaisliike nostaa esiin yhteiskunnan rakenteissa olevia syitä ja vaatii toimia asuntomarkkinoilta syrjäytymisen ja asunnottomuuden torjumiselle. 

”Lämmin talvitakki on konkreettinen ja lämmittävä apu asunnottomalle ja se on yksi tärkeimmistä syistä, miksi ihmiset ovat lähteneet mukaan keräykseen vuodesta toiseen. Apu on myös hyvin paikallista, sillä keräyspisteet sijaitsevat myymälöidemme yhteydessä ja lahjoitukset toimitetaan ensisijaisesti alueen paikallisille toimijoille. Takkeja jaetaan tänä vuonna 18 eri paikkakunnalla”, kertoo Partioaitan toimitusjohtaja Nina Ehrnrooth.

Paikallisten keräyspisteiden lisäksi takkilahjoituksen on voinut tehdä myös postitse. Postitse lähetetyt lahjoitukset ohjataan niille alueille, joissa omaa keräyspistettä ei ole ollut sekä tapahtumiin ja toimijoille, joissa avun tarve on suurin. Takit jaetaan yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n ja muiden sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa. Partioaitan ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n yhteistyö alkoi vuonna 2017. Suuren lahjoitusmäärän vuoksi lämpimiä talvivaatteita on toimitettu Asunnottomien yön tapahtumien lisäksi esimerkiksi päiväkeskuksiin, diakoniatoimistoihin ja päihdetyöhön ympäri Suomen.

Takkikeräys toteutettiin 27.9.-10.10.2021. Takkikeräyksen logistiikassa ja toteutuksessa ovat olleet mukana Posti ja Transval, kauppakeskus Iso Omena, kauppakeskus Sello, kauppakeskus Itis, kauppakeskus Koskikeskus, kauppakeskus Skanssi, kauppakeskus Espen, kauppakeskus Ideapark Lempäälä ja kauppakeskus Tavastila.

Tietoa kampanjasta: www.partioaitta.fi/hyvakiertamaan

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Partioaitta Oy
Partioaitta Oy
Nuijamiestentie 5 C
00400 Helsinki

http://www.partioaitta.fi

Partioaitta

Partioaitta on Suomessa toimiva ulkoilu- ja retkeilyvarusteiden vähittäismyyntiin erikoistunut yritys, jonka 20 myymälää ja verkkokauppa palvelevat ympäri Suomen. Partioaitta on palkittu sekä alansa arvostetuimpana että alansa vastuullisimpana toimijana. Se noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä, yrityksen arvoihin – laatu, luonto, palvelu, osaaminen ja valikoima – perustuvia periaatteita ja on sitoutunut YK:n Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. Partioaitta on osa ruotsalaista Frilufts Retail Europe AB -yhtiötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Partioaitta Oy

Partioaitan Ympäristöbonuksella kerätty yli 800 000 euroa suomalaisen luonnon hyväksi27.1.2023 08:22:16 EET | Tiedote

Partioaitta on jakanut vuosittaisen Ympäristöbonus-tukipotin viidelle toimijalle, joista jokainen vastaanotti noin 30 000 euron lahjoituksen. Vuodesta 2016 alkaen jaettua Ympäristöbonusta on lahjoitettu yhteensä jo yli 800 000 euroa. Samassa yhteydessä yritys paljasti ne viisi seuraavaa Ympäristöbonuskohdetta, joille kerätään varoja tänä vuonna. Valinnoissa korostuivat erityisryhmät.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye