Tampereelta lyhyen radan EM-kisoihin neljä uimaria – TaTU Tampereen etätiedotustilaisuus ti 26.10. ti klo 12-12.30
Suomea EM-kisoissa edustavat ensimmäisiin EM-kisoihinsa matkaava nuori lupaus Ronny Brännkärr, jo paikkansa suomalaisen uinnin kiintotähtenä vakiinnuttanut Ida Hulkko, viime kaudella paluun huipulle tehnyt Veera Kiviranta ja uutta nousua urallaan Suomesta hakeva Olli Kokko.
Edellisissä EM-kisoissa kaksi TaTUn uimaria ylsi finaaliin, ja menestystä uskaltaa odottaa näistäkin kisoista.
Järjestämme tiistaina 26.10. ti klo 12-12.30 tiedotustilaisuuden, jossa on mahdollista haastatella TaTUn EM-kisaedustajia ja valmentaja Jere Jännestä. Tervetuloa!
Linkki tiedotustilaisuuteen: https://meet.google.com/nbr-nzzt-rea
Kuvia uimareista, vapaita julkaistavaksi
https://drive.google.com/folderview?id=1ZNTsG3wG6uPdx501TJsL5iF4QJfocvGe
Ronny Brännkärr
- 19-vuotias
- Nouseva lupaus, jolla osallistuu uransa ensimmäisiin EM-kilpailuihin
- Kotoisin Kemistä. Edustaa edelleen Kemin Työväen uimareita, mutta on harjoittelellut syksystä 2021 alkaen TaTUn edustusryhmässä
- Muutti Tampereelle oman uintiuran takia, myös opiskelupaikka löytyi Tampereelta
- Monipuolinen uimari: EM-kisoissa ohjelmassa 50 m & 100 m selkäuinti, 50 m & 200 m vapaauinti sekä 100 m sekauinti
- Rikkoi lokakuussa Jani Sievisen 25 vuotta vanhan 100 metrin selkäuinnin Suomen ennätyksen ajalla 52,32
Ida Hulkko
- 22-vuotias
- Kesällä pitkän radan EM-kisoissa hopeaa 50 m rintauinnissa
- Sijoittui Tokion olympialaisissa 100 m rintauinnissa välierien 12. sijalle
- Osallistui International Swimming Leaguen (ISL) 5 viikon mittaiseen runkosarjaan Napolissa elo-lokakuussa Team Ironin joukkueessa. Saavutti henkilökohtaisesti yhden osakilpailuvoiton ja kahdeksan palkintopallisijoitusta 50 m rintauinnissa. Joukkueena Team Iron eteni välieriin, jotka uidaan 11.11. alkaen Hollannin Einhovenissa
- Syksy on sujunut hyvin. Napolissa vietetyn viiden viikon aikana kertyi paljon kovia kisastartteja sekä laadukasta harjoittelua maailman huippujen kanssa. Suomeen palaamisen jälkeen ohjelmassa ollut kovaa harjoittelua
- EM-kisoissa ohjelmassa 50 m & 100 m rintauinti ja 100 m sekauinti
- Tavoitteena rintauinnissa lyhyen radan arvokisamitali, vaikka päätähtäin on edelleen pitkän radan kilpailuissa. EM-kilpailut toimivat välietappina ennen ISL:n semifinaaleita ja joulukuisia lyhyen radan MM-kilpailuita Abu Dhabissa.
Olli Kokko
- 27-vuotias rintauimari
- Aloitti uinnin 8-vuotiaana ja harjoitteli 13 vuotta Lahden uimaseurassa.
- 21-vuotiaana Havaijille collegeen, jonka uintijoukkueessa harjoitteli 4,5 vuotta. Tänä aikana leikkaukseen johtanut olkapäävamma oli lähellä päättää uran
- Havaijin jälkeen liittyi Prahalaiseen Bohemians -uintiseuraan, mutta korona pilasi suunnitelmat ja edellinen kausi jäi harjoituksellisesti huonoksi
- Tampereen harjoitteluilmapiiri ja viimeaikainen menestys sekä Jere Jänneksen valmennus houkutteli muuttamaan Tampereelle ja satsaamaan uintiin taas täysillä
- EM-kisoissa tavoitteena pääsy välieriin 50 m ja 100 m rintauintimatkoilla. Aiemmin parhaimmillaan 18. EM-kisoissa vuonna 2019
Veera Kivirinta
- 26-vuotias
- Muutti Oulusta Tampereelle poliisikouluun syksyllä 2020. Suunnitelmissa oli hakea poliisikouluun vasta uran jälkeen, mutta korona toi lisäaikaa uintiuralle
- Teki viime kaudella paluun huipulle: ennätykset 50 m ja 100 m rintauinnissa ja kruununa kovatasoisen pitkän radan EM-finaalin 7. sija 50 m rintauinnissa
- 5-kertainen Suomen mestari 50 m rintauinnissa, 27 himmeämpää SM-mitalia
- 50 m rintauintifinaalin 5. sija pitkän radan EM-kisoissa 2016
- 50 m rintauinnin välierien 14. sija pitkän radan MM-kisoissa 2017
- Osallistunut kolme kertaa pitkän radan MM-kisoihin, 4 kertaa pitkän radan EM-kisoihin ja lähtee nyt viidensiin lyhyen EM-kisoihinsa
- Lajeina kilpailuissa 50 m ja 100 m rintauinti, joista 50 m on päämatka
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Juho Allonen, juho.allonen@tatu.fi, 0405562977
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Uintiseura TaTUsta on lähtöisin useita kansainvälisissä arvokisoissa kisanneita uimareita Tällä hetkellä seuran meneistynein urheilija on rintauimari Ida Hulkko. TaTUlla on jäseniä noin 1000, kilpauimareita noin 130.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TaTU Tampere ry
Tervetuloa Ida Hulkon mitalikahveille perjantaina 4.6. klo 17 Rauhaniemen kansankylpylään3.6.2021 07:45:00 EEST | Tiedote
Ida Hulkko voitti 50m rintauinnin pitkänradan EM-hopeamitalin Budapestissa 23.5.2021.
TaTU Tampere Budapestin EM-kisoihin kolmen uimarin voimin – etätiedotustilaisuus ma 10.5.2021 klo 137.5.2021 13:43:30 EEST | Tiedote
TaTU Tampereen harteilla lepää poikkeuksellisen suuri vastuu uinnin EM-kisoissa Budapestissa 17.–23.52021, sillä kolme Suomen 13 uimarista on TaTUn edustajia.
Kutsu mediatilaisuuteen: Tamperelaisuimari Ida Hulkko allekirjoitti sopimuksen International Swimming League -joukkueen kanssa24.9.2020 07:45:00 EEST | Tiedote
TaTUn rintauimari Ida Hulkko on allekirjoittanut sopimuksen International Swimming League (ISL) -uintiliigaan osallistuvan Team Ironin kanssa.
Yöuintia ja Näsijärven aallokkoa - pian uidaan huikea 120 km:n viestiuinti Virroilta Tampereelle5.7.2019 07:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalainen uintiseura TaTU Tampere ry täyttää tänä vuonna täydet 100 vuotta. TaTU juhlistaa saavutustaan öiseen aikaan starttaavalla 120 km:n Virrat–Tampere-viestiuinnilla. Viestiuimarit rantautuvat Särkänniemen rantaan lauantaina 27.7. kello 13. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kannustamaan uimareita matkansa varrella.