Finnforel investoi 45 miljoonaa uusiin tuotantolaitoksiin ja perustaa kirjolohen valintajalostuskeskuksen
Suomalainen, vuonna 2017 perustettu teknologiayritys Finnforel on noussut ekologisen kalankasvatuksen kärkijoukkoon maailmassa. Yhtiön tuotteita myydään tällä hetkellä Suomessa yli tuhannessa ruokakaupassa Saimaan Tuore -tuotemerkillä. Finnforel saavutti merkittävän läpimurron marraskuussa 2020, kun sen Varkauden miljoonan kilon tuotantolaitos saavutti korkealaatuisen kalan kasvatuksessa maksimitason.
Tänään julkaistun investointiohjelman myötä Finnforel siirtyy seuraavaan kasvuvaiheeseen, jossa yritys tavoittelee nopeaa kasvua Suomessa ja maailmalla.
”Kaikesta maailman kalasta vain 0,1 % tuotetaan ekologisesti kestävällä tavalla. Kyse on massiivisesta 300 miljardin euron liiketoiminnasta, jonka on pakko muuttua, mikäli haluamme pelastaa meret ja järvet. Uskon, että Finnforelin pitkälle hioma, ilman antibiootteja ja ympäristöpäästöjä toimiva malli tulee ottamaan merkittävän osan tästä markkinasta. Seuraavan vuosikymmenen aikana Finnforelin tiimin tehtävä on viedä suomalainen genetiikka ja kalankasvatusosaaminen maailmalle. Tulevaisuudessa kala kasvatetaan siellä, missä ovat myöskuluttajat”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi perustajista Pekka Viljakainen sanoo.
Finnforel laajentaa Varkauden tehtaan tuotantokapasiteettia miljoonasta kilosta kolmeen miljoonaan kiloon. Näin syntyvä ”Finnforel Gigafactor” - konsepti, sisältää kalankasvatuksen kokoprosessin, poikasista valmiisiin kuluttajatuotteisiin. Noin 25 miljoonaa euroa maksavan laajennuksen rakennustyöt alkavat välittömästi.
Joulukuussa 2021 Finnforel aloittaa kalatuotteiden viennin Iso-Britanniaan, Saksaan ja Alankomaihin. Samaan aikaan yhtiö aloittaa suunnitteluvaiheen useiden vastaavien gigafactor-hankkeiden osalta Euroopassa, Venäjällä ja Lähi-Idässä.
Hollolaan nousee Suomen ensimmäinen kirjolohen valintajalostuskeskus
Merkittävä osa Finnforelin laajentumissuunnitelmaa on kiertovesikasvatukseen sopivan emokala- ja poikastuotannon aloittaminen teollisessa laajuudessa ensimmäisenä Suomessa. Tällä hetkellä suurin osa Suomessa kalankasvatuksessa käytettävät mätimunat tuodaan ulkomailta. Finnforel rakentaa Hollolaan 12 miljoonaa euroa maksavan genetiikka- ja poikaslaitoksen, joka pystyy valmistuessaan tuottamaan mädin kuuteen Finnforelin gigafactor laitokseen ympäri maailmaa.
Kiinteässä yhteistyössä Suomen Luonnonvarakeskuksen kanssa toteutettava hanke on merkityksellinen myös Suomen huoltovarmuuden kannalta. Suomalaisen laitoksen avulla turvataan kalan mädin ja poikasten saatavuus esimerkiksi kriisitilanteissa. Luonnonvarakeskus on tehnyt 90-luvun alusta asti uraauurtavaa tutkimustyötä kirjolohen genetiikassa, -kasvatuksessa ja eläinterveydessä. Tätä työtä ei ole aiemmin hyödynnetty tai kaupallistettu tässä laajuudessa.
”Finnforelin luomassa liiketoimintamallissa kala jalostetaan mätimunasta kuluttajapakkaukseen asti. Varmistamalla koko tuotantoketjun luomme kuluttajalle ja kaupalle helpon tavan ostaa ja myydä tuoretta ja herkullista kalaa. Kalan kulutus on kansainvälisesti kasvussa ja uskon vakaasti, että entistä valveutuneemmat kuluttajat suosivat yhä useammin ekologisesti tuotettuja sekä helposti ja nopeasti valmistettavia vaihtoehtoja”, Finnforelin toimitusjohtaja Max Alfthan sanoo.
Mukaan merkittäviä uusia omistajia
Finnforel rahoittaa kaikkiaan 45 miljoonan euron investoinnit 34 miljoonan euron osakeannilla, Euroopan meri- ja kalatalousrahaston 4,5 miljoonan tuella ja 6 miljoonan euron pankkirahoituksella.
Osakeannissa yhtiön osakkeenomistajiksi mukaan tulevat merkittävät suomalaiset ja kansainväliset institutionaaliset sijoittajat kuten Ahlström Invest, Suomen Teollisuussijoitus Oy (TESI), Euroopan Investointipankki (The European Fund of Strategic Investments), The Good Investors (Irlanti/Ranska) ja eurooppalaisia perheyhtiöitä.
Finnforelin tiedotustilaisuus järjestettiin tiistaina 9.11. kello 11.00 alkaen. Tallenne on katsottavissa täällä: https://www.finnforel.com/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Viljakainen
Hallituksen puheenjohtaja
bulldozer@aii.fi
+358 50 1422
Max Alfthan
Toimitusjohtaja
max.ahfthan@finnforel.com
puh +358 40 0461640
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnforel Oy
Global animal health and nutrition company Alltech and Finnish aquaculture innovator Finnforel join forces28.2.2023 09:23:37 EET | Press release
Alltech and Finnforel announce the acquisition of a fish feed production facility that will complete the unique fish farming chain that Finnforel refers to as an aquaculture gigafactory.
Finnforel, Alltech ja Heino Group ostavat Raisioaquan kalanrehutuotannon ja Benella-brändin28.2.2023 09:00:02 EET | Tiedote
“Kestävän kiertotalouden kalankasvatusketjumme on pian valmis ja omissa käsissämme mätimunasta lautaselle”
Jussi Mekkonen has been appointed as the Chief Executive Officer (CEO) of Finnforel Oy16.11.2022 10:05:00 EET | Press release
Jussi Mekkonen (agronomist, M.Sc.) has been appointed as the new CEO of Finnforel Oy. He will start in the position on December 1st, 2022.
Jussi Mekkonen on nimitetty Finnforelin uudeksi toimitusjohtajaksi16.11.2022 10:00:00 EET | Tiedote
Finnforel Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jussi Mekkonen (agronomi, MMM). Hän aloittaa tehtävässä 1. joulukuuta 2022.
Finnforel Corporation appoints Tommi Mäkinen as Chief Technology Officer (CTO) and head of Finnforel Technologies28.1.2022 09:59:33 EET | Press release
Tommi Mäkinen (M. Sc.) has been appointed as Chief Technology Officer (CTO) and head of Finnforel Technologies. In this role he will be heading the company’s technology development, planning and construction of its new international fish farming gigafactories. The newly established Finnforel Technologies business unit includes the research and commercial operations of fish genetics.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme