Uusi perhe-eläkelainsäädäntö kohtelee leskiä epätasa-arvoisesti
Uudistuksen tavoitteena oli muokata perhe-eläketurvaa vastaamaan yhteiskunnan ja perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Tulevan vuoden alusta voimaan tuleva laki kuitenkin asettaa lesket keskenään epätasa-arvoiseen asemaan nuorten lapsettomien leskien jäädessä edelleen ilman eläkettä. Laissa ei myöskään otettu riittävästi huomioon muuttuneita parisuhde- ja perhemuotoja. Lisäksi tulevien leskeneläkkeiden määräaikaistaminen aiheuttaa vääjäämättä taloudellisia vaikeuksia pienituloisille leskille.
-Ajoimme hyvin vahvasti sitä, että leskeneläkeoikeus olisi taattu kaikille leskille iästä ja perhemuodosta riippumatta ja kaavamaisesta eläkkeiden määräaikaistamisesta olisi luovuttu. Toimme tätä esille useissa eri kuulemistilaisuuksissa, kannanotoissa ja lausunnoissa. Ikävä kyllä vaatimustamme leskien tasavertaisesta kohtelusta ei kuitenkaan otettu huomioon lopullisessa päätöksenteossa, harmittelee Nuoret Lesket ry:n toiminnanjohtajana toimiva Miia Iivonen.
Voimaantulevassa laissa nuorena ja lapsettomana puolisonsa menettäneet aiotaan edelleen rajata eläkeoikeuden ulkopuolelle. Leskeneläke evätään lapsettomalta leskeltä kokonaan, jos leski on alle 50-vuotias, avioliitto on kestänyt alle viisi vuotta tai se on solmittu yli 50 -vuotiaana.
- Nuori ikä ja lapsettomuus perusteina eläkkeen epäämiselle ovat perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisia eikä tällaista syrjintää tulisi sallia, Iivonen toteaa. -Huomioitavaa on myös se, että tämän epäkohdan korjaamisessa ei olisi ollut kysymys taloudellisesti merkittävästä satsauksesta eläkeuudistuksen kokonaisuudessa.
Vaille eläkettä jäävä joukko käsittää vain muutamia satoja leskiä vuosittain. Nämä lesket kuuluvat muutoinkin siihen joukkoon, joilla eläke olisi tyypillisesti hyvin lyhytkestoinen perhe-eläkelaissa olevan vähennysmekanismin johdosta. Lakia tehdessä painotettiin leskeneläkkeen olevan kriisivaiheen tuki. Puolison kuolema on kriisitilanne iästä riippumatta. Nuorelle leskelle leskeneläke olisi erityisen tärkeä tuki, koska varallisuutta ja säästöjä on nuorena harvemmin kertynyt.
Myönteistä uudessa laissa on se, että vanhempansa menettäneen nuoren tilanne kohenee, kun eläkettä maksetaan tulevaisuudessa 20 ikävuoteen asti. Loogista olisi kuitenkin ollut jatkaa siihen asti myös leskivanhemman eläkettä, koska vanhemmat katsotaan yleensä elatusvelvollisiksi täysi-ikäisenkin nuoren kohdalla toisen asteen koulutuksen päättymiseen asti. Kannatettavaa uudessa laissa on myös leskeneläkeoikeuden laajentaminen koskemaan niitä avopuolisoita, joilla on yhteinen alaikäinen lapsi kuolleen puolisonsa kanssa. Laissa oleva ehto vähintään viiden vuoden yhtäjaksoisesta yhteiselosta on kuitenkin perheitä eriarvoistava. Yhteisen lapsen itsessään olisi pitänyt riittää perusteeksi leskeneläkkeen saamiselle avoliiton kestosta riippumatta.
-Leskivanhemman jäädessä vaille leskeneläkettä, vaikuttaa se suoraan myös perheen lasten toimeentuloon ja asettaa näin leskiperheiden lapset keskenään eriarvoiseen asemaan, Iivonen huomauttaa.
Laki ei myöskään huomioi yhä yleistyviä uusperheitä, joissa eletään yhtä lailla lapsiperhearkea molempien tuloihin tukeutuen, vaikka lapset eivät olisikaan juridisesti yhteisiä. Myös näissä tilanteissa vaatimus yhteisestä lapsesta leskeneläkkeen perusteena on kohtuuton.
Nuoret Lesket ry ei myöskään kannata lain sanelemaa leskeneläkkeen keston rajaamista 10 vuoteen. Nykyjärjestelmässä olevan vähennysmekanismin myötä leskeneläke on jo ennestään työikäisellä lähes aina määräaikainen ja eläke jää pidempikestoisesti maksuun vain kaikkein pienituloisimmille. Ilman leskeneläkettä tämä joukko ohjautuu tulevaisuudessa yhteiskunnan muun sosiaaliturvan piiriin. Eläkkeiden kaavamainen määräaikaistaminen ei ollut tässä tapauksessa perusteltua, vaan taloudellinen tilanne tulisi ottaa huomioon leskeneläkkeen kestoa määritellessä.
Leskeytyminen vaikuttaa työkykyyn ja on tutkitusti monella tapaa terveysriski. Tilanteen itsessään aiheuttaman kuormituksen lisäksi leskelle on kohtuutonta joutua myös taloudellisiin vaikeuksiin. Leskeneläkkeellä voitaisiin ennaltaehkäistä puolison kuoleman aiheuttamia negatiivisia seurauksia ja edistää kriisitilanteesta selviytymistä.
-Tämä olisi kannattavaa sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Valitettavasti uuden lain tullessa voimaan suuri joukko leskiä jää kuitenkin edelleen tuen ulkopuolelle. Tämän epäkohdan negatiiviset vaikutukset tullaan varmasti huomaamaan tulevaisuudessa, Iivonen uskoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia Iivonenvs. toiminnanjohtajaNuoret Lesket ry
Puh:+358 (0)44 300 6477miia.iivonen@nuoretlesket.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Nuoret Lesket ry on työikäisten leskien ja leskiperheiden vertaistukijärjestö. Yhdistys järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa neuvontaa leskeyteen liittyvissä asioissa
Nuoret Lesket ry pyrkii vaikuttamaan leskien ja leskiperheiden oikeudelliseen ja taloudelliseen asemaan liittyviin epäkohtiin. Yhdistys myös kouluttaa ja toimii aihealueensa kokemusasiantuntijana.
Toiminta on sitoutumatonta ja avointa kaikille leskeytyneille puolison kuolinsyystä, parisuhteen muodosta tai perhetilanteesta riippumatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuoret Lesket ry
Lapsiperheiden kotipalveluun sisältyy runsaasti haasteita leskiperheiden vanhempien näkökulmasta22.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä 2022 toteutetussa lapsiperheiden kotipalvelua käsittelevässä tutkimuksessa nousi esiin useita leskiperheiden vanhempia koskevia epäkohtia. Kotipalvelun hakeminen oli sujunut leskiperheillä selvästi muita perhemuotoja huonommin. Leskiperheiden vanhemmat kokivat kotipalvelun vastaavan heidän tarpeisiinsa huonommin kuin muut perheryhmät. Leskiperheiden vanhemmat pitivät myös kotipalvelun kestoa liian lyhyenä tarpeeseen nähden. Tutkimus osoittaa, että kotipalvelussa olisi leskiperheiden osalta parannettavaa niin tiedottamisen, kotipalvelun sisällön kuin riittävän keston osaltakin.
Nuoret Lesket ry vaatii uudistusta, joka kohtelee leskiä tasapuolisesti ja tunnistaa aidosti erilaiset perhetilanteet28.4.2021 17:49:13 EEST | Tiedote
Perhe-eläkettä koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan. Uudistuksen tavoitteena on muokata perhe-eläketurvaa vastaamaan yhteiskunnan ja perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Esitys kuitenkin laittaa lesket keskenään epätasa-arvoiseen asemaan.
Nuorella lapsettomalla leskelläkin on oikeus eläkkeeseen24.9.2020 14:56:13 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys perhe-eläkeuudistuksesta on lähtenyt lausuntokierrokselle. Nuorille leskille pettymyksenä tuli, että lakiesityksessä ei edelleenkään esitetä korjattavaksi olennaista lain epäkohtaa, jonka vuoksi nuoret lapsettomat lesket jäävät kokonaan ilman eläkettä. Suomen nuoret lesket ry katsoo, että eläkkeen evääminen iän ja lapsettomuuden perusteella on syrjivää ja kohtuutonta. Oikeus eläkkeeseen tulee taata yhdenvertaisesti kaikille leskille.
Suomen nuoret lesket ry:n vastine perhe-eläkejärjestelmän uudistamiseen13.6.2019 13:37:21 EEST | Tiedote
Työmarkkinajärjestöt esittivät tällä viikolla julkaistussa esityksessään ehdotuksensa perhe-eläkejärjestelmän uudistamiseen. Suomen nuoret lesket ry vastustaa siinä esitettyä leskeneläkkeiden kaavamaista määräaikaistamista, koska se ei huomioi leskien erilaisia taloudellisia tilanteita. Yhdistys myös huomauttaa, että esityksessä ei oteta kantaa nuorena leskeytyneiden kannalta olennaisimpaan epäkohtaan eli siihen, että lapsettomat alle 50-vuotiaat nuoret lesket jäävät kokonaan ilman eläkettä. Suomen nuoret lesket ry vaatii tämän epäkohdan korjaamista. Tervetullutta työmarkkinajärjestöjen esityksessä on se, että siinä esitetään lapseneläkkeen yläikärajan nostoa 20 ikävuoteen. Tärkeä uudistus on myös leskeneläkeoikeuden laajentaminen koskemaan avopuolisoita niissä tilanteissa, kun avopuolisolla on kuolleen puolison kanssa lapsia.
Nuorena leskeytyneen näkökulma keskusteluun leskeneläkkeistä23.5.2019 16:54:37 EEST | Tiedote
Viime päivinä käyty keskustelu leskeneläkkeistä on koettu harhaanjohtavana nuorena leskeytyneiden keskuudessa. Otsikoissa olleet suuret eläkkeet eivät ole todellisuutta kuin vain ani harvoille. Keskusteluissa tuntuu unohtuneen myös se tosiasia, että suuri joukko nuoria leskiä jää kokonaan ilman eläkettä. Nuorena leskeytyneelle leskeneläke on tärkeä tuki, jolla voidaan ennaltaehkäistä puolison kuoleman aiheuttamia negatiivisia seurauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme